Nyt tästä klassikosta on ilmestynyt jenkkiversio. Villi veikkaukseni kuitenkin on, että on jotenkin sössitty, elikkä näyttelijät eivät sovi rooleihinsa, tai muulla tapaa mennään päin persettä. Monasti nämä "jenkkiuusintaversiot" eivät yllä läheskään alkuperäisten tasolle. Muistan kuitenkin, että Kauna oli jenkkiversiona alkuperäistä parempi.
Martyrs- JenkkiVersio
4
131
Vastaukset
- ewr4t4t3
Eipä kannata vaivautua. Voi jättää suosiolla katsomatta. Alkuperäisideaa ja käsikirjoitusta muutettu niin paljon. Alkuperäisessä ranskalaisessa versiossa ei oikein tiennyt mistä todella oli kyse kuin vasta lopussa, mutta tässä versiossa se tehdään heti alkuminuuteilla selväksi. Tämä tekele on taas yksi jenkkien loukkaus alkuperäisestä elokuvasta, niin kuin moni muukin tähän asti. Liekö pohj.amerikassa surkeat käsikirjoittajat ja ammattitaidottomat kirjoittamassa elokuvakäsikirjoituksia kun kaikki pitää nykyään varastaa tai tehdä uudestaan. Yhdessä leffajulisteessa oli veikeä teksti: The ultimate horror film. Joopa joo. Hyvä mainoskikka.
- koootkooot
Kaikki japsileffat oli parempia jenkkiversioina. Japsit on jotenkin kieroutuneita. Ne hymyilee vaikka joku tulis ja tappais niiden jälkeläiset.
- erfewet
Mutta Martyrs EI OLE japsileffa, vaan ranskalainen
- vnbvc
Ei alkuperäisen tasoa, mutta silti ihan oli ok.
Mm. näyttelijät olivat huonompia kuin alkuper. No se yks veti ihan roolinsa hyvin, mutta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 24214990
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?461924- 1841446
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1091342- 281209
- 122958
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30912Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex81774Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t80738- 75668