Stubb: Suomen pakolaiskiintiötä tulee nostaa huomattavasti
stub irvistää
matlatation
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllähän sen isän naamasta näkee mihin se johtaa.
Salamurhaako ne pelkäävät, kun olivat uutislähetyksessä Kesärannan pihalla. Turvamiehiä oli aivan iholla, vaikka Kesärannan ympärillä on korkeat aidat.
Hitleriäkin vastaan tehtiin murhayrityksiä, Stubb on saanut vain kokista haaruksilleen.
harmi
Euroopan tuhoajilla on syytäkin pelätä. Keväällä tulossa satojatuhansia sotureita. Kaikki otetaan, palauttaminen mahdotonta. Palautukset tehtävä heti rajalla, muuten ei onnistu, kuten on nähty.
Merkelille on luvannut ottaa kaikki Kreikan eteenpäin lähettämät joita Saksa ei itse huoli. Palkintovirka EU:ssa odottaa kunhan on ensin hoitanut Suomen sekasortoon.
Pakolaiskiintiö on käsittääkseni 1000 / vuodessa? Eli tämä määrä voidaan kertoa vaikkapa kymmenkertaisesti ihan hyvin ja sulkea rajat muilta tulijoilta. Ei tee kuin 10 000 / vuodessa. Verrataan, jos rajat on auki saadaan 500 000 / vuodessa. Eli Stubbi on oikeassa kunhan vielä hoitaa noi rajat kiinni ja otetaan 10 000 perheinä pakolaisia sodan ajaksi turvaan.
Stubb seuraavaan palaustuslentoon mukaan. Nauttikoon siellä rikkauksia. Suomessa ei tarvita tuollaista hörhöä ainakaan ministerinä!
Sais tuo Stubb mennä myös samaan koneeseen vain menolipulla. Ei ole halpaa suomelle, 1000 e/turvapaikanhakija ja tännehän ne poliisin määrärahat sitten meneekin.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001129161.html