"Ylen selvityksen mukaan turvapaikanhakijoiden osuus kaikista seksuaalirikosepäilyistä on ollut tähän mennessä 7–8 prosenttia."
Matikan opet vastatkaa!
Ja ylellä vain huolena
Perättömät raiskaushuhut poliisin riesana – "Turvapaikanhakijoista ilmoitetaan herkemmin kuin muista"
Sata/tuhat/vai mikä kertainen yliedustus?
2
<50
Vastaukset
- HolgerBorg
Jos mamuja on 30000, niin tämän pitäisi vastata noin 7% kaikista Suomessa olevista, jos tekisimme suhteessa yhtä paljon rikoksiä.
Täten 7% * koko väestö = 30000, joten Suomen väestön pitäisi siis olla 30000/7% = 3000000/7 = 428571 eli alle kymmenesosa nykyisestä - jos siis tekisimme suhteessa yhtä paljon näitä rikoksia kuin mamut.
Mamujen rikosalttius on näin ollen noin 12 kertainen meihin muihin verrattuna. Se on omituisen paljon, kun ottaa huomioon, että he ovat täällä pyytämässä ja saamassa apua elämäntilanteeseensa.
Miksi heidän joukossaan on näin paljon kiittämättömiä ja epäterveitä ihmisiä?
Jos nämä vieraat olisivat hotellissani, niin olisin jo heittänyt heidät ulos, eikä takaisin olisi tulemista!
Eikä voi huomioida sitä, että suurin osa joukkiosta ei ole tehnyt mitään pahaa, vaan porttikielto koskisi kaikkia, koska he kuuluvat samaan kulttuuriin ja "turistiryhmään".- 87897988
Niille ylen a-studiossa haastatelluille poliiseille pitäisi antaa potkut kun olivat menneet ylen ansaan ja hokivat ettei tuevapaikanhakijat poikkea tilastoissa meikäläisistä.
Onhan se käsittämätöntä että tuollaista propagandaa saa vapaasti jauhaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422