Leo Meller sanoi eilen vahingossa totuuden.
Ohjelmaansa radio Deissä oli soittanut mieshenkilö joka peräsi vahvistusta omalle käsitykselleen koskien sitä Raamatun ilmeistä ristiriitaisuutta, että jumala alkujakeessa paljastaa heitä olevankin useampia. Se kuuluu nim. aluperäiskielen mukaan : "Alussa jumalat loivat taivaan ja maan".
Tämä saa vahvistuksen sitten siinä, kun ihmisen luomiskertomus alkaa sanoilla, jotka on aivan oikein suomennettukin, nim. joku näistä jumalista sitten sanoo että "Tehkäämme ihminen omaksi kuvaksemme ja kaltaiseksemme.."
Miehen kansa, jolle hän siis haki Mellerin vahvistusta, oli, että kun tämä monoteismin monumentti näin teititteli itseään, niin siinä olikin ensiesittelyssä se ajatusrakennelma, jota Raamatussa tosin ei mainita, mutta josta vallitsee krist. kirkkojen kesken laajahko yksimielisyys, nimittäin "pyhä kolminaisuus", isä, poika ja pyhä henki.
Kuinka ollakaan, Leo Meller oli täydellisesti samaa mieltä.
Ja vahvistaakseen tuon kolminaisuuden merkitystä, hän runoili vielä, että "kolminaisiahan me ihmisetkin olemme, meissä on ruumis, sielu ja henki".
Jotenkin noin.
Tämähän on täysin sama ajatus mikä sisältyy trialismiin, joka todellakin näkee ihmisen kolminaisena. (ks. blogiani "Kolmiot elämässä ja sen ulkopuolella" ).
Mutta sitten hän vesittikin juuri etsimänsä tosiasian: Asia olikin täysin selvä fyysisen ja psyykkisen minämme osalta, mutta ei ollenkaan hengellisen minämme osalta, vaan se vaati sitä ja edellytti tätä, ollen lopputuloksena, että kominaisia eivät olekaan kaikki, vaan vain ne meistä, jotka ottavat vastaan Jeesuksen kristuksen henkilökohtaisena vapahtajanaan.
Jos näin on, niin silloin kyynäräkeppikin muuttuu kepistä kolmioksi joillakin ehdoilla. Kaikki tiedämme kuitenkin että sellaisia ehtoja ei olekaan, vaan keppi pysyy keppinä, ja jos näemme kolmion, niin vain siksi että se on ollut kolmio alun perinkin"
Mellerin "trialismi"
2
186
Vastaukset
- Argumentti
Hyvin argumentoitu (y)
- Kauanuskossa
Jumala on yksi muttaa ilmoittaa ja toimii kolmessa persoonssa: Isana, Poikana ja Pyhana Henkena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5932075- 1021030
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18977Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4837Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101835Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749- 70747
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74678- 65563
