oikein ajavat !
Mitään älyllistä ei ulos tule, pallopää selittelee ammattisuojan poistoista ja työnvastaanottamiseen "pakottamisesta", helvetti, kunhan myös sitten katsoo että on myös palkanmaksu pakko !
Mitään älyllistä ei ulos tule, pallopää selittelee ammattisuojan poistoista ja työnvastaanottamiseen "pakottamisesta", helvetti, kunhan myös sitten katsoo että on myös palkanmaksu pakko !
Vastaukset 30
Vanhimmat
Persuja kovempia natsihenkisiä köyhien kyykyttäjiä ei olla Suomessa vielä koskaan ennen nähty. Mitään järkevää työllistämismallia persut eivät ole kyenneet esittämään. Pelkkää tempputyöllistämistä palkattomaan pakkotyöhön vain. Petospersujen häikäilemättömyys on todella julmaa ja pohjatonta. Tuskin edes Pohjois-Koreassa päästään lähellekään persujen ajamaa köyhien tappolinjaa?
Millä helvetillä esittäisivät, yksikään noista tämän hallituksen "ministereistä", varsinkaan persuista, ei ole koskaan oikeaa työtä tehnyt, mistä pirusta he siis tietäisivät mitä sellinen edes on. Lindström oli oikein pääluottamusmies, ja vittu jätkä aivan pihalla työstä, työehdoista ja koko käsitteestä.
Muistaakseni Lipposen Paten hallitus leikkasi eläkeläisten indeksin se kyykytys taisi alkaa jo silloin ja mitähän nämä edelliset hallitukset on saaneet pienempituloisille ja eläkeläisille aikaan ja ovat sössineet maan asiat siten että kylläpä on vaikea nousta. Kataisen ja Urpilaisen hallituksen aikaan valtion velka nousi 50miljardista 100miljardiin että kylläpä tekemistä riittää udellakin hallituksella että saadaan suomi nousuun ja pystytään elintasomme säilyttämään.
Natsit=NSDP=. Nationalsozialistische Deutsche Abeitpartai=Saksan kansallissosialistinen työvenpuolue eli natsit olivat siis saksalainen sosialistine työväen puolue
Kertokaapa te kun olette niin viisaita että mikä olisi hyvä työllistämismalli.
Ei oikein kuulu toimenkuvaan, kun en ole valehtelemalla hallituspaikkaakaan saanut. Mutta lyhyeesti, työtä ei voi keksiä, työtä syntyy kun jollain on enemmän tekemistä kuin itse kerkiää tekemään.
Noin niinkuin yksinkertaistettuna.
Tyypillinen nutipää persuksen vastaus, esittää KYSYMYKSEN.
Persut ovat käyneet jo monet vaalit ilman todellista ohjelmaa, selittelemällä: "Emme voi paljastaa ideoitamme, sillä vastustajat varastaisivat ne". Tähän "salattuun tietoon" vedoten persut ovat voittaneet jo monet vaalit. Nyt kun olisi toiminnan ja vastuunkannon aika puheista ja lupauksista, persujen säkki on paljastunut olevan vain valheitä täynnä.
Persut yrittävät myös heittää aina pallon muille pohjalta "Kertokaa te...". Idioottimaista persuilua.
Kannattaa muistaa persut ens vaaleissa , lähtö tulee , hehkutus varmaan alkaa vimosen vuoden aikana , kannattaa muistaa nää tempaukset niin kuin pöpilänkin.
Kun eivät saa mitään aikaan liksansa eteen niin yritetään sortaa jo poljettua ryhmää,härskiä peliä, kunnon duuni ja normipalkka varsinkin nuorille ja eläkeikäiset ja työkyvyttömät yli 50v. eläkkeelle HETI !
Tuo on mielenkiintoinen asia, suomessa työkyvyttömyyseläkeelle. Omassa lähipiirissä tapaus, jossa yli 50 v. mieshenkilö, jolle tehty suurehko suoliston poistoleikkaus, anyrysmaleikkaus aivojen keskusvaltimoon, jossa myös synnynnäinen epämuodostuna, eli ei olekaan ympyrävaltimo, vaan on vain yksi reitti elintärkeälle verenkierrolle, joka siis nyt myös paikattu, aivoverenkiertohäiriöitä, lannenikama painunut muutaman sentin, oli aikanaan halvaantumisvaarassa siksi - nyt sai päätöksen vakuutusoikeudesta, kyllä jotain töitä voi tehdä. Mitä ja kuka tuollaisen raadon palkkaisi, eivät ota kantaa. Idioottien valtakuntaa siiis tuollakin.
Persuilla on noita muitakin kummia tapoja kuin vastata kysymyksellä kysymykseen.
Esimerkiksi kun syytetään heitä leikkauksista, niin vastaus on että edellinen hallitus leikkasi myös, onko se jotenkin oikeutus tälle hallitukselle leikata vielä edellisen hallituksen leikkausten päälle?
Silloin, kun Lindström vielä kirjoitti "mielipidekirjoituksiaan" paikallislehteen, ne olivat tyypillisesti sisällöltään asioiden nykytilan kyseenalaistamista, mutta päättyivät lähes aina jonkinlaisen kysymykseen ilman ratkaisuehdotusta. Nyt Lindström jatkaa ministerinä samalla linjalla eli selvitystä selvityksen perään. Kun Lindströmillä ei ole omia ideoita, niin hän sitoutuu kaikenlaisiin hullutuksiin kuten Kimolan kanavan rakentamiseen Jaalaan. Tähän kuten mihinkään muuhun Lindströmin tekemiseen ei saada mitään järkevää perustelua.
Pitkäaikaistyöttömien palkkatuen Lindström haluaa ajaa alas tarjoamatta mitään tilalle. Lindström on nyt tehtävässä, johon hänen älyllinen kapasiteettinsa ja koulutuksensa ei vain riitä. Tämän paperimiesummikon pitäisi sitten edustaa Suomea myös kansainvälisissä tilaisuuksissa. Persut häpäisevät Suomen.
Mahtaako tuo tyyppi, tämä kuulakallo Lindströn edes tajuta mitä nenästään suuhunsa valuu. Vaikuttaa kovinkin "tasaisella aivokäyrällä" varutetulta tyypiltä.
Se vaan nyt on niin, että pikkuhiljaa vientiteoliisuus on saanut ja saamassa uusia tilauksia, muutenkin pientä piristystä on talouselämässä näkyvissä.
Se Suomen alas-ajo, mitä vasemmisto ja vihreät on viimeiset 10 vuotta harjoittanut, on nyt onneksi kolmen ässän toimesta kääntymässä lieväksi nousuksi. Siis hulluinta, mitä voi taloudessa ajatella, on elää velaksi,,toisen rahoilla. Tätä vihervasemmisto ei todellakaan ymmärrä, eikä tule ikinä ymmärtämään. Se on aina luullut, mikä on toisen, on myös sen.
Siksi vihervasemmistoa ei pidä koskaan enää päästää hallitukseen Suomen asioita sotkemaan. Sillä niin järkyttävää jälkeä he ovat saaneet aikaan. Suomen talous ennen vihervasemmiston ja kokoomuksen valtaannousua, oli euroopan parhaimpia. Nyt se on euroopan kamalin. PerusSuomalaiset on nyt ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin hallituksessa ja käänne parempaan on tapahtumassa. Se voi hyvinkin ottaa joita kuita nuppiin ja joku vihervasuri voi repiä viimeisenkin hiuskarvan päästään, kun Suomi lähtee nousuun. Hyvä PerusSuomi!
Hyvä argumentti
Kolmella ässällä ei ole kuin kansaa jakava merkitys asiaan, tuotantoon ja vientiin ainoastaan riksitekijä. Aina, ennemmin tai myöhemmin talous alkaa korkaantua, heikollakin valtionjohdolla, tai paremminkin siitä huolimatta.
Ensin se on jaksottaisita, sillä tavarat loppuvat ja varaosia, rakka-aineita niiden valmistukseen tarvitaan, se ei ole hallituksen ensiota, ei tämän eikä edellisten.
Persut ovat suomen suurin riski kaikessa, kukaan ei osaa sanoa, mitä nuo typerykset seuraavaksi keksivät.
Peruspersumaista, olla keräämä kaikesta positiivisesta mitä tapahtuu heidän "vartiovuorollaan" heistä riippumatta, ja väistellä kaikkea paskaa jota tapahtuu heidän aiheuttamanaan.
"Se vaan nyt on niin, että pikkuhiljaa vientiteoliisuus on saanut ja saamassa uusia tilauksia, muutenkin pientä piristystä on talouselämässä näkyvissä."
Perussuomalaisista huolimatta...
"Se Suomen alas-ajo, mitä vasemmisto ja vihreät on viimeiset 10 vuotta harjoittanut, on nyt onneksi kolmen ässän toimesta kääntymässä lieväksi nousuksi."
Muuten vaan viimeiset 10 vuotta ollut oikeistojohtoinen hallitus, ensin oli päähallituspuolue kepu ja sitten kokoomus...
" Siis hulluinta, mitä voi taloudessa ajatella, on elää velaksi,,toisen rahoilla. "
Senkin kepu aloitti, tarkista vaikka...
"Siksi vihervasemmistoa ei pidä koskaan enää päästää hallitukseen Suomen asioita sotkemaan. "Sillä niin järkyttävää jälkeä he ovat saaneet aikaan."
Kuten ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon...
"Suomen talous ennen vihervasemmiston ja kokoomuksen valtaannousua, oli euroopan parhaimpia. Nyt se on euroopan kamalin."
Demarithan sen saivat aikaan, oikeisto kun nousi 90-luvulla hallitukseen alkoi alamäki...
"PerusSuomalaiset on nyt ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin hallituksessa ja käänne parempaan on tapahtumassa. "
Eihän se puoluekaan ole kymmeniä vuosia vanha. Se "käänne parempaan" ei riipu persssuista vaan euroopan talouden yleisestä elpymisestä. Tämänkin voit huviksesi tarkistaa.
"Se voi hyvinkin ottaa joita kuita nuppiin ja joku vihervasuri voi repiä viimeisenkin hiuskarvan päästään, kun Suomi lähtee nousuun. "
En sanoisi 0,9 prosentin talouskasvua nousuksi. Varsinkin kun edellishallitus ylsi parenpaan...
Peruspersu selittelee, ei me kun muut, ennen, enemmän, vittu mitä pellejä koko persu porukka.
Siis koska vasemmistolla ja vihreillä on Suomessa ollut eduskunnassa enemmistö?? Vai miten ihmeessä voi olla mahdollista että juuri nämä puolueet ovat "ajaneet" Suomen alas? Lisäksi voisit kertoa kuinka monen suomalaisen vientiyrityksen pomona on ollut vasemistolainen tai vihreä?
Ovatko vasemmistolaiset / vihreät syynä siihen että Suomen paperiteollisuus on ajettu alas, koska sanomalehtipaperin kysyntä maailmalla on laskenut? Onko vasemmisto / vihreät syyllisiä siihen että Nokian puhelimet eivät menneet maailmalla kaupaksi?
Persut on perseestä.
Lindström oli työosastonsa varaluottamusmies. Järki ei riittänyt edes osaston luottamusmieheksi puhumattakaan pääluottamusmiehestä. Nyt, katkeroituneena, käyttää tilaisuutta hyväkseen kostamalla Ay-liikkeelle ja työttömille. Kouvolassa tyhmyyttään sotkenut kaikki persujen asiat, nyt sama edessä työ-, ja oikeusministeriössä.
Sitä että saavat ajella ministeriaudilla ja koplata rahansa veroparatiisiin. Kuinka niin?
Siis vihervasmmisto kokoomus on kaikkien epäkohtien ja huonojen päätösten takana, mikä Suomen on tähän jamaan saattanut. Veroparatiisit, velkakierre, huono vanhusten hoito, oman rahan menetys ja kaikki ja vielä kerran kaikki hulluus mitä mitä Suomen kansan nimissä on tehty. Siitä on vastuussa vihervasemmisto ja kokoomus. PerusSuomalaisten puumerkkiä ei niissä papereissa ole.
Käsittämätöntä ja todella lapsellista, sekä hoopoa tietämättömyyttä maan asioista, näyttää olevan osalla tämän palstan kirjoittajilla. Siis muistin virkistämiseksi vielä kerran. PerusSuommalaiset eivät ole olelleet hallituksissa, jotka ovat vieneet Suomen talouden euroopan häntäpäähän. Eivätkä ymmärrä ees hävetä, Mutta sehän on yksi monien lisäksi, vihervasemmiston ongelmista.
Tämän hallituksen tavoite on kotimaisen kulutuksen lopettaminen.
Säästämällä ja kiristämällä. Pääasia on varmaan saada kaikki hakemaan kaikkia työpaikkoja oli sopiva tai ei. Pieni tuloisenhan on kannattavaa otaa työ vaikka 500km.n päästä,kunhan saa samat kulukorvaukset kuin tämä nutipää.
Siis otetaan lisää velkaa joka jaetaan kansalle, jotta se saa kuluttaa. Se on sitä vihervasemmistolaista ja taistolaista talouspolitiikkaa. Kyllä muut pohjoismaat ilkkuu Suomalaista hölmöyttä.
Tätä nykyhallituksen touhuahan hiuka alkaa maailma ilkkua. Vapaassa pudotuksessa ja hallitus tyhjentää putoamisalustaa vauhdilla.
Pierujen puolue. Äänestäjillä ei aivot riitä haistamaan.
Oksettaa nähä noita perussuomalaisia tv:ssä,yök miten vastenmielisiä ovat jutuissaan että ulkoisesti. yök.
No se on varmaa ettei persuja nähdä enään eduskunassa jahka päästään äänestämään,timo soinille viimeiset työt,onhan tuon terveyskin jo kaikkien nähtävänä, ihan kuvottavan näköinen ,sairas se on ja ne muut kaljut hälmöt on idiootteja.
paskimmat puolueet suomessa on nämä:
-Perussuomalaiset
-kookomus
-keskustalaiset
täyttä paskaa nämä puolueet ovat,pihalle kaikki nuo rötösherrat,nämä puolueet on noita paskoja.
SSS kurittaa kansaa ja Timppa nauraa. Älytöntä menoa.