Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat emme aio olla valemedian hiljaisia tukijoita ja myötäjuoksijoita. Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme. Tuemme yksittäisiä journalisteja, jotka työnsä vuoksi joutuvat parjauskampanjoiden kohteeksi. Emme salli, että journalisteja vaiennetaan painostamalla.
Media irtisanoutuu valemediasta..
36
102
Vastaukset
- HienoaYLE
Hieno homma, nyt siis seuraamaan, alkavatko Hesari ja Yle nyt puhumaan totta?
Valemediaahan kumpikin ovat olleet, ainakin jos mittarina pidetään näiden medioitten juttujen totuusarvoa.
Todellakin hienoa, että Ylen ja Hesarin linja muuttuu näin radikaalisti- KaupKesk
Suomen kansan poliittiseen linjaan nähden, meillä on liikaa vasemmistoisesti ajattelevia toimittajia. Toimittajien työ on haastatella politikkoja ja muitakin ihmisiä, Ei yrittää muuttaa heidän poliittista kantaansa, tai vääristellä sitä.
Sillä tuota vääristelyä täällä näkee hyvin paljon. Kun tomittajat haastattelee esim, hallituksen jäseniä, niin he ovat erittäin vihaisen näköisiä, ja kysymykset ovat töykeitä ja usein vääristeltyjä.
Mutta kun haastatellaan sossukomukoita, niin aah mikä autuus he kaikki ovat vähintään serkkuja. Niin aurinkoista on hymy, ja kysymykset, juuri näin minäkin ajattelin luonteisia.
Joku voisi ajatella että kyllä hallitusta kuuluukin hieman ruotia, kyllä kuulukin. Mutta mitä siloin kun sosut ovat hallituksissa, Toimittajien käytös muuttuu heti, paljon suosiollisemmaksi. Ainakin hallituksen sosialisteja kohtaan, nuo muut ovat siellä sellaisia änkyröitä.
Toimittajilla on paljon töitä saavuttaakseen tasapuolisuuden, suuren yleisön silmissä. Sillä nyt on menty pelkän vasemmisto probakandan lietsomiseen.. - Kerro.meillekin
Sinä varmaankin voit kertoa esimerkkejä, joissa Hesari ja Yle olisivat selkeästi valehdelleet? Laita vain pelkkää faktaa, ei mitään "minusta ja kavereista tuntuu siltä että tää on pötyä" juttuja.
- tuskin_
media muuttuu,em. lähteet tietoisesti valheita pukkaavia,se tiedetään. mm. maan asioita paljon tärkeämpää on nyt järkyttävän väärä pakkomamutus,vaikka on heti ja jatkossa maalle valtava rasite monella tavalla. pakkomamutus hyöty todellisuudessa lähes nolla.
yleisön on parasta olla varpaisillaan,kun mediaa kuulee.
yle:stä tuli lähes "veropakolainen",kun kansa pakotettiin maksamaan satuluennot ja ökypalkkoja nauttivat "työntekijät".
on uskomatonta,kun esim. uutisankkurit tienaa 5-10000e/kk,
siis enemmän kuin yhtä joutavanpäiväiset kusipolpat.
oli helppo huomata ylen muutos pakkoveron jälkeen,mutta nyt tuo veropakolainen tulee saattaa oikealle polulle pikakyytiä,muten kansa päättää "muutoksista". - EsimerkkiYksi
Kerro.meillekin kirjoitti:
Sinä varmaankin voit kertoa esimerkkejä, joissa Hesari ja Yle olisivat selkeästi valehdelleet? Laita vain pelkkää faktaa, ei mitään "minusta ja kavereista tuntuu siltä että tää on pötyä" juttuja.
Vanhasen saamat tuppeensahatut, siinä yksi esimerkki.
Rakennusliikkeestä kenkää saanut työpäällikkö päätti kostaa Nuorisosäätiölle, syötti Ylelle paskaa ja Ylen toimittajiin paska upposi. Yle erotti sittemmin toimittajan (Korvola) joka nyt on juorulehden toimittajana.
Toinen Ylen toimittaja väitti, että Väyrynen on sumplinut Keminmaalle suunnitellun huoltoaseman kanssa. Väyrynen vetäisi povitaskustaan dokumentit, jotka osoittivat toimittajan väitteet vääriksi. Toimittaja änkytti aikansa ja siirtyi muihin kysymyksiin.
Kepupalstalla kun ollaan, niin esinmerkkeinä nuo Kepuun kohdistuneet valheet, perussuomalaisiin on kohdistunut kapuakin enemmän, myös Kokoomukseenkin useita valheita.
Punavihreillä toimittajilla on vihervasemmistolle tutut journalistiset periaatteet, valheesta tulee totta kun se esitetään omalle viiteryhmälle, silloin usien absoluuttinen totuus unohtuu tarkistaa. Ylessä kuitenkin tulisi pitäytyä absoluuttisessa totuudessa, ei toimittajan oman poliittisen viiteryhmän "totuudessa". - Hyvä.veli-meininki
EsimerkkiYksi kirjoitti:
Vanhasen saamat tuppeensahatut, siinä yksi esimerkki.
Rakennusliikkeestä kenkää saanut työpäällikkö päätti kostaa Nuorisosäätiölle, syötti Ylelle paskaa ja Ylen toimittajiin paska upposi. Yle erotti sittemmin toimittajan (Korvola) joka nyt on juorulehden toimittajana.
Toinen Ylen toimittaja väitti, että Väyrynen on sumplinut Keminmaalle suunnitellun huoltoaseman kanssa. Väyrynen vetäisi povitaskustaan dokumentit, jotka osoittivat toimittajan väitteet vääriksi. Toimittaja änkytti aikansa ja siirtyi muihin kysymyksiin.
Kepupalstalla kun ollaan, niin esinmerkkeinä nuo Kepuun kohdistuneet valheet, perussuomalaisiin on kohdistunut kapuakin enemmän, myös Kokoomukseenkin useita valheita.
Punavihreillä toimittajilla on vihervasemmistolle tutut journalistiset periaatteet, valheesta tulee totta kun se esitetään omalle viiteryhmälle, silloin usien absoluuttinen totuus unohtuu tarkistaa. Ylessä kuitenkin tulisi pitäytyä absoluuttisessa totuudessa, ei toimittajan oman poliittisen viiteryhmän "totuudessa".Tässä linkki, joka sopii tietäjille ja tietämättömille. Kannattaa todellakin lukea kokonaan, sillä se sisältää muutakin kuin lautoja ja Korholaa:
http://uusi.voima.fi/blog/arkisto-voima/tupenrapinat/
Ei liene epäilystäkään siitä, etteikö Keskusta olisi näytellyt suurta roolia Korholan tittelin alennuksessa ja työpaikan vaihdossa. - OnkoKorvola
tutkinut vasuripuolueiden hyväveli toimintaa ollenkaan, vai eikö se kuulunut hänen toimenkuvaansa ?
- Harmi.että.lähti.Ylestä
OnkoKorvola kirjoitti:
tutkinut vasuripuolueiden hyväveli toimintaa ollenkaan, vai eikö se kuulunut hänen toimenkuvaansa ?
Se olisi ehkä ollut Korvolan seuraava etappi, ellei Keskusta olisi vetänyt herneitä sieraimiin. Totuuden perässä ja jutun ratkaisua lähellä ollut toimittaja sai pakkosiirron muihin tehtäviin. Kaikki eivät halunneet totuutta julki, koska tilanne oli Keskustalle erittäin kiusallinen.
- Jääköhän
lautakasat nyt historiaan !
- ZorZ
Eikö hyvän tavan mukaan ensin pitäisi tutkia, onko joku valehdellut, uhkaillut ja myrkyttänyt yhteiskunnan ilmapiiriä? Moinen kampanjahan vain lietsoo vastakkainasetteluja.
Kampanja on nähtävissä lähinnä porvariston hyökkäyksenä kansalaiskeskustelua vastaan. Mediahan on pääosin porvariston hallinnassa, käytännössä hallituksen äänitorvi. Toinen tarkoitus on silkka markkinoinnin edistäminen. Pyrkimys on saada kansalaiset pois somesta tilaamaan erilaista maksullista sisältöä. - CritiCallo
Kyse ei ole näillä, nyt "tuomitsevien" hiuppumedioiden suoranaisesta valehtelusta ja sumutuksesta mieleipidemuokkauksessaan. Yksi sellainen temppu on tämä "julistautuminen" puhtoiseksi ja oikeamieliseksi mediaksi. Sillä koetetaan luoda epäluotettavuuden viitta, ryhmään kuulumattomille medioille.
Ongelma totuudessa pysymiseen on kaikilla medioilla. Joillakin tarkoituksenmukaisesti joillaine vain typeryyttään ja osaamattomuuttaan, yhtä kaikki, lopputulos median kuluttujan kannalta sama. Hän joutuu tekemään päätöksensä virheellisten, väärien ja valheellisten tietojen perusteella päätöksensä.
Nykyhallituksen touhujen kerronnassa tämä varsinkin on käynyt medialla selväksi, se johtaa harhaan kansalaisia, jos ei jopa tarkoituksenmukaisesti valehtele - mutta ainankin pyrkii vahvasti ohjaamaan hallituksen päätösten kannatukseen.- Vallanmenetys
Oikein häjyä tekee katsella YLE:n kiemurtelua kun valta murenee, ei silti tee elettäkään muuttaakseen linjaansa.
Vertailua voi tehdä katselemalla vapaata tiedonvälitystä satelliittikanavilta, ero on kuin yöllä ja päivällä.... - tarkaavainen
CritiCallo on SAK-SDP:n ja Halosen trolli. Huomatkaa vähitellen huipentuva hivuttava manipulointi. Loppuosassa alkaa väittää, että valtamedia puolustaa nykyhallitusta. Asiahan on täysin päinvastoin.
- CritiCallo
tarkaavainen kirjoitti:
CritiCallo on SAK-SDP:n ja Halosen trolli. Huomatkaa vähitellen huipentuva hivuttava manipulointi. Loppuosassa alkaa väittää, että valtamedia puolustaa nykyhallitusta. Asiahan on täysin päinvastoin.
Kuules nyt Intti_Ranne_.......
Kritiikissä on kysymys myös rahasta, sillä erilaiset vapaat foorumit ja nettilehdet tulevat jatkossa kilpailemaan myös ilmoitusmarkkinoista. Mutta liian myöhään perinteinen media on ymmärtänyt, että nuoremman polven kuluttaja ei osaa tehdä eroa sen ja uuden median kesken.
Kommentaattoriaa kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Ei tuon ryönämediaksi kutsumasi ja sosiaalinen median luotettavuusarvo ole kovinkaan vakuuttavaa. Se on monta kertaa jäänyt kiinni valheista ja kritiikittömyydestä. Eikä se edes koskaan oikaise väärää uutisointiaan. Ilmeisesti sekin on tapa toimia uudistuneessa viestintäympäristössä.
- Kommentaattoriaa
Pystyyn_kuollut kirjoitti:

Tarkoitus olikin kertoa, että valhemedia (jota siis valtamediaksi kutsutaan) on itse luonut tilan tuolle ryönämedialle, jonka uutisointi on toki pahasti vastakkaiseen suuntaan vinoa, ja juuri siksi ihmisiltä vaaditaan entistäkin enemmän medialukutaitoa. Valtamedialta (siis valhemedialta) odotetaan lähtökohtaisesti tasapuolisuutta, ryönämedia on jo lähtökohtaisesti tiettyyn suuntaan katsova. Ei hommafoorumia kukaan tavan tallaaja siteeraa absoluuttisena totuutena, hesarin totuuteen luottaa liiankin moni
Eikä Yle tai HS oikaise väärää uutisointiaan yleensä ennekuin joku "virallinen" taho siihen puuttuu. Vanhasen saamista tuppilaudoista kerrottiin valheellinen tieto, ei sitäkään ole koskaan oikaistu. Toki toimittaja sai lähtöpassit Ylestä. Kommentaattoriaa kirjoitti:
Tarkoitus olikin kertoa, että valhemedia (jota siis valtamediaksi kutsutaan) on itse luonut tilan tuolle ryönämedialle, jonka uutisointi on toki pahasti vastakkaiseen suuntaan vinoa, ja juuri siksi ihmisiltä vaaditaan entistäkin enemmän medialukutaitoa. Valtamedialta (siis valhemedialta) odotetaan lähtökohtaisesti tasapuolisuutta, ryönämedia on jo lähtökohtaisesti tiettyyn suuntaan katsova. Ei hommafoorumia kukaan tavan tallaaja siteeraa absoluuttisena totuutena, hesarin totuuteen luottaa liiankin moni
Eikä Yle tai HS oikaise väärää uutisointiaan yleensä ennekuin joku "virallinen" taho siihen puuttuu. Vanhasen saamista tuppilaudoista kerrottiin valheellinen tieto, ei sitäkään ole koskaan oikaistu. Toki toimittaja sai lähtöpassit Ylestä.TM-Rakennusmaailma teki katselmuksen Vanhasen talossa ja tuli johtopäätökseen, ettei siinä ollut käytetty kuin tavanomaista puutavaraa eli Ari Korvolan väite ei voinut pitää paikkansa. Tämän muistaakseni myös Yleisradio uutisoi. Eihän se varsinainen oikaisu ollut, mutta riittävä myönnytys, että Korvolan juttu oli perseestä. Vanhanenkin tyytyi tähän. Edes tällaisiin täydentävien uutisten kaltaisiin takaperin tulemisiin ei Mitä Vittua -nettilehden kaltaisista julkaisuista ole.
- MuistatVäärin
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
TM-Rakennusmaailma teki katselmuksen Vanhasen talossa ja tuli johtopäätökseen, ettei siinä ollut käytetty kuin tavanomaista puutavaraa eli Ari Korvolan väite ei voinut pitää paikkansa. Tämän muistaakseni myös Yleisradio uutisoi. Eihän se varsinainen oikaisu ollut, mutta riittävä myönnytys, että Korvolan juttu oli perseestä. Vanhanenkin tyytyi tähän. Edes tällaisiin täydentävien uutisten kaltaisiin takaperin tulemisiin ei Mitä Vittua -nettilehden kaltaisista julkaisuista ole.
Yle ei koskaan julkaissut tuota TM-rakennusmaailman selvitystä. Siitähän Yleä nimenomaan kritisoitiin tuolloin. Asia meni Julkisen Sanan Neuvostoon, joka ei ottanut kantaa väitteen totuudenmukaisuuteen vaan ohjelmassa käytettyyn nimettömäöän lähteiseen. Yle pitäytyi JSN:n vapauttavassa päätöksessä eikä oikaissut uutista. JSN:n puheenjohtaja erosi vastalauseena neuvoston vapauttavaan päätökseen.
Korvolalle annettiin potkut, näin Yle välillisesti myönsi virheen.
Nimetön lähde paljastui myöhemmin Nuorisosäätiön työmaan potkut saaneeksi työpäälliköksi, joka halusi kostaa potkunsa (lähde: Rakennsulehti). Lautoja saatettiin ohjata jollekulle muulle, ei Vanhaselle. - ValtamediaKiukuttelee
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
TM-Rakennusmaailma teki katselmuksen Vanhasen talossa ja tuli johtopäätökseen, ettei siinä ollut käytetty kuin tavanomaista puutavaraa eli Ari Korvolan väite ei voinut pitää paikkansa. Tämän muistaakseni myös Yleisradio uutisoi. Eihän se varsinainen oikaisu ollut, mutta riittävä myönnytys, että Korvolan juttu oli perseestä. Vanhanenkin tyytyi tähän. Edes tällaisiin täydentävien uutisten kaltaisiin takaperin tulemisiin ei Mitä Vittua -nettilehden kaltaisista julkaisuista ole.
Meikkä luki ja kuuli nyt eka kerran, että Vanhasen tuppilautakasa ei pitänytkään paikkaansa!!!! -Kuvittelin, että en ole elänyt tynnyrissä. Kaikkihan Suomessa elävät valtamedian rakentamassa tynnyrissä.
Halonen vakiinnutti salailun perinteen. 12 vuotta pressana on pitkä aika ja itse teki omasta toiminnastaan 60 ja 70 vuoden salauspäätökset.
Maailma muuttuu hiljakseen. Nyt valtamedian "laatujournalistit" alkavat olla hädissään, kun lukijamäärät laskevat ja sen mukana ilmoitustulot. - Siirrettiin.alemmas
MuistatVäärin kirjoitti:
Yle ei koskaan julkaissut tuota TM-rakennusmaailman selvitystä. Siitähän Yleä nimenomaan kritisoitiin tuolloin. Asia meni Julkisen Sanan Neuvostoon, joka ei ottanut kantaa väitteen totuudenmukaisuuteen vaan ohjelmassa käytettyyn nimettömäöän lähteiseen. Yle pitäytyi JSN:n vapauttavassa päätöksessä eikä oikaissut uutista. JSN:n puheenjohtaja erosi vastalauseena neuvoston vapauttavaan päätökseen.
Korvolalle annettiin potkut, näin Yle välillisesti myönsi virheen.
Nimetön lähde paljastui myöhemmin Nuorisosäätiön työmaan potkut saaneeksi työpäälliköksi, joka halusi kostaa potkunsa (lähde: Rakennsulehti). Lautoja saatettiin ohjata jollekulle muulle, ei Vanhaselle.Korvolalle annettiin potkut? Ylempänä olevan linkin mukaan Yle laittoi Korvolan esimiespaikan uuteen hakuun ja hänet siirrettiin vähäpätöisempiin tehtäviin.
- JustJustJustJuu
Siirrettiin.alemmas kirjoitti:
Korvolalle annettiin potkut? Ylempänä olevan linkin mukaan Yle laittoi Korvolan esimiespaikan uuteen hakuun ja hänet siirrettiin vähäpätöisempiin tehtäviin.
No joo, teknisesti noinhan se meni.
Jokainen joka saa "erikoistehtäviä" tultuaan syrjäytetyksi pomon paikalta ymmärtää, että käytännössä tuli potkut. Korvola ymmärsi ja lähti muualle. - Kovaa.peliä.Bostonissa
JustJustJustJuu kirjoitti:
No joo, teknisesti noinhan se meni.
Jokainen joka saa "erikoistehtäviä" tultuaan syrjäytetyksi pomon paikalta ymmärtää, että käytännössä tuli potkut. Korvola ymmärsi ja lähti muualle.Korvolan siirto muihin tehtäviin ei vastaa potkuja, mutta oli kuitenkin Ylen ja poliitikkojen "voimannäyte" toimittajalle. Vastaavia siirtoja tapahtuu muuallakin ja pistääkin usein miettimään, että tekikö työntekijä oikeasti väärin vai pelastaako pomo(t) oman nahkansa.
- totuuskunniaan
MV on parasta mitä Suomen mediamaailmassa moniin vuosiin tapahtunut. Sen esillä pitämä kritiikki on todella tarpeellista ja arvokasta maallemme. Yle ja HS ovat nykyisin pelkästään röyhkeästä valehtelemisesta toimeentulonsa hankkivien matuttavian homojen ja pervolesbojen laitoksia, jota suojelevat mm. omia osakesijoituksiaan jutuissaan ja siksi valehtelevat koko ajan törkeämmin .. ja maksattavat pervoilunsa aina muilla..
- Eioleainoa
juttu on repeämässä ja valtamedia vaistoaa sen..
- Aquana
Siitä en tiedä onko hyvää vai huonoa, mutta ne muutamat kerrat joita ole siihen tutustunut, täällä linkitetyn kautta ja selaillut sen juttuja, todellakin vaihtelevaa laadultaan ja vakuuttavuudeltaan.
Osaa voisi kutsua ihan aiheelliseksi ja suoraan kerrotuksi totuudeksi, osaa taas asiayhteydestään irroitetuksi osatotuudeksi ja osa on silkkaa muunnosta, eli valheellista.
Siis ihan kuin nuo "valtamediatkin", asioita vain eri kantilta painottaen. Uskottavuutta syö ainakin siltäosin, kun palstailla seikkaileva huutava hörhö sitä linkkeinä spämmää, joita ei enää edes viitsi avata, se kun on tuon halla-ahon äänestä, se kaksinumeroinen trolli hiukan häömö. - Jottatämä
Aquana kirjoitti:
Siitä en tiedä onko hyvää vai huonoa, mutta ne muutamat kerrat joita ole siihen tutustunut, täällä linkitetyn kautta ja selaillut sen juttuja, todellakin vaihtelevaa laadultaan ja vakuuttavuudeltaan.
Osaa voisi kutsua ihan aiheelliseksi ja suoraan kerrotuksi totuudeksi, osaa taas asiayhteydestään irroitetuksi osatotuudeksi ja osa on silkkaa muunnosta, eli valheellista.
Siis ihan kuin nuo "valtamediatkin", asioita vain eri kantilta painottaen. Uskottavuutta syö ainakin siltäosin, kun palstailla seikkaileva huutava hörhö sitä linkkeinä spämmää, joita ei enää edes viitsi avata, se kun on tuon halla-ahon äänestä, se kaksinumeroinen trolli hiukan häömö.palsta ei menisi aivan paskamedian tasolle, olisi hyvä jos antaisit jonkin esimerkin "osatotuuksista ja spämmistä"..
- Aquana
Jottatämä kirjoitti:
palsta ei menisi aivan paskamedian tasolle, olisi hyvä jos antaisit jonkin esimerkin "osatotuuksista ja spämmistä"..
Palsta on suuri osa sitä paskamediaa, suurelta osin sinun ja kaltaistesi ansiosta. Esimerkkejä jos et itse tästä palstalla pyörivästä paskasta löydä, ei maksa vaivaa sinulle niitä osoitella !
- Kutenarvasinkin

paskanpuhuja..
- CritiCallo
Kutenarvasinkin kirjoitti:
paskanpuhuja..
Hänen kirjoituksensa ymmärrän, sinun en kyllä alkuunkaan.
- pömppömediat_luhistumass
Eioleainoa kirjoitti:
juttu on repeämässä ja valtamedia vaistoaa sen..
Siitähän on kyse että pömppömediat ovat itse kovaa vauhtia luhistumassa
- rrrrrrrrb0o
Valtamedia on huvittava, joitain esimerkkejä:
" AVOIN KIRJE PÄÄTOIMITTAJILLE
Elämme todella murheellisia aikoja, kun suomalaiset päätoimittajat astuvat esiin sananvapauden rajoittamisen puolesta. On todella käsittämätöntä, että päätoimittajat ilmoittavat julkisesti olevansa sellaisen sananvapauskäsityksen kannalla, joka on tutumpi Venäjältä, Kiinasta, Pohjois-Koreasta ja muista maista, kuin perinteisestä länsimaisesta näkemyksestä.
Käydäänpä julkinen kannanottonne läpi kohta kohdalta."
http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/03/avoin-kirje-paatoimittajille.html- Pitkä.lieka
Kohonneesta hälystä päätellen päätoimittajat kulkevat poliitikkojen talutusnuorassa, ja sitähän on tapahtunut aiemminkin. Siitä surullisen kuuluisana esimerkkinä Ylen toimittajan viraltapano ja siirto alempiin tehtäviin.
- Tarkoitatko
Korvolan potkuja, se lautakasa juttu oli kyllä niin paksua ettei sillä ollut mitään mahdollisuutta mennä läpi !
- Ymmärsi.erota
Tarkoitatko kirjoitti:
Korvolan potkuja, se lautakasa juttu oli kyllä niin paksua ettei sillä ollut mitään mahdollisuutta mennä läpi !
Korvolan potkuja hyvinkin. Lautakasa joko oli tai ei ollut. Vanhasella oli jo tuota ennen (ja myös sen jälkeen) "meriittiä" toisen totuuden puhujana ja tiettävästi vain harva uskoi Vanhasen puheita lautakasasta.
Kumma kyllä Vanhanen ei kehotuksesta huolimatta vienyt juttua eteenpäin. Jutun todistaja oli valmis astumaan julkisuuteen ja oikeuteen, jos tapaus olisi edennyt.
Onneksi Vanhanen sittemmin ymmärsi erota.
- ownwfrjne
Kummasti vaan tuttavissa järjen ja tolkunkin miehet siteeraa selvästi valemediaa kun eivät tehdä myös itseään naurunalaiseksi siteerakseen valtamediaa.Voi kauheaa kun Calaisin pakolaiskylä jyrätään vaikka kaupunki menettänyt matkailijat ja rekkakuskit pelkäävät peilien särkymistä viskomisesta mikä tekee kaupunkiajon mahdottomaksi määränpäässä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664