Kristitty älä äänestä enää Sauli Niinistöä!

kristitty_nainen

4.käsky

Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Jumalan tahto on, että jokaisella lapsella on isä ja äiti. Heille kuuluu erityinen arvo ja kunnioitus siksi, että he ovat vanhempiamme.

Vanhempien tehtävänä on suojella lasta huolehtimalla hänen hyvinvoinnistaan ja kasvatuksestaan. Heidän tulee ohjata häntä tuntemaan Jumala ja rakastamaan lähimmäistään. Lapsella puolestaan on tarve ja oikeus voida kunnioittaa vanhempiaan. Vaikka vanhemmat toivovat lapsilleen hyvää, heidän sanansa ja tekonsa saattavat silti olla rakkaudettomia ja vääriä. Silloinkin,kun päätämme tehdä vastoin vanhempien tahtoa, meidän on kuunneltava ja arvostettava heitä. Käsky velvoittaa myös aikuisia kunnioittamaan vanhempiaan ja pitämään heistä huolta.

Yhteiskunnassa julkinen vallankäyttö on uskottu esivallalle. Senvelvollisuutena on suojella kaikkia kansalaisia ja huolehtia oikeuden toteutumisesta. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen. Kun kunnioitamme niitä, joille on uskottu hallitsemisen tehtävä, osoitamme luottavamme Jumalan huolenpitoon. Jumala lupaa, että tästä seuraa hyvää myös itsellemme.

Kuule isääsi, jolta olet saanut elämän, älä halveksi äitiäsi, kun hän on vanha. (Sananl. 23:22)

Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein. ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: ”jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä”. Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan. (Ef. 6:1–4)

http://niinistosauli.blogspot.fi/2015/04/kunnioita-isaasi-ja-aitiasi.html

Kristilliseen ja terveeseen avioliittoon kuuluu myös lapset. Jos ihmisellä ei ole käsitystä avioliitosta instituutiona niin ei kannattaisi edes esitellä leikkisormuksia.

"Jumala sääti avioliiton. ”Herra Jumala sanoi: ’Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.’ Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:18, 24.)

Avioliittoa kutsutaan pyhäksi avioliitoksi. Jumalalle avioliiton pyhyys on tärkeä asia. Se käy ilmi myös kymmenestä käskystä, muun muassa käskyistä ”Älä tee aviorikosta” ja ”Älä tavoittele toisen vaimoa”. Perheen ja kodin kunnioitus ilmenee käskystä ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”. Tähän käskyyn liittyy myös lupaus siunauksesta, menestyksestä ja pitkästä elämästä.

Miksi avioliitto?

1. Avioliitto on suvun jatkamisen kanava ja elämää rikastuttava asia

Lapset on tarkoitettu syntymään avioliitossa ja omistamaan isä ja äiti. Raamattu kehottaa hedelmällisyyteen: ”Olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa” (1. Moos. 1:28).

”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään” on myös yksi syy avioliitolle. Avioliitto on tarkoitettu rikastuttamaan elämää ja poistamaan yksinäisyyttä.

2. Avioliiton tarkoitus on suojella puhtautta ja siveyttä

”Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne.” (1. Kor. 7:2–5.)

"Äidiksi tuleminen on jokaisen naisen suurin unelma. Joka muuta väittää valehtelee! Sauli Niinistö riistää tämän unelman Jenni Haukiolta, hyvin itsekästä! Jenni Haukio on Sauli Niinistön kummilapsi, luitte aivan oikein.
Sauli Niinistö kastoi nimen Jennille kun tämä syntyi!

"Tänä päivänä Niinistö estää katalasti nykyisen puolisonsa ja siis kummilapsensa onnen yhden tärkeimmistä naiselle kuuluvista lahjoista nimittäin kunnian olla äiti!"

"Vanha isä on riski. Isäksi ei ehkä kannata ryhtyä enää vanhoilla päivillä, yli 60-vuotiaana lapsen saaneiden isien lapset kuolevat saavuttamatta aikuisikää kaksi kertaa todennäköisemmin kuin nuorempien isien lapset, tuoreessa tutkimuksessa väitetään."

"European Journal of Epidemiology –lehdessä raportoidun tutkimuksen mukaan vanhojen isien lasten kuolemat liittyivät usein synnynnäisiin vikoihin, kuten sydämen ja selkärangan epämuodostumiin, mikä lisäsi vauvakuolleisuutta."

"jo aikaisemmin on tiedetty, että vanhemmalla iällä isäksi tulevilla on neljä kertaa suurentunut riski saada Down-lapsi."

Vanha mies Sauli Niinistö päästä jo irti, vapauta pieni Jenni hänelle kuuluu äitiyden onni ja oma elämä!

Vanha mies Sauli Niinistö katso tästä !!!
https://www.facebook.com/Älä-äänestä-enää-Sauli-Niinistöä-1606003069647224/

0

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pystyisitkö pitämään

        Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
        Ikävä
        45
        3173
      2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

        Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
        Maailman menoa
        68
        3153
      3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

        Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
        Ikävä
        30
        2815
      4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

        Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
        Maailman menoa
        157
        2706
      5. Tuntuuko ettet tiedä

        Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
        Ikävä
        25
        2089
      6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

        Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
        Ikävä
        10
        1743
      7. Sinä se vaan jaksat

        Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
        Ikävä
        23
        1357
      8. Kirjotan ikävää ulos

        Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
        Ikävä
        11
        1330
      9. iltalehden uutinen poistettiin?

        Jämsässä koulussa rikosepäily avustaja juu
        Jämsä
        15
        1296
      10. Onnettomuus

        Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
        Kuhmo
        3
        1267
      Aihe