Kotiisä. World Family News

RihmaninovDelinsky

Ei ole sääntöä, ette isä ei kuuluisi kodin ja perhen hoitoon.

Se että isä ei ole hoitanut perhettään miljoonaan vuoteen, saattaa vaikeuttaa palautumista.

Kotiisyys avaa uusia näköaloja ihmisyyteen ja paikkaa rikkoutuneet, puuttuvat osat.

Hyöty levittäytyy laaja-alaisesti kaikialle.

Kaikkea ei voi edes ymmärtää.

Samassa monipäiselle työttömien joukolle löytyy työtä.

Yhteiskunta ei tuhoudu tällä.

Tekohas työntekko ei ole 8 tuntinen työpäivä, ellei ole sellainen työntekijä.

Biorytmi on jokaisen ihmisen henkilökohtainen rytminsä päivän ja elämän aikana.

Järkevä työnteko sijoittuu biorytmisesti.

Sivilisaation tyhmyys on sitä, ettei se ymmärrä vapauden käsitettä, eikä se tunne luottamuksen arvoa, eikä vastuun ottoa.

Ehkä tulevaisuudessa Kotiisä on taas muodissa.

Maapallon universaali muoto turvaa tehokkaasti erilaiset mielipiteet, koska on moninaisuutta.

Lapset ovat saattanet kärsiä historiassa kotiisän puutteesta.

Nyt mies palaa ja lääkitsee huomiollaan perhettään.

Yhteiskunta tarvitsee Pehmo isiä tulkkaamaan Pehmo arvoja.

Perhe opettaa miestä saman verran kuin mikään muu työ, ammatti ym.

Kyse on luonnollisesta tarpeesta elää perheessä.

-----------------------
https://www.youtube.com/watch?v=n7Hfr3c_nSE

La Tribu Amazónica más Aislada. Yanomamis | Documental de Tribus
-----------------------

Kivikausi on vapaasta tahdosta.

Ken osaa yhdistää Dataaikaamme ja Kivikautta on älykäs.

3

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RihmaninovDelinsky
    • Rihmaninov

      Isien on herättävä vastuuseen ja kun lapset puuttuvat, on haettava ne pois.

      Poliisien on herättävä vastuuseen ja tiedostettavaa, että nainen varasti lapset.

      Naiselta puuttuu hyvätahto ja ymmärrys, että lapsia ei kannata palauttaa lasten tarhoihin kun mies tahtoo olla Kotiisä. Miksi pitää antaa lapset pois kun on mies hoitamassa? Kotiisäksi voi oppia kenellä on taipumusta kotiisyyteen. Paras naisen lahja miehelle on lapsi ja se, että mies voi osallistua synnytykseen. Nähdä lapsen syntyvän on aitoa elämää. Elämää ei voi ymmärtää ellei on ollut synnytyksessä. Vasta silloin väkivaltaisen miehen silmät aukenevat, että mitä on elämää. Silloin mies ei tee sotaa ja oppii kunnioittamaan naista ja naiseuden universaalisia voimia. Koska nainen on Rakkaus ja nainen on Jumala. Nyt mies ei tiedä kuka hän on, koska on unohtanut kaikessa sekasorrossa kuka on. Mies tarvitsee naista viereen, muuten mies joutuu kadotukseen. Muslimit tietävät tämän ja siksi avioliitto on turvattu lailla ja perhe instituutio on turvattu lailla. Perhettä ei saa rikkoa. Ihminen on terve ja onnellinen ja elää pitkään kun on oma perhe.

      Miehellä on kova tarve elää yhdessä perheessä. Onnistuuko mies tavoitteessaan? Onniskuuko mies muuttamaan yhteiskuntaa lapsiystävällisemmäksi? Perheyhteiskunta kannattaa, että perusarvot ovat kunnossa. Perhettä ei voi paeta, mutta voi tehdä itsensä ja muut onnettomaksi.
      Yhteiskunta rakentuu muuriksi ja palikoksi. Kaupunkikuva on sellainen, että missään ole alkua. Siksi omista lapsistaan on pidettävä kädestä kiinni antamatta ne pois koskaan. Tulevaisuudessa pitää turvata entistä paremmin yksilöllisten perheiden elämää. On annettavaa itse perheille vapaata tahtoa ja vastuun ottoa. Jopa siinä määrin että institutionaalinen koulujärjestelmä ym olisi pois.
      Kaupunkiliikenne pois, että kadut ovat vain ihmisääniä varten. Kadulle eläimiä ja puita. Asvaltit pois. Joukoliikenne piilotetaan myös liikeenergian pitää olla piilossa. Liikenne vahingoittaa eläimiä satumääriä. Liikeenergia houkuttaa meitä, siksi sen pitää olla pois. Ihminen on aidommillaan luonnollisessa ympäristössä.

      Töiden teko voi vapaasta tahdosta siirtää kotiin. Siis ellei tahdo tehdä yhdessä.

      • Delinsky

        Vanhuksilla voi olla tarvetta lapsen lapsiin, mutta pitää suoda omia lapsen lapsia. Vanhukset ovat vihaisia juuri siitä syystä, että eivät tunne jälkikasvuaan. Yhteiskunta degradoi. Muuten vanhukset tappavat ja teurastavat toisten lapsia koska ovat vihaisia. Kenraali-majurit tekevät vallan himossa rikoksia, että varastavat lapsia, raiskaavat naisia ja tappavat vanhuksia. Tunnustaako yhteiskunta militanttien rappiollisuuden? Salliiko yhteiskunta varkauksia ja ryöstelyä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      300
      3612
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      1996
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1481
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      88
      1228
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1169
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      1012
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      857
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      777
    Aihe