TEESEJÄ OPIKSI

Tässä vähän spongia ajattelun aiheeksi joten älkää urputtako vaan oppikaa


1. Teisminä tunnettu Jumalan määrittelemisen tapa o
n kuollut. Siksi suurin osa teologisesta
Jumala-puheesta on nykyään vailla merkitystä. On et
sittävä uutta tapaa puhua Jumalasta.
2. Koska Jumalaa ei voi enää käsittää teistisesti,
on järjetöntä selittää Jeesus teistisen
jumaluuden ruumiillistumaksi. Kirkon vanha kristolo
gia on täten kariutunut.
3. Raamatun kertomukset Jumalan täydellisestä ja va
lmiista luomistyöstä sekä ensimmäisten
ihmisten syntiinlankeemuksesta ovat esi-darwinilais
ta mytologiaa ja jälki-darwinilaista
hölynpölyä.
4. Biologinen käsitys neitseellisestä syntymästä te
kee perinteisen käsityksen Kristuksen
jumaluudesta mahdottomaksi.
5. Uuden Testamentin ihmekertomuksia ei voi enää tu
lkita ruumiillistuneen jumaluuden
tuottamiksi yliluonnollisiksi tapahtumiksi, koska j
älki-newtonilaisessa maailmassa ihmeet
kyetään selittämään tai niitä ei ole.
6. Ajatus Jeesuksen uhrikuolemasta ristillä maailma
n syntien sovittamiseksi on barbaarinen
ja perustuu alkeellisiin kuvitelmiin Jumalasta. Sik
si se on hylättävä.
7. Vain Jumala voi nousta kuolleista. Jeesus kohote
ttiin Jumalan merkitykseen, mutta hänen
ylösnousemuksensa ei ollut fyysinen eikä historiall
inen elpyminen kuolemasta.
8. Kertomus Kristuksen taivaaseenastumisesta edelly
ttää kolmikerroksista maailmankuvaa,
mistä syystä sitä ei voi sovittaa Kopernikuksen jäl
keiseen avaruusaikaan.
2
9. Ei ole olemassa ihmisen ulkopuolista, objektiivi
sta, ilmoitettua, kiveen hakattua tai
kirjoitettua standardia, joka voi hallita ihmisen e
ettistä käyttäytymistä kaikkina aikoina.
10. Rukous ei voi olla pyyntö, joka osoitetaan teis
tiselle jumaluudelle, jotta tämä toimisi
ihmiskunnan historiassa jollain toivotulla tavalla.
11. Kuoleman jälkeisen elämän toivo ja mentaliteett
i, joka kontrolloi käyttäytymistä
palkkioiden ja rangaistusten avulla, täytyy lopulli
sesti erottaa toisistaan. Kirkon täytyy
lakata kaitsemasta jäseniään syyllisyyden avulla.
12. Jokaisessa ihmisessä on Jumalan kuva, mistä syy
stä jokaista ihmistä on kunnioitettava
itsenään. Mitään ulkoista määrettä, olipa kysymys r
odusta, kansallisuudesta, sukupuolesta
tai sukupuolisesta suuntautumisesta, ei saa käyttää
erottelun tai torjunnan välineenä.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä jaksa enää,jooskos eikös...

Äänestä

NO VOIVOIVOIVOIVOIVOIVOI EIKÖ KUKAAN ENÄÄN HUOMAA JA JUTTELE VÄLIMERRKKIHOMOTTAJAN KANSSA PITKIKÖ ITELLE RUVETA JUTTELEMAAN ARVATAAMPA KOHTA MUMMO SELITTÄÄ JOTAIN

Äänestä

Ja mitä mieltä itse olet näistä opeista? Ei nämä kovin hyvin ole rantutuneet suomeen ja taitavat olla jo mennen talven lumia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pilkkuviivaviiva kirjoitti:

Tässä vähän spongia ajattelun aiheeksi joten älkää urputtako vaan oppikaa


1. Teisminä tunnettu Jumalan määrittelemisen tapa o
n kuollut. Siksi suurin osa teologisesta
Jumala-puheesta on nykyään vailla merkitystä. On et
sittävä uutta tapaa puhua Jumalasta.
2. Koska Jumalaa ei voi enää käsittää teistisesti,
on järjetöntä selittää Jeesus teistisen
jumaluuden ruumiillistumaksi. Kirkon vanha kristolo
gia on täten kariutunut.
3. Raamatun kertomukset Jumalan täydellisestä ja va
lmiista luomistyöstä sekä ensimmäisten
ihmisten syntiinlankeemuksesta ovat esi-darwinilais
ta mytologiaa ja jälki-darwinilaista
hölynpölyä.
4. Biologinen käsitys neitseellisestä syntymästä te
kee perinteisen käsityksen Kristuksen
jumaluudesta mahdottomaksi.
5. Uuden Testamentin ihmekertomuksia ei voi enää tu
lkita ruumiillistuneen jumaluuden
tuottamiksi yliluonnollisiksi tapahtumiksi, koska j
älki-newtonilaisessa maailmassa ihmeet
kyetään selittämään tai niitä ei ole.
6. Ajatus Jeesuksen uhrikuolemasta ristillä maailma
n syntien sovittamiseksi on barbaarinen
ja perustuu alkeellisiin kuvitelmiin Jumalasta. Sik
si se on hylättävä.
7. Vain Jumala voi nousta kuolleista. Jeesus kohote
ttiin Jumalan merkitykseen, mutta hänen
ylösnousemuksensa ei ollut fyysinen eikä historiall
inen elpyminen kuolemasta.
8. Kertomus Kristuksen taivaaseenastumisesta edelly
ttää kolmikerroksista maailmankuvaa,
mistä syystä sitä ei voi sovittaa Kopernikuksen jäl
keiseen avaruusaikaan.
2
9. Ei ole olemassa ihmisen ulkopuolista, objektiivi
sta, ilmoitettua, kiveen hakattua tai
kirjoitettua standardia, joka voi hallita ihmisen e
ettistä käyttäytymistä kaikkina aikoina.
10. Rukous ei voi olla pyyntö, joka osoitetaan teis
tiselle jumaluudelle, jotta tämä toimisi
ihmiskunnan historiassa jollain toivotulla tavalla.
11. Kuoleman jälkeisen elämän toivo ja mentaliteett
i, joka kontrolloi käyttäytymistä
palkkioiden ja rangaistusten avulla, täytyy lopulli
sesti erottaa toisistaan. Kirkon täytyy
lakata kaitsemasta jäseniään syyllisyyden avulla.
12. Jokaisessa ihmisessä on Jumalan kuva, mistä syy
stä jokaista ihmistä on kunnioitettava
itsenään. Mitään ulkoista määrettä, olipa kysymys r
odusta, kansallisuudesta, sukupuolesta
tai sukupuolisesta suuntautumisesta, ei saa käyttää
erottelun tai torjunnan välineenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu