Vaje on valtiontalouden kannalta edelleen 1,4 mrd. euroa. Ei tällaisestä näpräyksestä tule mitään. Verohelpotuksia ei kannata odottaa.
http://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/vm-ltä-täystyrmäys-yhteiskuntasopimukselle-tässä-karut-luvut-1.2006990
Yhteiskuntasopimus lässähtää!
27
89
Vastaukset
- dkjhgfzc
Ratkaisu on tässä eli kepu Ahon verouudistuksen vuodelta 1993 peruminen jossa alettiin suosia pääomatulojen saajia lievemmällä verotuksella kuin palkkatulojen saajia joka on sittemmin johtanut KOLOSSAALISIIN tuloeroihin Suomessa. Summa sumarum: Palkkatulot ja pääomatulot on laskettava yhteen verotuksessa kuten tehtiin ennen vuotta 1993 ja kepu Esko Ahon verouudistusta ja yhteenlaskettu summa on verotettava PROGRESSIIVISELLA TULOVEROLLA joka tuo maksimaalisen verotulon Suomen valtiolle. SAMAAN AIKAAN TOISAALLA: HARMAA TALOUS ELI VEROLUIKURIT ON SAATAVA KURIIN VEROVALVONNALLA!!!!
- sörsseIi
Niin varmaan mutta Aho-Viinasen hallituksen aikaan Suomen talous lähti nopeaan nousukiitoon ja Lipponen sai kaiken katetun pöydän.
Suomella meni hyvin ja valtionvelkakin pieneni finassikriisiin saakka, mutta Kataisen valtavat tuloverohelpotukset loivat osaltaan rakenteellisen alijäämän valtiontalouteen,
- AikaToimia
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1735 allekirjoitetaan ja osallistutaan https://www.facebook.com/events/1527614134226901/
- kljölkjöl
Mielenosoituksilla ja allekirjoituksilla ei ole mitään merkitystä. Ei hallitus niillä kaadu. Ukrainassa onnistui, Suomessa ja Venäjällä ei.
- Punavihreä
Meillä on tiedossa pelastus. Odotamme että yhteiskuntasopimus kaatuu ja Sipilä eroaa. Järjestetään uudet vaalit. Äänestämme vihervasemmiston valtaan ja vuodessa kaikki on kunnossa. Näin se on yksinkertaista.
- sjwuue
Seeelvä...riittänee, että klikkaa hiiren vasenta painiketta ja painaa enteriä ilman c:tä ettei keskusta vaan voita?
- Maatilat.tehottomia
Maataloustuista voisi leikata monta miljardia,kunhan maajussit hyväksyisivät suuret maatalouksien omistaja yhtiöt,jotta ruuan yksikkö hinta saataisiin tarpeeksi alas ilman mitään yhteiskunnan tukia.Tämä olisi helpoimmasta päästä toteuttaa,samalla ulkomaiden kiinnostus heräisi uudelleen ,jos puhdasta ruokaa tuotettaisiin minimihintaan,eli myynti myös ulkomaille kasvaisi paljon nykyistä enemmän.
- FarmerJohn
Leikkaus maataloustuesta osuu noin 60-prosenttisesti maatilan ulkopuolelle. Prosentti kasvaa kun tilakoko kasvaa.
Suuruus ja puhtaus ovat käänteisiä asioita. Puhtaaseen ja myrkyttömään elämään siirrytään myrkkyjen valmistuksen ja tuonnin kiellolla. Ja sitten tietysti lopetetaan tuonti sieltä, missä ei ole siirrytty myrkyttömään viljelyyn.
Kun näin on tehty, maajussin aika kuluu rikkaruohon perkuussa ja hän joutuu lähettämään eläimensä HK-Scanille. Suomalaisista on tullut kasvissyöjäkansa. - burnuo
Samalla logiikalla työn hinta putoaisi murto-osaan nykyisestä ja kilpalukyky paranisi, kun tuotaisiin vaikka Bangladeshista työläiset Suomeen,....
- Ainoatehokas
Olis nyt vaikka parin vuoden ajaksi kielletty pakkolailla sellainen verosuunnittelu, jolla kannetaan rahaa paratiisiin. Valtava verosumma jää saamatta yhteiskunnalta ja yhteisten järjestelmien rahoituksesta. Sinne ne osinkotulotkin vilahtaa. Kyllä saa jalka kapsaa kädet käydä ja selät taipua kun sen vajauksen yrittää korvata.
- Miljardibisnes
Ja matut ja matutarhausbisnes senkun lypsävät kauniiden ihmisten kykypuolueen agendoilla veronmaksajien rahoja kiihtyvään tahtiin...
- heleppoaon
Eroamalla EUsta ja eurosta säästämme 3-4 miljardia vuodessa, vienti vetää kelluvan valuutan ansiosta ja työpaikkoja syntyy koko ajan lisää, näin valtion velka kääntyy laskuun eikä keneltäkään tarvitse leikata mitään.
Viljelijätkin saavat taas palkan viljelmistään eikä tukiasista joilla nyt toimitaan.
- world_wide
Joo, ei tullu tarvittavaa tuottavuusloikkaa, näillä laskelmilla jäähään ihan liikaa tavoitellusta 5%- yksikön PÄÄOMIEN TUOTON NOUSUVAATIMUKSESTA. Siis EI veronkevennyksiä, vaan kiristyksiä.
1,4 miljardia? Tuohan on juuri se summa jonka Suomi sijoittaa maahamme tunkeutuneisiin kamelintaluttajiin, ja muihin ulkomaisiin sosiaaliturva surffareihin !
Late Lapista. SSSS Ry!- höpöhöpö
No entäs nuo kehitysavut ja muut ulkomaille syydettävät avustukset ? Esim. Venäjälle maksetaan viemärilaitoksesta joka ei toimi vieläkään. Että silleen.
- menoa
alkoholisimi maksaa vuodessa laskutavasta riippuen 7-10 mildjardia mutta tästäkään ei vioida säästää.
Ryyppymiehet tuovatkin isot rahat valtion kirstuun! Tiesitkös sitä ??
UUTISET
TALOUS
Talous 21.3.2014 klo 10:38 | päivitetty 21.3.2014 klo 14:04
Alkon voitto ja liikevaihto laskussa
Alko keräsi viime vuonna liikevaihtoa liki 32 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Samalla yhtiön liikevoitto tipahti vajaaseen 50 miljoonaan euroon.
infografiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Alkon liikevaihto laski viime vuonna jonkin verran vuoden 2012 lukemista. Yhtiö keräsi liikevaihtoa 1 175 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin lukema oli 1 207 miljoonaa euroa.
Samalla yhtiön liikevoitto laski 57,3 miljoonasta eurosta viime vuoden 49,4 miljoonaan euroon. Vielä vuonna 2011 yhtiö keräsi liikevoittoa 67 miljoonaa euroa.
Ilman alkoholijuomaveroa liikevaihtoa kertyi 583,8 miljoonaa. Vuotta aiemmin summa oli 590,7 miljoonaa euroa.
Yhtiön mukaan tuloksessa näkyy myyntikatteen 6,9 miljoonan euron lasku. Se taas johtuu myyntimäärien laskusta ja muutoksista tuotevalikoimassa.
Kuluissa näkyvät henkilöstökulujen kasvu ja tietojärjestelmän luvut. Toisaalta liikehuoneiston myyntivoitto ja kuljetuskulujen lasku kohensivat tilastoja.
Lisäksi Alko kertoo vuosikertomuksessaan, että yhtiön tuotteiden vähittäismyyntihinnat nousivat viime vuonna noin 1,8 prosenttia.
Yhtiön palveluksessa oli viime vuonna noin 2 600 ihmistä.
Late Lapista. SSSS Ry!- tyhmätsotuit
hallitus tappaa tällämenolla kantasuomalaiset.
niinraskaan ikeen laitatte kannettavaki että ei jaksa kantaa.
KAIKKI SELVIÄÄ KUN ALOITATTE SIITÄ PÄÄSTÄ ETTÄ JÄRJESTÄTTE ENSIN NE TYÖPAIKAT!
SUOMALAINEN EI OLE LAISKA VAAN OIKEASTI EI OO TYÖTÄ!
-
KUPPI KÄÄNETTÄVÄ TOISINPÄIN !!
HALLITUKSEN TULEE OSOITTAA NE 11000 TYÖPAIKKAA!
NIITÄ ON JOKAINEN VUOROLLAAN LUVANNUT MUTTA EI YHTÄÄN TULLUT.
HALLITUKSELLA EI OLE PUHTAATJAUHOT PUSSISSA !
VEDÄTTÄÄ VALHEELLA!
AJATTE HAAVEJUNALLA JOTA EI OLKEASTI VOI OLLA!
ja taas se ei ole kansanvika .mutta raippaa tulee. - olikin
joskus 80 luvulla viina oli kalliinpaa suhteessa palkoihin ja myyntiin vain yhtä pulloa kerralla. sen jälkeen säätely pudettiin ja auk olo aikoja pidennettiin.
- kasvaako
Leikkaamalla kasvua, leikataanko kaljuksi?
- neroa
varsinainen kasvu paketti leikaamalla.
- klax
Harmaatalous, Veronkierto, Rahan kylväminen ulos, Väärin perustein maksetut tukirahat. Tässä ihan muutamia esim. helposti 5 Miljardin säästö.
- ei_lisää_verotusta
lisä verottamalla tätä maata ei saada kuntoon!
Suomi on jo nyt huippu verotettua, enempää ei voi jatkuvasti kiristää
Samaan aikaan sitten nousee mm vakuutusmaksu, energia
- esim sähköyhtiöt vaan ilmoittaa korotuksista- lähes-orja
Kyllä SSS-hallitus ilmoittaa taas työväestön palkan alennuksista ja työajan pidennyksistä.
- miksei_kerralla
tehdä ns. tarpeeksi rajua muutosta,jota voidaan joustavasti muuttaa matkan varrella kevyemmäksi tilanteen niin salliessa.
on helpompi olla esim. vuosi "hirressä" kuin vuosikymmen tai pidempi aika.
tämä ei tarkoita jatkoa yritysten valehteluun kulloisestakin tilastaan,kuten tähän saakka,vaan on laadittava-tehtävä ehdottomasti "pakkomittarit" yrityskohtaisesti,joita seurataan ja jotka voidaan tarkastaa myöhemmin jos valheita esiintyy tai jatkuva röyhkeä ökytys ja valtavat palkat monine etuineen vain lisääntyy.
yritys sektori on armottoman valheellinen ja ahne joka hetkessä....ja tiedättekö,aina vain YLIN JOHTO ja osin alemmat tasot pikkukihoineen syyllistyy valheisiin ja rosvoukseen...on tuo ahneus kumma juttu....sitä harrastaa "jopa" k-tolpat kaikessa ja joka hetki. - hetkinen-kun
valtionvarain ministeriössäkään ei enää osata laskea pyyhe kumit lainataan peruskoulusta kesken kaiken.
- klax
Sotekin on vielä tekemättä ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418