Kyllä täytyy ihmetellä tätä nykyajan kriisi- ja kriisiterapiahysteriaa. Okei, Aaasian katastrofi on ikävä tapahtuma, ja uhreja oli paljon. Läheisten ja tuttujen suru on aitoa, ja surutyö täytyy heidän tehdä. Myös katastrofiapu (raha, ruoka jne)on tarpeen, ei siinä mitään.
Vaan se ihmetyttää, että kriisimielialaa yliammutaan jo kaikkialla: mediassa, politiikassa, työpaikoilla. Televisio lähettää vaan suruaika-ohjelmia, ajankohtaisohjelmat ovat vain tästä kriisitapahtumasta, lehdet ja netti myös vain tätä täynnä.
Irvokkainta on tämä kriisiterapia-touhu. Onko nykyihminen niin etäällä kuolemasta ja muusta, että ovat hysteerisiä ja poissa töistä tämän katastrofin takia, vaikkeivät edes ole omaisiaan menettäneet? Ja kaiken keskelle vaaditaan julkisin varoin lisää ammattimaisia kriisiterapeutteja ja auttajia. Onko tämä ylivyövä hysteerisyys seurausta nykyajan korostetulle itsekeskeiselle menolle? Onko niin, että nämä häikäilemättömimmät ja itsekkäimmät pintaliitäjät eivät nyt kestäkään todellista arkielämää ja sen äkkinäisiä tapahtumia?
Aikoinaan oli sota, ja tappoi suomalaisia joukoittain. Vaan kriisiterapiaa ei järjestetty, ja piti vaan tehdä töitä. Kansa selvisi. Nyt en enää tiedä, selviääkö tämä kansa. Ei selviäisi ainakaan tämän perusteella enää mistään sotakriisistä.
Vaan se ihmetyttää, että kriisimielialaa yliammutaan jo kaikkialla: mediassa, politiikassa, työpaikoilla. Televisio lähettää vaan suruaika-ohjelmia, ajankohtaisohjelmat ovat vain tästä kriisitapahtumasta, lehdet ja netti myös vain tätä täynnä.
Irvokkainta on tämä kriisiterapia-touhu. Onko nykyihminen niin etäällä kuolemasta ja muusta, että ovat hysteerisiä ja poissa töistä tämän katastrofin takia, vaikkeivät edes ole omaisiaan menettäneet? Ja kaiken keskelle vaaditaan julkisin varoin lisää ammattimaisia kriisiterapeutteja ja auttajia. Onko tämä ylivyövä hysteerisyys seurausta nykyajan korostetulle itsekeskeiselle menolle? Onko niin, että nämä häikäilemättömimmät ja itsekkäimmät pintaliitäjät eivät nyt kestäkään todellista arkielämää ja sen äkkinäisiä tapahtumia?
Aikoinaan oli sota, ja tappoi suomalaisia joukoittain. Vaan kriisiterapiaa ei järjestetty, ja piti vaan tehdä töitä. Kansa selvisi. Nyt en enää tiedä, selviääkö tämä kansa. Ei selviäisi ainakaan tämän perusteella enää mistään sotakriisistä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ovat eri mieltä.
Tästä samasta aiheesta on kirjoitettu tuolla alempana jo.
Mutta tähän vastaisin, että eihän kukaan ole väittänytkään etteikö omaisilla olisi surua ja tuskaa.
Mutta eikö ole ennemminkin omaisten surun mitätöintiä se että monet, jotka eivät oikeasti ole mitään menetystä kokeneet, teeskentelevät kauheasti surevansa. Ja miksi lietsoa hysteriaa, ei se omaisia auta. Omaisia auttavat ystävät, läheiset, se että saisi kaikesta huolimatta elää niin normaalisti kuin mahdollista. Eivät he kaipaa sitä, että tätä terapiaa ja "kollektiivista surua" tuputetaan joka tuutista. Se saattaa heidät vain entistä ahdistuneempaan tilaan.
Toki myötätuntoa voi osoittaa esim. rahalahjoituksilla. Mutta tämä "kilpailu", kuka suree eniten ja kuka eniten terapiaa tarvitsee, on omaisille loukkaavaa.
Surun ja ahdistuksen pakkosyöttö alkaa ahdistamaan sellaisiakin jotka eivät ole menetyksiä kokeneet henkilökohtaisella tasolla.
Myötätunto ja osanotto on eri asia kuin väkisin sureminen.
Vähän kyllä ihmetyttää tää meno. Ihmiset on, tai ainakin niistä koetatetaan median voimin tehdä, niin mahdottoman järkyttyneitä ja surullusia. Vaikkeivat tuntisi edes yhtään uhria.
Minä en ole 'järkyttynyt', mikä johtuu varmaan siitä, että Afrikan, Lähi-Idän, Etelä-Amerikan, Kauko-Idän, jne järjettömät joukkomurhat ovat jo turruttaneet mielen. Se että tuolla kuoli suomalaisia, ei tee siitä mitenkään sen järkyttävämpää. Samanlaisia ihmisiä on kaikkialla. Ja se että tuon aiheutti luonto, eikä ihmisen ahneus ja vallanhimo, tekee siitä vieläkin vähemmän 'järkyttävää'.
Joka tuutti täynnä surua.... ja tekopyhyyttä.
Valitettavasti tämä kansamme taitaa tosiaan olla lammaslaumaa, joka ei kestä todellista elämää, siihen kuuluu myös kuolema.
Hämmästystähän on näemmä aiheuttanyt se, että myös suomalaiset voivat kuolla joukoittain.
Ja vielä, kun vaaditaan, matkusteltaessa ulkomailla, "ilmeisesti" samanlaista infrastruktuurillista palvelua, kuin Suomessa. Vai olenko ymmärtänyt oikein tämän UM:n toiminnan pilkkaamisen?
Luonnollisesti menetyksen kokeneilla on paha olla, mutta jotenkin on vain elettävä eteenpäin, menetyksiä on koettu täällä kotimaassakin.
Yllättävän monella köyhällä on paha olla edelleenkin (Suomessa), vaikka Thaimaan -uhrit on saatu pelastettua ja sairaalaan Suomeen.
Itse en ole telkkaria viitsinyt enää avata noin sadat Aasian -kriisi uutiset nähneenä.
Sama juttu muakin häiritsee. Ja se tuntuu olevan loppuen lopuksi aivan sama, millainen onnettomuus on kyseessä. Eniten kuitenkin ottaa aivoon tuo hysterian laajeneminen myös auttamistouhuun; nytkin on nähtävissä selvää kilpailua siitä, kuka antaa eniten rahaa. Ihmisiä ja maita laitetaan suunnilleen järjestykseen summien perusteella, ja muistetaan aina myös mainita paljonko itse on annettu lahjoituksia. Nämä hyvää tarkoittavat hölmöt tuntuvat oikein nauttivan mahdollisuudestaan päästä oikaisemaan maailman vääryyksiä ja loistamaan pyhyyden sädekehällään kaivaessaan pahaisia kolikoitaan naama näkkärillä keräyslippaan äärellä. Ja sitten voidaankin jo retostella vaikka lehdessä että autettu on, tottakai!
Kaikista typerimpänä pidän näitä hiljaisia hetkiä - luulisi jokaisen järkevän ja ajattelevan ihmisen kykenevän suremaan myös ilman virallista käskyä!
Eli lyhyesti: auttaa ja saa pitääkin, kunhan siinä tärkeintä ei vain ole oma ego.
myös tätä median "lietsomista". Ja sittemmin olen jo alkanut seurata uutisia katastrofista ihan mielenkiinnosta sitä kohtaan, että miten kauan siitä voidaan vielä "kaivaa" jotain uutisoitavaa, tai milloin tulee jokin muu asia tärkeämmäksi pääuutiseksi? Kunhan loma tässä loppuu ja työt alkaa, en aio "väkisin" keskustella opilaitenkaan kanssa kriisistä, ahdistuvat vielä vaan enetistä enemmän.
Mukavaa lueskella, että tällänen
äärimmäinen tekopyhä nautiskelu
vakavalla asialla voidaan ja osataan
kyseenalaistaa.
Suomessakin vuosittain menehtyy tuhansia
ihmisiä ennenaikaisesti onnettomuuksissa,
vakavissa sairauksissa ja itsemurhissa.
Mielestäni tämä viranomaisten keskustelu
avun ja auttajien riittämättömyydestä
ja pankkien sekä vakuutusyhtiöiden
velvolvollisuudesta totuttua löysäkätisempään
kohteluun kertoo vain siitä, että
nämä tuhannet normaalioloissa katastrofin kokeneet
saavat selvitä omillaan ja vastaanottaa niitä tunteettomia ATK-ohjelmien lähettämiä viestejä.
Josko tämä katastrofi kaikessa kurjuudessaan
kehittäisi ja veisi eteenpäin myös näiden yksittäisten menetysten eteen joutuneiden kohtelua.