tulevaisuus

Aasian hyökyaalto oli valtava menetys monille ihmisille ja apu on aina tarpeen täältä pienestäkin suomesta, mutta sitä tarvetta olisi kyllä aina. Sillä kuoleehan maailmassa nälkään tuhansia ihmisiä päivässä,miksi heitä ei ole yritetty auttaa samanlaisella halulla,kuin nyt autetaan.Ovatko ihmiset todellakin näin eriarvoisessa asemassa,että jonkin valtion raja tekee sen että avun tarve on yhtäkkiä hirvittävän suuri.Kun maapallolla on nyt noin 3 000 miljoonaa köyhää ihmistä ja kun noin miljardi ihmistä, noin 1 000 miljoonaa ihmistä elää alle dollarin tuloilla päivässä ja,kun 800 miljoonalla ihmisellä ei ole puhdasta juomavettä, niin tiedämme, että jo tämä on sellainen köyhyyden panos, joka epästabilisoi kaikkia valtasuhteita tällä planeetalla ja kaikkien ihmisten välisiä suhteita. Kun tähän lisätään tämä ilmastomuutoksen tuoma köyhyyden lisääminen, epävakauden lisääminen ja kun muistamme, että joka vuosi tämän maapallon väki lisääntyy noin Filippiinien asukasluvun verran eli 80 miljoonaa asukasta,joten siinä on sellainen yhtälö, että sitä ei suomalainen oikein enää voi ymmärtää.
0116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


apu-tarp. kirjoitti:

Aasian hyökyaalto oli valtava menetys monille ihmisille ja apu on aina tarpeen täältä pienestäkin suomesta, mutta sitä tarvetta olisi kyllä aina. Sillä kuoleehan maailmassa nälkään tuhansia ihmisiä päivässä,miksi heitä ei ole yritetty auttaa samanlaisella halulla,kuin nyt autetaan.Ovatko ihmiset todellakin näin eriarvoisessa asemassa,että jonkin valtion raja tekee sen että avun tarve on yhtäkkiä hirvittävän suuri.Kun maapallolla on nyt noin 3 000 miljoonaa köyhää ihmistä ja kun noin miljardi ihmistä, noin 1 000 miljoonaa ihmistä elää alle dollarin tuloilla päivässä ja,kun 800 miljoonalla ihmisellä ei ole puhdasta juomavettä, niin tiedämme, että jo tämä on sellainen köyhyyden panos, joka epästabilisoi kaikkia valtasuhteita tällä planeetalla ja kaikkien ihmisten välisiä suhteita. Kun tähän lisätään tämä ilmastomuutoksen tuoma köyhyyden lisääminen, epävakauden lisääminen ja kun muistamme, että joka vuosi tämän maapallon väki lisääntyy noin Filippiinien asukasluvun verran eli 80 miljoonaa asukasta,joten siinä on sellainen yhtälö, että sitä ei suomalainen oikein enää voi ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu