Miten paljon vapaaseurakunnat järjestävät nykyisin kotikokouksia? Ennen vanhaan ne olivat melko yleisiä, ja muistan uskovan (luterilaisen) mummanikin käyneen vapaakirkollisissa kotikokouksissa.
Meidän seurakunnassamme on viime vuosina herätetty kotikokoukset uudelleen eloon. Niitä on ollut ainakin kahdessa kodissa, molemmissa muutaman kerran. Väkeä on ollut varsin mukavasti, myös uskosta osattomia, ja ilmapiiri on ollut siunaava.
Runsas viikko sitten olin romaniveljen ja -sisaren luona kokouksessa. Aiottu puhujavieras oli estynyt tulemasta, joten kokouksen ohjelmaksi muotoutui vapaaehtoinen uskoontulotodistusten jakaminen. Ilmapiiri oli niin lämmin ja siunaava, että jopa minulla, tavallisesti melko ujolla hiirellä, oli heti tunne, että voisin todistaa. Ja kun isäntä sitten kysyi voisinko, niin olin oikestaan helpottunut, että sain todistaa.
Suosittelen kotikokouksia jokaiselle seurakunnalle. Samoin kesäisin telttakokouksia, joita meillä myös on viime vuosina ollut ainakin kolmen seurakuntalaisen mailla pienessä kodikkaassa teltassa.
Onko kotikokouksia?
1
286
Vastaukset 1
- J.Loo
Kuulostaa hyvältä! Minunkin entisessä kotiseurakunnassani Vapaakirkossa järjestettiin kotikokouksia. Aluksi tykkäsin kovasti,koska siellä oli mukava tunnelma. Vähitellen ilo kotikokouksista laimeni, koska niitten johtohahmot opettivat usein vastoin Raamattua. Yksi intoili Benny Hinnin ja muitten torontolaisten vaikuttajahamojen teoksista ja opetuksista.
Toiselle ihmettelin David Herzogin touhuja, mutta hän kannusti menemään tutustumaan paikan päälle Herzogin tilaisuuteen. En mennyt, koska jo hänen kirjoituksistaan pystyy erottaman eksytyksen.
Samainen johtohahmo vielä mainitsi, että Suomen seurakunnissa on asiat hyvin eikä ongelmaa eksytyksestä tms. Hän vielä puhui Toronton siunauksesta hyvänä asiana. Nämä opettajina toimineet kristityt olivat hyvin mukavia ihmisiä, mutta heidän näkemyksensä olivat monissa asioissa niin kaukana Raamatun linjoilta, että lopulta lopetin noissa kotikokouksissa käymisen omantunnon syistä.
Hyvä, jos sinun kotiseurakunnassasi asiat ovat paremmin. Sinänsä kotikokous-idea on hieno! Siunausta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591180
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571098Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7950- 96920
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5765Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27721Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192666- 71649
- 73627