Kansalaisaloitteella haetaan eurooppalaisille kuljetusalan työntekijöille parempia työ- ja elinolosuhteita. Fair Transport Europe kansalaisaloitteeseen tarvitaan miljoona allekirjoittajaa. Suomen tavoite on 30 000 allekirjoitusta. Allekirjoita heti!
Joukko eurooppalaisia kuljetusalan työntekijöitä käynnisti syyskuussa nimien keräämisen kansalaisaloitteeseen, jolla tavoitellaan parempia ja reilumpia työehtoja sekä työolosuhteita kaikkialla Euroopassa ja kaikilla kuljetusaloilla työskenteleville. Kansalaisaloitteessa halutaan parannuksia lainsäädäntöön ja tehdään muita esityksiä, joilla varmistetaan terve kilpailu ja työntekijöiden yhdenmukainen kohtelu eri liikennemuodoissa.
- Toivomme, että EU-komissio näkee tämän kansalaisaloitteen mahdollisuutena tehdä todellisia parannuksia miljoonien eurooppalaisten kuljetustyöntekijöiden työoloihin, sanoo yksi kansalaisaloitteen alullepanijoista, Euroopan Kuljetustyöntekijäin liiton, ETF:n puheenjohtaja Lars Lindgren.
Euroopassa työskentelee kuljetusaloilla noin 11 miljoonaa ihmistä. Monet heistä joutuvat työskentelemään ala-arvoissa olosuhteissa vailla minkäänlaista työsuhdeturvaa.
Kansalaisaloitteeseen työolojen parantamiseksi tarvitaan miljoona allekirjoitusta, jotta aloite etenisi EU-komission ja edelleen -parlamentin käsittelyyn. Aikaa miljoonan allekirjoituksen saamiseksi kokoon on elokuun 2016 loppuun asti.
Suomesta toivotaan 30 000 allekirjoittajaa. Enemmänkin toki saa tulla.
Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa tästä: https://www.fairtransporteurope.eu
Linkin takaa löytyy suomenkieliset ohjeet, joiden mukaan on helppo edetä. Allekirjoittamiseen ei tarvita esimerkiksi pankkitunnuksia.
Kansalaisaloite reilujen työehtojen puolesta!
11
<50
Vastaukset
- tuntemattomatsotilaat
Käytännön maksutonta neuvontaa Suomeen ulkomailta maahanmuuttaneille kuljetusalan työntekijöille tarvitaan. Maassamme vaikuttaa joukko toimijoita, joiden sanomisia on perusteltu syy epäillä.
Jos työntekijä tietää oikeutensa ja ymmärtää työelämän aakkoset, häntä on vaikeampi huijata. Erilaisesta kulttuurista ja vailla kielitaitoa olevilla työntekijöillä on suurempi riski joutua työelämässä ongelmiin kuin kantasuomalaisilla.
Lue lisää ja tunne omat oikeutesi:
http://www.akt.fi/uutiset/sak-avaa-maahanmuuttajien-tyosuhdeneuvonnan - tuntemattomatsotilaat
Ajankohtainen aihe. Rikkurit Espoossa.
- tuntemattomatsotilaat
Nostan tämän näyteikkunaan. Kysymys on vakavasta asiasta, joka välillisesti liittyy myös maahanmuuttoon ja hallituspuolueiden piirissä vallitsevaan ns. keppihevonen-strategiaan, missä maahanmuuttajat opportunistisesti nähdään vain yhtensä sopivana keinona murentaa suomalaisten työehtoja ja suomalaisten sosiaaliturvaa.
- tuntemattomatsotilaat
Vapaat ammattiliitot ovat länsimaisen sivistyksen ja työntekijän oikeuksien kivijalka.
- Slerssi
Ei käy Sipilä on "nillittäjä" valapatto ja valehteleva takinkääntäjä, joka on parhaillaan, ensin tosin yhtiöittämässä, mutta sen jälkeen kyllä myymässä Suomen metsät ja luonnon eniten tarjoavalle taholle (että jokamiehenoikeuksien kieltäminen olisi helpompaa ja sitä kautta myös luontoa tuhoavan ja todella vähän työllistävän ja erittäin vähän Suomeen tuloja jättävän teollisuuden aloittaminen), sekä täyttämällä Suomi toimettomilla ulkomaalaisilla jotka eivät edes osaa lukea, joka toki heidän tulemisessa tuo hetkellisen "piristys ruiskeen" (piri ruiskeen)talouteen. Kaiken maailman sosiaali- ja tukipalveluiden kysynnän lisääntymisenä, joka tosi ei kestä kauaa. Mutta tuollainen pohjaton ahneus ja valapattous johtaa anarkiaan ja sotaan joka ei todellakaan näytä olevan kaukana, Suomi tarvitsee peräruiskeen etenkin poliittisen eliitin kodalla, mutta kuka sen antaa, jää nähtäväksi. Jääkärinmarssia lainatakseni "Syvä iskumme on, viha voittamaton, meill' armoa ei kotimaata.
- tuntemattomatsotilaat
Leikkaushallitus eurokurin nimissä aikoo yksityistää kansallisomaisuutemme ja vapauttaa ylikansalliset suuryhtiöt veroista ja siirtää ne kansalaisten maksettaviksi.
- Järkkäri
Suomessa ja EUssa tapahtuu uusia parempia asioita vaan, jos pannaan ne itse tapahtumaan.
- LÄHDEPELLOSTA
Suomalainen työntekijä ei alistu kokoomuksen ja persujen ja Suuren rahan liitolle. Allekirjota vetoomus.
- Kopsut
Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa tästä: https://www.fairtransporteurope.eu
Linkin takaa löytyy suomenkieliset ohjeet, joiden mukaan on helppo edetä. Allekirjoittamiseen ei tarvita esimerkiksi pankkitunnuksia. - LÄHDEPELLOSTA
Rauman ahtaajien ja kaikkien rehellisten suomalaisten työntekijöiden puolesta AKT!
- Faari.40
Ne kenellä ei ole kanttia tai kuntoa lähteä kaduille voivat kirjoittaa paperille. Ei sitä väheksytä sitäkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422