EI oo totta!!

heitä tarvittaisiin?

>UM:n pelastustyötietoutta arvostellaan
Julkaistu 04.01.2005, klo 11.29 (päivitetty 11.43)

Kuva: YLE

Katso Aamu-TV:n aihetta koskeva juttu (4.1. klo 8.30)

Pelastusalan huippuammattilaisryhmä Finn Rescue Force ihmettelee, miksei ulkoministeriö päättänyt lähettää sitä pelastustöihin Aasian katastrofialueelle. Wecksten arvelee, että ulkoministeriön pelastusalan tietämys on riittämätön.

Ylen Aamu-TV:n haastattelema Helsingin pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö ja Finn Rescue Forcen jäsen Simo Wecksten sanoo, että ulkoministeriö päätti olla lähettämättä ryhmää alueelle, koska siellä ei ollut sortumia. Weckstenin mielestä ministeriön näkemys osoittaa, että sillä on maallikkomainen näkemys ryhmän kyvyistä.

Weckstenin mukaan ryhmä olisi voinut helpottaa Suomen Punaisen Ristin henkilökunnan työtä esimerkiksi kadonneiden jäljittämisessä ja pelastustehtävien koordinoinnissa.

Wecksten sanoo, ettei Finn Rescue olisi voinut osallistua YK:n ohjaamaan kansainväliseen pelastustyöhön, sillä ryhmällä ei ole muun muassa ilmakuljetuskalustoa. Suomalaisten ja muiden pohjoismaisten matkailijoiden auttamisessa ryhmästä olisi ollut apua, Wecksten sanoo.

Finn Rescue Forceen kuuluu viiden suurimman kaupungin pelastushenkilöstöä: Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Turusta ja Tampereelta. Ryhmä on osallistunut muun mussa Iranin ja Turkin maanjäristysten pelastustöihin.

YLE24
81219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

aikaa on kulunut. Jäljittäminen on tehtävä, joka on edelleen tärkeä.

Äänestä
  • Thaimaasta ainakin osittain.

    Äänestä

  • viety pois kirjoitti:

    Thaimaasta ainakin osittain.

    Eihän siellä Thaimaassa uhreja juuri ollutkaan.
    Suurin osa uhreista on muualla mm. Indonesiassa ja alueilla joissa juuri kukaan ei ole auttamassa.

    Muistettakoon tämä tosiasia! Kyllä siellä apua tarvitaan, olisi tarvittu jo aikaa sitten. Tämän viikon aikana siellä on ehtinyt jo kuolla moni joka olisi voitu pelastaa, sillä aikaa kun on vain keskitytty näihin muutamiin Thaimaan turisteihin!

    Äänestä

Osallistui kuitenkin Iranin maanjäristyksen jälkityöhön, ellen väärin muista. Nyt APU olisi varmasti (ollut) tarpeen myös

Äänestä
  • Palomiesten kalustolla ja toimintatavala olisi ollut vähän käyttöä. Nythän ei ollut kyse suurten betonimassojen raivauksesta tai toimimista sortumavaaroila alueilla. Enemmänkin lääkintähenkilökunnan tarpeita vastaavissa tehtävissä ja sitähän FR:llä on rajoitetusta. Kuten uutisistakin on huomattu Sumatran ja Indonesian infastruktuuri vaatii sekä kuljetuskapasiteettiä (ilmasiltaa) että humanitaarista apua.

    Sami

    Äänestä

miksi sinne olisi pitänyt lähettää hengenpelastusryhmä koska ei enää ole pelastettavia? iranin maanjäristyksessä ihmisiä jäi raunioiden alle joten he olivat vielä pelastettavissa, mutta koska tsunamissa vesi täyttää kaiken, ihminen joko hukkuu tai ei huku. toki jos lähes hukkuneelle annetaan heti apua niin hänet voidaan vielä pelastaa, mutta vaikka FRF olisi lähetetty heti kun uutisesta olisi kuultu, he olisivat olleet paikalla noin vuorokauden tsunamin jälkeen, jolloin ei enää olisi ollut pelastettavia.

joten mitä järkeä olisi lähettää hengenpelastuksen asijantuntijoita paikkaan jossa heitä ei enää tarvita? kerroppa se. he eivät ole ruoka-avun antamisen asiantuntijoita tai ruumiintunnistus asiantuntijoita, vaan hengenpelastus asiantuntijoita, joille siellä ei enää ole käyttöä.

Koko kriisi olisi pienempi jos vaan olisi lähetetty suomalainen huippuryhmä töihin vai? Parilla sadalla ulkomaisella raunioiden penkojalla ja huhuilijalla ei siellä varmaankaan olisi ollut pahemmin käyttöä, paikalliset osaavat sen homman itsekin. Vai luuletkos että pohjoisen pakkasista saapuvalla suomiporukalla olisi jotain uutta ja ihmeellistä opetettavaa trooppisten alueiden suurtuhojen korjaamisessa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

siis asiantuntijat sivuun, kun kirjoitti:

heitä tarvittaisiin?

>UM:n pelastustyötietoutta arvostellaan
Julkaistu 04.01.2005, klo 11.29 (päivitetty 11.43)

Kuva: YLE

Katso Aamu-TV:n aihetta koskeva juttu (4.1. klo 8.30)

Pelastusalan huippuammattilaisryhmä Finn Rescue Force ihmettelee, miksei ulkoministeriö päättänyt lähettää sitä pelastustöihin Aasian katastrofialueelle. Wecksten arvelee, että ulkoministeriön pelastusalan tietämys on riittämätön.

Ylen Aamu-TV:n haastattelema Helsingin pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö ja Finn Rescue Forcen jäsen Simo Wecksten sanoo, että ulkoministeriö päätti olla lähettämättä ryhmää alueelle, koska siellä ei ollut sortumia. Weckstenin mielestä ministeriön näkemys osoittaa, että sillä on maallikkomainen näkemys ryhmän kyvyistä.

Weckstenin mukaan ryhmä olisi voinut helpottaa Suomen Punaisen Ristin henkilökunnan työtä esimerkiksi kadonneiden jäljittämisessä ja pelastustehtävien koordinoinnissa.

Wecksten sanoo, ettei Finn Rescue olisi voinut osallistua YK:n ohjaamaan kansainväliseen pelastustyöhön, sillä ryhmällä ei ole muun muassa ilmakuljetuskalustoa. Suomalaisten ja muiden pohjoismaisten matkailijoiden auttamisessa ryhmästä olisi ollut apua, Wecksten sanoo.

Finn Rescue Forceen kuuluu viiden suurimman kaupungin pelastushenkilöstöä: Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Turusta ja Tampereelta. Ryhmä on osallistunut muun mussa Iranin ja Turkin maanjäristysten pelastustöihin.

YLE24

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu