Mies minun makuuni

Trinculo

"Kun joukkueeni taistelee, minäkin taistelen" Näin vastasi torpedo nizhi novgorodin valmentaja Peters Skudras kun häneltä kysyttiin syitä miksi hän riehui itsensä pihalle toisessa pudotuspeliottelussa jokereita vastaan.
Peters Skudras on ikävä vastustaja, vastustajan on hänestä vaikea tykätä mutta häntä on helppo arvostaa. Ei myöskään ole mukava saada häneltä palautetta, jos et usko kysy vaikka Jesse joensuulta.
Siinä missä jokeri valmennus on keskittynyt itkemiseen, selittelyyn ja tuomariston haukkumiseen, Peters Skudras on ladannut kaikki voimavaransa pelkästään joukkueensa voittamisen puolesta taistelemiseen.Kotikylällään Skudrasia ei myöskään nimitellä itku peteriksi niin kuin erästä.. Kun Skudras astelee lehdistötilaisuuteen eikä vastustaja joukkueen päävalmentaja edes uskalla istua hänen kanssaan samaan pöytään, ei tarvitse olla ennustaja ennustaakseen kumman valmentajan valmentama joukkue etenee sarjasta jatkoon.
Kun Erkka Westerlund haukkuu ottelun jälkeen pelin venäläiseksi sirkukseksi se pelkästään ei ole typerää, se on tyhmyyttä.
Valioliiga jalkapalo on erilaista kuin la liga, khl kiekko on erilaista kuin liga. ne Kysymys on kulttuurieroista ei sitä erikseen itkeä tarvitse. Se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.
Mies nimeltä peters skudras on ilkeä vastus, mutta hän on hyvä valmentaja ja hän on voittava valmentaja.
Hän on mies minun makuuni.

8

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pravda123

      Kyklooppihan nyt itkee joka asiasta. Ja mitä se Jesse valittaa, Skudrashan sanoi vain niinkuin asia on!

      • Trinculo

        Joensuun käytös oli törkeää, hän itse meni räkyttämään Skudrasille ottelun jälkeen. Sitä aikaisemmin hän oli taklannut torpedo pelaajaa päähän ja kuin kirsikkana kakun päälle Kozunin filmaaminen edellisessä ottelussa jossa tuomarit tekivät kaikkensa jokeri voiton eteen.
        Voin uskoa että mies nimeltä Peter Skudras on suututettu.


    • CoachIstheLaw

      Skudras ei ole mistään kotoisin valmentajana; ihme puppeli, jota vain trollit arvostavat. Ei voi puhua samana päivänäkään esim. Viktor Tikhonoviin, saati Reggie Dunlopiin verrattaessa. Näistä Dunlop on ainoa oikea, Kanadalainen Valmentaja.

      • Trinculo

        Tikhovon oli kgb valitsema sätkynukke, joka teki mitä he käskivät. Jääkiekkovalmentajana en arvosta häntä yhtään.
        Dunlop oli hyvä valmentaja.
        Skudras on näyttänyt jo olevansa hyvä valmentaja. Hän elää pelissä joka solullaan, on valmis tekemään kaikkensa joukkueensa voiton eteen ja mikä tärkeintä hän ei keskity siihen mihin jokerit ovat valmentajista kannattajiin keskittyneet tämän pudotuspelisarjan aikana, itkemiseen ja valittamiseen.
        On naurettavaa että jääkiekko fanille hienoinpana aikana eli oman joukkueen käydessä pudotuspelejä, joukkueen faneille tärkeintä on pelkästään meuhkaaminen rottapaidat päällä.
        Kenties tänä iltana tämän hihhulilauman edustajat istuvat kerrostalomurjuissaan, ryystäen keskikuraa, häiriten naapureitaan paukuttamalla stereoistaa liian kova äänisesti Matin ja Tepon niin se kesäloma toimii..


      • CoachIstheLaw

        Niinpä - epäolennaisuuksiin keskittyminen on pahin virhe, minkä jääkiekossa voi tehdä; tämän ongelman tunsi ja osasi eliminoida johtamissaan joukkueissa parhaiten juuri Komentaja Tikhonov. Valmentamisessa taas, kuten jääkiekkoasiantuntijakeskustelussakin, kaikkein tärkeintä on Auktoriteetti. Sitä oli Tikhonovilla kenties enemmän kuin kellään jääkiekkovalmentajalla koskaan; siksi hän on eittämättä hienoin eurooppalainen luotsi ja lajipersoona. Edes KHL:ssä ei ole ollut yhtään yhtä kovaa valmentajaa, toistaiseksi ainakaan. Jopa Skudraskin on tähän verrattuna aivan puppeli, ja keskittyy vääriin asioihin.

        Dunlop ja muut kanadalaislegendat ovat sitten oma lukunsa; lajin emämaan peli- ja valmentamiskulttuuri on enimmäkseen toisenlainen kuin Venäjällä tai nyky-Ilmalassa.


      • Trinculo

        Skudras keskittyy voittamiseen ja on siinä onnistunut varsin hyvin.Tapa millä hän sen tekee ei ehkä kaikkia mielytä mutta mies tekee vain työtän ja hyvin tekee. Jokerit on ottanut miehen silmätikukseen ja paidaton skudras kuva oli rimanalitus, se oli ala arvoista ja lapsellista käytöstä jokereilta.
        Kovaksi valmentajaksi nimeäisin vielä khllästä Nazarovin eli ystävien kesken Nassen.


    • Hjöördis

      Nomut Jokereilla on Hjallis ja Hjalliksen Jolle-poika.

      Isä ja poika olivat tositosi kiukkusia kun oma joukkue ei saanut tuomareita puolelleen. Ihan Jolle-poikakin yltyi arvostelmaan tuota venäläis sirkusta. Ihmekös tuo kun on omat ruplat ja eurot kiinni tässä Suomalaises-venäläläisessä kurassa. Kun on kerran ryssäin liigaan menty, on turha valittaa jos meininki ei miellytä. Voihan se Jokerit palata vaikka pelaamaan kotimaahan mestikseen. Siellä saa Hjalliksen rahoilla mällätä ja tuomarit uskovat mitä Hjallis ja Jolle heille suoltavat. Pojat on nyt vähän vaan liian isossa ringissä narripaitojensa kanssa.

      Hjallis tietää kaikesta kaiken, osais varmaan ratkaista miten mäkihyppy ja hiihto nostettais taas muuilman kartalle.

    • Trinculo

      Kieltämättä se arvostelu tuntui vähän katkeralta. Täytyy muistaa että jokerit eivät ole koko 2000-luvun aikana menestyneet edes sm-ligassa, jos he eivät menesty KHlssä tuskimpa se kenellekkään yllätyksenä tulee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      68
      3228
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1871
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      113
      1772
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1259
    5. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      129
      1058
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      99
      1002
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      954
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      67
      936
    9. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      84
      879
    10. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      875
    Aihe