Jos olet tavannut MAP-kirkon lähetyssaarnaajat ja olet nyt pohtimassa tulisiko sinun liittyä kirkkoon, kehotan sinua tutkimaan kirkon perustajan Joseph Smithin henkilöhistoriaa. Kaikkein tärkein asia on vastata itsellesi voitko luottaa siihen että Joseph Smith oli oikeasti Jumalan profeetta. Tietoa löytyy niin MAP-kirkon näkökulmasta kuin vastustajienkin julkaisemana. Kannattaa verrata ja poimia tieto joka vaikuttaa luotettavimmalta. Missään nimessä ei kannata liittyä MAP-kirkkoon ilman että ymmärtää melko hyvin kirkon alkuperän.
Joseph Smithin tausta
Ygrad
80300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Tietenkin tulee tutkia mistä on kysymys! Palautettuun kirkkoon liittymistä edeltää perehtyminen. Keskeistä on tutustuminen Mormonin kirjaan. Kun siitä saa varmuuden, se vahvistaa muunkin sanoman, jota kirkko julistaa. Sanomme tätä todistukseksi. Minulla on todistus, jota kuvaan näin:
Raamattu ja Mormonin kirja ovat todisteita Jumalan työstä ihmisten keskuudessa. Tuskin kukaan voi kirjoittaa Mormonin kirjan kaltaista petos mielessään, koska kirja kehottaa kaikkeen hyvään ja uskomaan Kristukseen.
Jeesus Kristus toimii Isänsä nimissä. Kristus tuli maailmaan toteuttamaan Isänsä tahdon, joka on ihmisten pelastaminen. Kristus syntyi juutalaisten keskuuteen, mutta Hänet lähetettiin kaikkien muidenkin ”lampaidensa” luo. Näitä muita lampaita ovat kaikki Jaakobista eli Israelista lähteneet kansat. Jaakobilla oli 12 poikaa, joista jokaisesta sai alun kansa. Heitä sanotaan Raamatussa Kristuksen lampaiksi. Kristus kävi myös näiden muiden lampaidensa luona.. On perusteita uskoa, että Mormonin kirja on joosefilaisten kertomus Kristuksesta. Kaikki muutkin Israeliin kuuluneet kansat ovat niitä muita lampaita, joiden luona Kristus kävi. Hekin kirjoittivat siitä, mutta emme ole vielä saaneet näitä kirjoituksia ja todistuksia Kristuksesta.
Raamattu kertoo juutalaisten uskonnollisista vaiheista ja Kristuksen syntymästä heidän keskuuteensa. Mormonin kirja kertoo Kristuksen odottamisesta ja käynnistä joosefilaisten luona. Heihin kuuluva ryhmä johdatettiin n. 600 eKr. Amerikan mantereelle. Olemme saaneet Mormonin kirjan taivaallisen sanansaattajan enkeli Moronin kautta. Se on Raamatun veroinen pyhä kirjoitus.
On tärkeää, että me rukoilemme taivaallista Isäämme kiittäen kaikesta hyvästä, mitä meillä on ja pyydämme sitä mitä tarvitsemme. Kristus on välimiehemme, kun lähestymme taivaallista Isäämme.
Vakaumukseni on, että Mormonin kirja on pyhä kirjoitus, joka todistaa Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan yhdenmukaisesti Raamatun kanssa.
Tästä voi lukea Mormonin kirjaa:
https://www.lds.org/scriptures/bofm?lang=fin&cp=fin-fi
Tässä ovat MAP-kirkon Suomen sivut:
http://www.mormonit.fi/
Uskontosi kuitenkin opettaa kaiken toisin kuin raamattu , on monia jumalia ja he asustelevat eri planeetoilla, tai vallan muissa maailmoissa kukin lokaation ainoana isäjumalana , perhe tietenkin mukana. Heillä siis on ruumis, sukupuoli, vaimo jonka kanssa väsäävät henkilapsia,ja jumalia syntyykin koko ajan lisää.
Jeesus on yhden tällaisen, ennen profeetan Joseph Smithin näkyjä täysin tuntemattoman jumalan ja tämän vaimon poika. On aatami- jumalaa ja aabel- jumalaa, tosin yhtäkkiä voidaan ilmoittaa ettei joku noista olekaan jumala . Maapallo on aiemmin kiertänyt toista tähteä sitä jonka lähellä oman maailmamme ainoa isäjumala, Elohim, asuu, ja palaa sen kiertolaiseksi kunhan Kainin synti on sovitettu ja Abelista on tullut jumaluus kehityksen kautta . Tumma iho oli aiemman ilmoituksen mukaan kirouksena saatu, mutta tuo ilmoitus on nyt peruttu. Jeesuksen siveyskäskyt olivat puppua, pitääkin naida ja vielä maksaakin eturivin taivaspaikasta, eikä taivaassa olla kuin enkelit . Turha luullakaan.
Joku Lucifer on taivaassa ennen luomista ehdottanut miten ihmisten käy, asiasta on äänestetty ja enemmistö voittanut. Mormonien mukaan Raamatun jumala on mahdoton, koska jo ihmisen oma suhteellisuustaju sanoo niin. Niinpä Jeesus onkin heistä sama kuin Jahve ja yhdistelmällä on uusi isä , korotettu ihminen. Slloin kuitenkin kaikki mitä Jahve Raamatussa ilmoittaa itsestään onkin ollut valhetta. Suhteellisuudentaju ja rehellisyys eivät kai voi olla yhden ja saman jumalan ominaisuuksia.
Tässä muutamia syvällinen lausunto mormonismin tueksi:
"Ihmettelen juutalaisten ajatuksenjuoksua, kun he luulevat, että itse suurin Jumala olisi tullut heidän luokseen.”
”Jumala on sanonut: "Ihmiset ovat jotta heillä olisi ilo." "Henki ja ruumis erottamattomasti toisiinsa liittyneinä saavat aikaa ilon täyteyden."
Mormonismista kiinostuneen kannattaa myös perehtyä Smithin omaan henkilöhistoriaan ja toimintaan. Amerikan oikeaan historiaan myös, siinä kun ei ole mormonisatujen mentävää aukkoa. Ei myöskään kannata yrittää valita opiskeluohjelmaansa reformoitua egyptiä tai yrittää tulkata taikakalujen avulla, se ei nykyään enää onnistu Astronomia ja kosmologia ovat ehdottomasti out.
Näytät luulevan, että kaikki tarpeellinen olisi Raamatussa! Jumala ei ole kuollut, vaan voi ja ON ilmoittanut itsestään profeetalleen näinä myöhempinä aikoina. Mormonin kirja on suuri profetia, toinen todistus Kristuksesta.
Esität raflaavia väitteitä niitä asiattomasti höystäen ja pyrkien herättämään kielteisiä asenteita kuten: "Heillä (jumalilla) siis on ruumis, sukupuoli, vaimo jonka kanssa väsäävät henkilapsia,ja jumalia syntyykin koko ajan lisää." - Onko Kristuksella nyt ruumis vai ei? Poikkeaako Isä siitä, millainen on Poika? Kristus sanoi, että joka on nähnyt Hänet on nähnyt Isän. Etkö tiedä, että meitä ihmisiäkin sanotaan Raamatussa jumaliksi:
Joh. 10:34
Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'? [Ps. 82:6]
Tämä on vääristelyä, kuten paljon muukin viestissäsi: "Joku Lucifer on taivaassa ennen luomista ehdottanut miten ihmisten käy, asiasta on äänestetty ja enemmistö voittanut." Raamatussa kerrotaan näin:
Ilm. 12
7 Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa [Dan. 10:13,21; Juud. 1:9]
8 mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa.
9 Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit. [Luuk. 10:18 | Sak. 3:1,2; Luuk. 22:31,32; Joh. 12:31, Joh. 16:11]
10 Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä: -- Nyt on pelastus tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti ja hänen Voidellullaan valta. Nyt on Syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä syytti veljiämme päivin ja öin.
11 He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton. He eivät säästäneet henkeään vaan olivat valmiit kuolemaankin. [Room. 3:25; 1. Kor. 5:7; Ilm. 7:14]
12 Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta -- Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt. [Jes. 44:23, Jes. 49:13 | Ilm. 8:13]
Lusifer esitti oman "pelastussuunnitelmansa" ja vaati itselleen Jumalan kunnian. Tuo sunnitelman mukaan ihmiset olisi "pelastettu", mutta niin, ettei vapaa tahto olisi säilynyt. Sodan seurauksena 1/3 taivaassa olleista syöstiin alas ja he menettivät mahdollisuutensa kehittyä ruumiin saamisen kautta. Me, jotka saamme syntyä maan päälle, hyväksyimme riemuiten Kristuksen pelastussuunnitelman.
Joseph Smithin henkilöhistoriaan kannattaa todella tutustua, mutta ei niiden vääristelyjen kautta, joita hänestä on todella paljon esitetty. Nuo vääristelyt osaltaan todistavat Joseph Smithin profeetallisuudesta. Kautta aikojan profeettoja on vainottu. Jeesus Kristus ruoskittiin ja naulittiin ristiin. Joseph Smith kuoli marttyyrina.
Mormonin kirjan alussa on lyhyt kuvaus Joseph Smithin vaiheista:
https://www.lds.org/scriptures/bofm?lang=fin&cp=fin-fi
Tässä on lisää:
https://www.mormon.org/fin/beliefs/joseph-smith
Raamattu ei ole puutteellinen vaan sinun, Smithin, ja yleensä mormonismin mielestä opettaa väärin jumalasta : jumalia on monia, he asuvat ympäri tähtitarhoja vaimoineen ja henkilapsikatraineen. Jumalia on suuria ja pieniä eikä mikään " suuri Jumala" ole tullut ilmoittautumaan juutalaisille ,joten Raamattu on jo pääkohdassaan väärässä. Siinähän maailma luoja itse nimenomaan ottaa yhteyttä Israelin kansaan .
Raamattu valehtelee siinäkin kuka on Jeesuksen isä. Jeesuksen esittämä muukin opetus on vajaata ja riittämätöntä raha- ja naima-asiatkin hän esittää vallan väärin.Taivaassa naidaan eikä olla kuin enkelit , mormonismin Elohim oli hyvin huonosti informoinut Jeesusta.
" - Onko Kristuksella nyt ruumis vai ei? Poikkeaako Isä siitä, millainen on Poika? Kristus sanoi, että joka on nähnyt Hänet on nähnyt Isän. "
Jeesus olikin ihminen 1.Tim2.5 ."Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus ", ei hän voinut liihotella henkenä, uhrikuolemakin olisi ollut jonkun verran vaikea siinä tapauksessa.
Kun oli nähnyt Jeesuksen oli "nähnyt" hänen lähettäjänsä, vai arveletko että juutalaiset uskoivat että Jahve, maailman luoja on jonkun "näköinen"? Näkymättämän jumalan kuva, se siis on pieni tumma ja mies?
Laissa ei sanota että ihmiset ovat jumalia, vaan Raamattu kaikkialla sanoo että ihminen on luotu olento, tomu ja tuhka. Jumala yksin on muuttumaton ja ikuinen.
Ilmestyskijan tarinat ovat apokalypseja eli kertovat lopun ajan tapahtumista, kirja on vaikeasti ymmärrettävä, ollut sitä alusta asti . Missään siinä ei kuitenkaan kerrota tuollaisia tarninoita joita sinun uskontosi on siihen liittänyt ne myös ovat raamatun ilmoitusta vastaan Sielllä jahve yksin päättää kaikesta, mistään mikä edeltää maailman luomista ei kerrota eikä ihmisiä ennne lajin luomista ole ollut.
" Kautta aikojan profeettoja on vainottu. Jeesus Kristus ruoskittiin ja naulittiin ristiin. Joseph Smith kuoli marttyyrina." Jeesus sinusta on nyt sitten Smithin verrattava profeetta?Jeesus itse haki kuolemaa eikä yrittänyt paeta tai hyökännyt Rooman sotilaiden kimppuun .Naisrauhaa hän piti rikkomattomana sekä avioliitossa että sen ulkopuolella eikä etsinyt maallisia aarteita tai rahaa .etc. Kauempana kristinuskosta ei mikään uskonto millään voisi ollakaan kuin mormonismi on.
Voi, voi! Jaksatkin esittää noita vääristelyjä. Mikähän on motivaatiosi?
Etteikö Raamattu ole puutteellinen! Se todetaan Raamatussakin:
Joh. 21
25 Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa. [Joh. 20:30]
Kaipa tuo on liioittelua, mutta saattaa olla juuri noinkin, kun ajatellaan. mitä Hän on tehnyt muissakin maailmoissa. Kaikki on näet luotu Pojan kautta. On paljon sellaista, jota emme tiedä.
Jeesus kävi myös muiden lampaidensa luona, jotka saivat kuulla Hänen äänensä. Siitä ei ole Raamatussa mitään.
Kyllä "suuri Jumala" otti yhteyttä kansaansa, mutta Hän teki sen enimmäkseen Poikansa Jahven kautta.
Taivaassa ei mennä naimisiin. "Naida" tarkoittaa naimisiin menoa. Sana on alatyylinen, jos sitä käytetään tarkoittamaan sukupuoliyhteyttä kuten sinä teet.
Jeesuksen hengen Isä on taivaallinen Isä kuten meidän kaikkien ihmistenkin. Jeesus on ainutlaatuinen siinä, että taivaallinen Isämme on myös Jeesuksen fyysisen ruumiin Isä. Sitä tarkoittaa Ainosyntyinen.
Joh. 1
18 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet. [Matt. 11:27; Joh. 7:28,29]
Kyllä Jeesus oli ihminen äitinsä puolelta, mutta Jumala Isänsä kautta. Muuten Hänellä ei olisi ollut valtaa antaa ja ottaa henkensä ja olla Sovittaja ja Vapahtaja.
Raamatun mukaan laissa sanotaan, että ihmiset ovat jumalia:
Joh. 10:34
Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'? [Ps. 82:6]
Sinun kommenttisi ovat kauttaaltaan kaukana siitä, mitä palautettu Jeesuksen Krisuksen kirkko opettaa.
Se että Johanneksen evankeliumissa on tuollainen hyperbola ei oikeuta ketään lisäämään Jeesuksen nimiin yhtään mitään.
Ette voi väittää että juuri tämä tai tämä puuttui, sillä jos Jeesukselta olisi todella jäänyt tärkeitä asioita opettamatta, jopa sellaisia jotka liittyvät pelastukseen, se todistaisi vain että Jeesus on ollut uskontojen hahmoista kaikkein kehnoin. Edes oleellisinta hän ei olisi saanut sanottua ja sen tuloksena sekä opetuslapset että Paavali olisivat alusta asti julistaneet väärää ja puutteellista sanomaa .
On vain yksi luominen, vain tämän ja se on Jahven luoma. Ei pidä sekoittaa omia tieteissatuja Raamattuun. Raamattu myös selkeästi kertoo että ihminen luotiin yhdessä sen maapallon ja aurinkokunnan kanssa jossa elämme, ei ennen, ja että ihminen on luotu ihmiseksi, ei jumalaksi. Ihminen on maan tomusta tehty katoavainen olento, vain luoja on ikuinen. Raamatun mukaan on vain yksi jumala, ei ole jumalia siellä sun täällä .Kaikki luodut ovat Jahven lapsia koska ovat hänen luomiaan. Raamatun mukaan ei ole Kolobin Elohimia, Taivaallista äitiä eikä valehtelevaa jumalaa.
Luojajumala Jahve itse ilmoitti itsestään Israelille, eikä kukaan muu olisi voinutkaan sitä tehdä, koska Jahve itse ilmoitti ettei ole muita jumalia. Jos hän siinä valehteli, Raamattu on silloin arvoton niin uskonnollisena ilmoituksena kuin moraalisestikin.
"Sinun kommenttisi ovat kauttaaltaan kaukana siitä, mitä palautettu Jeesuksen Krisuksen kirkko opettaa."
Niin ovat koska kommentoin sen mukaan mitä Raamattu opettaa ja siksi jokainen voi todeta että sinun uskontosi ei perustu siihen mitä Raamattu opettaa. Tämän sinäkin tunnustat ja tästä keskustelussamme on koko ajan ollut kyse.
Tosiasia on, että Raamatussa ei ole kaikkea mitä Jeesus teki, kuten Johanneksen evankeliumissa sanotaan. Mahdollinen hyperbola ei asiaa muuksi tee, jos se edes on hyperbola.
Ihminen on ikuisuusolento ja voi kehittyä sellaiseksi, joksi hänet luotiin tulemaan, kuten tässä sanotaan:
1. Moos. 1:27
Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. [1. Moos. 5:2; Matt. 19:4]
Ihmisen sielu kuolee, kun henki eroaa ruumiista, mutta henki menee henkimaailmaan odottamaan ruumiin ylösnousemusta. Kun se tapahtuu ihmisestä tulee kuolematon sielu.
Kommentoit oman tulkintasi mukaan ymmärtämättä mitä tarkoitetaan. Minä kerron siitä, mitä sanotaan Raamatussa ja mistä todistavat myös uudet ilmoitukset. Tietenkin uusiin ilmoituksiin kuuluu myös sellaista, jota ei aikaisemmin ole sanottu. Sinä luulet, ettei Jahve ilmoita enää mitään! Luulet Raamatussa olevan kaiken tarvittavan, mutta ei ole, mistä ovat osoituksena tuhannet erilaiset kirkot ja suunnat. Vieläkin on luvattu lisää, mutta sitä saadaan vasta, kun on otettu vastaan jo annetut. Uusien ilmoitusten mukaan ihmisen äly on ikuinen ja luomaton. Se tuli Jumalan henkilapseksi ja sai tilaisuuden kehittyä täydelliseksi, jolloin ihminen tulee Jumalan kaltaiseksi
"Kommentoit oman tulkintasi mukaan ymmärtämättä mitä tarkoitetaan. Minä kerron siitä, mitä sanotaan Raamatussa ja mistä todistavat myös uudet ilmoitukset. Tietenkin uusiin ilmoituksiin kuuluu myös sellaista, jota ei aikaisemmin ole sanottu"
Kommentoin Raamatun mukaan, en minkään oman tulkinnan, en liioin jonkun uuden uskonnon ja sen ilmoituksen mukaan johon uskoisin yli ja ohi Raamatun. Sinun uskontosi ilmoitukset kumoavat Raamatun ilmoituksen Jumalasta ja Jeesuksesta, joten uskontosi ei voi olla kristillinen eikä voi olla toinen todistus Jeesuksesta. Jos se on todistus ,niin se ei ole todistus Raamatun Jeesuksesta siitä joka kärsi ja kuoli Pontius Pilatuksen aikaan eikä hänen isästään Raamatun Jumalasta.
Jos olisit rehellinen kertoisit avoimesti että uskontosi todistaa että tämän maailman suuri jumala eli Taivaallinen ei ole sama kuin Raamatun taivaallinen isä, vaan teidän Isänne on avioitunut mies , "korotettu ihminen". Hänellä on vaimo ,Taivaallinen Äiti ja yhdessä he väsäävät henkilapsia. Miten nämä lapset siis syntyvät elleivät siittämällä eli (Paavalin sanoin) naimalla?
Sanot että pyrin herättämään negatiivisia mielikuvia ,miten ? Jos olen sanonut jotain väärin uskontonne jumalasta tai tämän vaimosta, korjaa se äläkä turhaan syyttele .
" Sinä luulet, ettei Jahve ilmoita enää mitään! Luulet Raamatussa olevan kaiken tarvittavan "
Niin Raamatun oman ilmoituksen mukaan onkin.
" mutta ei ole, mistä ovat osoituksena tuhannet erilaiset kirkot ja suunnat."
Eihän mikään kirkko ole hylännyt Raamattua tai sen Jeesusta tai Jumalaa, eli ne osoittavat että Jeesuksen sanoma on kestänyt. Kristinusko on maailman suurin uskonto, totta kai kristityt ovat järjestäytyneet eri tavoin eri puolilla maailmaa, eri aikoina, erilaisissa oloissa. Jeesus ja Raamattu on kaikilla sama. Kristilliset ovat yhtä Jeesuksessa - mitä muuta tarvitaan ? Kristinusko ei tarvitse upouutta Jumalaa ja tämän vaimoa.
"Vieläkin on luvattu lisää, mutta sitä saadaan vasta, kun on otettu vastaan jo annetut."Tuollaista lupausta ei ole Raamatussa ja mitä arvelet, ilmoittaako joku teidän myöhempi ilmoituksenne että elohim ei olekaan Taivallinen isä tai että hänellä ei olekaan ollut vaimoa?
" Uusien ilmoitusten mukaan ihmisen äly on ikuinen ja luomaton. Se tuli Jumalan henkilapseksi ja sai tilaisuuden kehittyä täydelliseksi, jolloin ihminen tulee Jumalan kaltaiseksi"
Tuo väitteesi on älytön ja ilman mitään logiikkaa.
"Ihmisen sielu kuolee, kun henki eroaa ruumiista, mutta henki menee henkimaailmaan odottamaan ruumiin ylösnousemusta. Kun se tapahtuu ihmisestä tulee kuolematon sielu".
Ihmisellä on evoluution kehittämät lajityyppilliset aivot ja siis aivotoimintaa tiettyjen hermosolujen, kemiallisten reaktioiden ja sähköisten impulssien yhteistoimintaa, kytkentöjä. Aivomme maatuvat kun kuolemme eivät nekään elä itsenäisesti missään.
Neurotieteet ovat näköjään ala jolla mormonit eivät voi menestyä. Ihmisen äly syntyy samalla kun ihmiselle kehittyvät aivot ja keskuskermosto. Niiden kehittyessä ihmisen henkiset ja motoriset kyvyt kehittyvät. Ne eivät odota pääsyään ihmiseen henkimaailmassa ja ne ovat, jos puhumme Raamatusta, luodut samassa vaiheessa kuin muutkin osat ihmistä.
Kuinka meillä voi olla taivaallinen Isä, ellei Hänellä ole vaimoa? Olemme taivaallisten vahempiemme henkilapsia.
Et tiedä eikä kukaan tiedä tieteen perusteella, mikä on ihmisen tietoisuus. Se on suurimpia arvoituksia tieteelle. Pyhistä kirjoituksista saamme tietoa siitä, mikä ihminen on ja mikä hänestä voi tulla.
" Kuinka meillä voi olla taivaallinen Isä, ellei Hänellä ole vaimoa?" Raamatun mukaan sellainen jumala ei vain voi olla, vaan on .Isä hän on ihmisen luojana "Mutta olethan sinä, Jahve, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa. " Jes 64.8
En tiedä pitääkö tiede tietoisuutta enää minään suurena salasuutena, onhan sellainen eläimilläkin, pyhistä kirjoituksista kuitenkin saamme aina eri vastauksen riippuen siitä minkä uskonno pyhistä kirjoituksista vastausta haemme.
Tietoa saamme tutkimuksen kautta, emme pyhistä kirjoituksista, niistä saamme tietoa vain siitä mihin kukin uskonto uskoo .
Raamattukin on kertonut sen mikä ihminen on, mutta on siitä sekä siitä mikä jumala on, täysin toista mieltä kuin sinun uskontosi. Selväksi on tullut varmaan jokaiselle sinun vastauksiasi lukeneelle ettei mormonismi ole kristillinen uskonto, ei sinne päinkään .
Tässä
https://m.youtube.com/watch?v=iE20iLDf41M
Juuri näin, Joseph Smithin taustaan kannattaa tutustua huolella. Tässä m uutamia faktoja miehen historiasta:
1. Joseph Smith huijasi ihmisiä piilottamalla kiven hattuunsa ja teeskentelemällä näkevänsä kivestä kätkettyjä asioita. Tämän toiminnna seurauksena hän oli oikeudessa ainakin neljästi ja 1826 hän myös tunnusti oikeudessa olevansa "glass looker" eli henkilö, joka teeskentelee näkevänsä asioita hatussaan olevasta kivestä rahaa vastaan. Tämä toiminta oli lain mukaan kiellettyä.
2. 1837 Joseph Smith perusti pankin ilman viranomaisten lupaa. Pankilla ei ollut varantoa liikkeelle laskemalleen paperirahalle ja niinpä kyseisen rahan arvo romahti ja ihmiset menettivät säästönsä. Tapaus johti useisiin oikeudenkäynteihin, joissa Joseph Smith ja Sidney Rigdon tuomittiin maksamaan huijaamilleen ihmisille korvauksia. Kokonaiskorvaussumma oli yli 25 000 dollaria, mikä on aikanaan ollut hyvin huomattava summa rahaa.
3. 1837 Joseph Smith myös väitti kuun olevan asuttu.
4. Joseph Smith teeskenteli myös osaavansa lukea muinaisegyptiläisiä hieroglyfeja. Kaikki hänen Kallisarvoiseen Helmeen sepittämänsä hieroglyfiselitykset on tyrmätty täysin oikeiden egyptologien toimesta.
5. Joseph Smith lietsoi Missourissa seuraajansa kapinaan sillä seurauksella, että hänet tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta sotatuomioistuimessa. Tuomion täytäntöönpanon esti vain häntä puolustanut asianajaja, joka vetosi tuomariin ettei siviiliä voida tuomita sotatuomioistuimessa.
6. Kuollessaan Jospeh Smith oli vankilassa odottamassa jälleen oikeudenkäyntiä maanpetoksesta lietsottuaan jälleen seuraajansa kapinaan laillista kuvernööriä ja osa-valtion armeijaa vastaan. Oikeudenkäyntiin asti ei kuitenkaan päästy kun vihainen lynkkausjoukko onnistui tappamaan hänet. Vankilassa tapahtuneessa ammuskelussa Joseph Smith ampui useita laukauksia hyökkääjiä kohti hänelle salakuljetetulla pistoolilla, mikä osoittaa ettei kyseessä suinkaan ole marttyyrikuolema kuten mormonit yrittävät usein väittää.
Joseph Smithin elämä oli täynnä elementtejä, jotka ovat kuin suoraan lännenelokuvien lainsuojattomien kuvauksista. Lain kouran tavoittaessa lainsuojaton pakenee naapuri osavaltioon, niin teki myös Joseph Smith useammin kuin kerran. Vain viimeisellä pakokerralla vaimon vetoomus sai miehen palaamaan oikeuden tuomittavaksi.
Tässä mainio pätkä Mrs. Betty Bowersilta!
Less is Mormon! Ja niille jotka eivät tunne ehdotusta 8, se on homoliittojen kieltäminen.
https://m.youtube.com/watch?list=PLzqDJEQc4Ce0vBPCoAK22JPsdCoxSPZP5&v=9E4M39FRIGc
Joseph Smith joutui pakenemaan vainoja eikä lain kouraa, mutta kyllä lain keinoillakin häntä vainottiin. Aiheettomia syytöksiä sateli. Kertaakaan häntä ei tuomittu mistään, vaikka hän istui tutkintavankeudessa usein.
Miksi valehtelet vai etko tiedä totuutta? Ovatko kaikki mormonit yhtä tietämättömiä tai epärehellisiä?
Miksi syytät valehtelusta vaikka sitä ei ole?
Koska valehtelet. Joseph Smithin seikkailuista lakituvissa on myös oma wikipediasivu, josta asia käy hyvin ilmi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Joseph_Smith_and_the_criminal_justice_system
Vaikka 1826 tuomio lasketaankin kiistanalaiseksi eli hänet määrättiin maksamaan kulut, palauttamaan Josiah Stowelille rahaa ja karkotettiin piirikunnasta, hän tuolloin joutui selvästi rangaistuksen kohteeksi tunnustettuaan huijauksensa eikä voinut enää palata Bainbridgen piirikuntaan moneen kuukauteen.
Helmikuussa 1837 hänet tuomittiin poissaolevana Sidney Rigdonin kanssa pankkipetoksesta sakkoihin ja vahingonkorvauksiin hänen seuraajansa kasasivat yhteensä yli 38 000 dollaria seuraavien kuukausien aikana kattaakseen tätä seuranneet korvausvelvoitteet.
Muissa oikeustapauksissa Smith pakeni toistuvasti pois paikalta, jolloin häntä ei saatu tuomituksi. Ihan pesukestävä huijari, joka pakenee lainkouraa aina kun vain voi. Ei tämä ole mitään "vainoa" vaan yrityksiä saada huijari edesvastuuseen teoistaan.
Kaikenlaista on kirjoitettu, väitetty ja vääristelty. Tuon ajan dokumentit eivät ole luotettavia. Edellä annetaan esim. aivan väärää tietoa Joseph Smithin kuolemasta. Hän meni ystäviensä kanssa vapaaehtoisesti vankilaan rauhoittaakseen tilannetta. Vankila ovet eivät olleet edes suljettuja. Lynkkausjoukosta ammuttiin oven läpi luoti, joka tappoi Joseph Smithin veljen Hyrumin. Silloin Joseph Smith raotti ovea ja ampui kolme laukausta portaikkoon, josta joukko oli nousemassa. Pari tunkeutujaa haavoittui. Joku huusi: "Mormonit ovat tulossa!" Joukossa syntyi pakokauhu ja he pakenivat, mutta sitä ennen Joseph Smith sai kuolettavan osuman. Josephin ampumat laukaukset saivat aikaan hämmingin, joka varmaan pelasti muut huoneessa olijat. John Taylorin hengen pelasti taskukello, johon luoti pysähtyi. Hänestä tuli myöhemmin kirkon johtaja.
Noinhan se mormonikirkko toivoo ihmisten uskovan asiasta, totuus on kuitenkin toisenlainen. Sinun kannaltasi on toki ikävää, että uskot kirkon vääristelevää kerrontaa aiheesta.
Jos ihminen nielee kakistelematta tuon tasoista legendaa, peli on jo menetetty. Ehkä mormoni(tai mikä tahansa)-lahko yksinkertaisesti on sinun juttusi. Eiväthän kaikki vain kykene olemaan rationaalisia.
Täällä kirjoitellaan totena asioita joita ei valitettavasti voi todistaa koska asiakirjat ovat tuhoutuneet, varastettu, tai muuten epäluotettavia. Tuskin Joseph Smithin vastustajat olivat 100% oikeassa kaikessa mistä Smithiä syytettiin, mutta vieläkin tärkeämpää MAP-kirkon tulevaisuudelle ja MAP-kirkkoa tutkiville on se mahdollisuus että MAP-kirkon esittämä kuva Smithistä ei myöskään ole 100% oikea.
Joseph Smith oli erehtyvä ihminen kuten me kaikki. On turha vaatia ihmiseltä täydelisyyttä, mutta silti hän voi olla aito profeetta.
Mainitse yksikin toteutunut profetia, muu kuin fifty-fifty-arvaus.
Luuletko että ennustelu on tärkein profeetan tehtävä?
Profeetta on "Jumalan kutsuma henkilö, joka puhuu Jumalan puolesta. Jumalan sanansaattajana profeetta saa käskyjä, profetioita ja ilmoituksia Jumalalta. Hänen velvollisuutenaan on ilmaista Jumalan tahto ja todellinen luonne ihmiskunnalle ja osoittaa, mitä hänen kanssakäymisensä ihmisten kanssa merkitsee. Profeetta tuomitsee synnin ja ennustaa, mitä siitä seuraa. Hän saarnaa vanhurskautta. Toisinaan profeettoja voidaan innoittaa ennustamaan tulevaisuutta ihmiskunnan hyväksi, mutta profeetan ensisijainen velvollisuus on kuitenkin todistaa Kristuksesta. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentti on nykyaikana Jumalan profeetta maan päällä. Ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin jäsenet hyväksytään profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi."
"Profetia koostuu Jumalan innoittamista sanoista tai kirjoituksista, joita ihminen saa ilmoituksen kautta Pyhältä Hengeltä. Todistus Jeesuksesta on profetian henki. Profetia voi liittyä menneisyyteen, nykyisyyteen tai tulevaisuuteen. Kun ihminen profetoi, hän puhuu tai kirjoittaa sitä, mitä Jumala haluaa hänen tietävän omaksi hyväkseen tai muiden hyväksi. Yksityiset ihmiset voivat saada profetioita tai ilmoituksia omaa elämäänsä varten."
En luule. Mutta pyysin sinua mainitsemaan edes yhden toteutuneen profetian poislukien fifty-fifty-arvakset.
Eipä niitä toteutuneita profetioita löydy ...
Sen voinet sentään kertoa, että koska uskontonne jumala on Taivaallinen isä Elohim, missä hän on antanut profeetoilleen ohjeet joita yllä esität? Raamatussa kaikki oikeat profeetat ovat Jahven profeettoja tai vääriä profeettoja joten ohjeenne eivät voi olla sieltä .
Toisaalta jos Jahve ei ollutkaan se jonka profeetoilleen ilmoitti, vaan hän valehteli kuten väitätte, silloin koko Raamatun profetia on valhetta. Ei mikään tosi tai oikea voi perustua siihen että ilmoituksen antaja petkuttaa jo siinä kuka itse on.
Raamatun mukaan profeetat, joilla yksikin sana tai ennustus menee väärin, ovat vääriä profeettoja, jotka pitää tappaa. Juuri näinhän kävi Joseph Smithille, hänet tapettiin kuten Raamatussa käsketään tekemään väärille profeetoille.
5 Moos 18:20 Jos taas joku profeetta julkeaa minun nimissäni puhua sellaista, mitä minä en ole käskenyt hänen puhua, tai puhuu vieraiden jumalien nimissä, hänen on kuoltava.' 21 Jos alatte kysellä mielessänne, mistä tiedätte, mikä sana ei ole lähtöisin Herralta, muistakaa tämä: 22 Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.
Joseph Smith sai siis ihan juuri sen mitä Raamattu hänen kaltaisille väärille profeetoille lupaa. Erehtyvä profeetta on väärä profeetta joka Raamatun mukaan pitääkin päästää päiviltä.
Joseph Smith ei erehtynyt siinä, miten hän toimi pfofeettana. Kaikenlaista on tosin väitetty, mutta niin on kautta aikojen vainottu profeettoja. Yksistään Mormonin kirjan saaminen osoittaa Joseph Smithin profeetaksi. Kukaan ei omasta päästään voisi kirjoittaa sellaista kirjaa. Lukekaa ja saakaa omakohtainen varmuus:
https://www.lds.org/scriptures/bofm?lang=fin&cp=fin-fi
Miksi ummistat silmäsi Raamatun sanalle ja rupeat selittelemään? Jumalasi ei ole Raamatun Jumala ja profeettasi oli VÄÄRÄ PROFEETTA, jonka kuuluikin kuolla. Vielä ei ole myöhäistä tehdä parannusta.
" Kautta aikojen on vainottu profeettoja" sanoman takia, ei syistä joiden takia Smith joutui lakitupaan ja pakoilemaan. Muhammedkin joutui mekkalaisten kiukun kohteeksi, Jeremian kimpussa olivat baaliin ja muihin epäjumaliin uskovat.Jeesus etsi itse kuolemaa, ei häntä rahapetoksista syytetty eikä hän loikkinut pakoon ympäri lähi-itää.
Minusta Mormonin kirja on niin huono että harva olisi sellaista kehdannut julkaista, nykytermein sanoisin että C-luokan kioskikirjallisuutta. Siinä plagioidaan useampaa teosta , yksi niistä on Raamattu jonka tarinoita Smith käsittelee sisällöllisesti ja tyylillisesti niin, että olisi joutanut siitäkin raastupaan.
Kerro millainen on Raamatun profeetta mielestäsi? - Onko Hän se, jota kuvataan Athanasiuksen uskontunnustuksessa? - En tiedä mitään eroa Raamatun Jumalan ja Mormonin kirjan ja MAP-kirkon jumalakäsityksen välillä. Kerro jos tiedät, mutta ota huomioon, että Jumala on voinut antaa uusia ilmoituksia, jotka ovat antaneet lisätietoa Hänestä.
Kun lukee Mormonin kirjaa, niin huomaa sen arvon. Kieli ei ole nykyaikaista, mutta kirja onkin peräisin 1800-luvun alusta. Se ON toinen todistus Kristuksesta. Onko sellainen huono kirja, joka todistaa Hänestä yhdenmukaisesti Raamatun kanssa?
Kyllä jos "todistuksessa " tehdään Jeesuksesta Jahve ja yhdistelmälle annetaan uusi isä ja vielä sen lisäksi äiti. Jos jeesuksen opetuksia muutetaan ja selitetään että jopa logiikka ja suhteellisuuskin todistavat Raamattua vastaan .
Raamatun kieli on ei ole älytöntä huudahtelua, vaan tietyn ajan hepreaa ja kun tekstit syntyivät 800 vuoden kuluessa niissä näkyy myös kielen muutos sekä eri kirjoittajien oma tyyli .
Jeesuksesta on vain yksi todistus, se on Uudessa Testamentissa ja se on kristityille riittävä, ei tarvitse keksiä Jeesukselle Amerikan serkkuja eikä muuta mielikuvitushistoriaa. Mikä vika totuudessa on, onko UT siksi huono kirja?
MK nimenomaan todistaa, että Smith ei ollut profeetta. Mutta antaisitko nyt vihdoin sen toteutuneen profetian?
Yhtä hyvin voisi väittää että James Strang ei kyennyt kirjoittamaan omasta päästään "Herran lain kirjaa".
Tuosta voit lukea itse ja saada omakohtaisen varmuuden kirjan totuudesta:
http://www.strangite.org/Law.htm
Johan ne Raamatun Jumalaan liittyvät ominaisuudet on tällä palstalla satoja kertoja sinulle kerrottu. Raamatun Jumala on yksi ja ainoa, henki, ilman fyysistä ruumista, ikuisesti muuttumaton. Raamatun Jumalan profeetat eivät puhu toteenkäymättömiä asioita Herran nimissä, eikä heidän profetoidensa toteutuimset ole ehdollisia tai vaadi selittelyjä, miksi niin ei käynytkään vaan Raamatun Jumala onkin pyhään kirjaansa kirjannut selkeän ja yksinkertaisen, helposti ymmärrettävän testin, joka paljastaa VÄÄRÄT PROFEETAT armottomasti. Kaikki mormont ovat VÄÄRIÄ PROFEETTOJA, jotka kuvittelevat saavansa ilmoitusta omiin asioihins, mutta ne ilmoitukset eivät tule Jumalalta vaan jostain muualta, luultavasti itse valheiden ruhtinaalta.
Ohhoh. Saisinko hieman täsmennystä?
Olenko minäkin ollut vajaa parikymmentä ensimmäistä vuottani väärä profeetta?
Ja toisekseen, missä raamatun kohdassa mainitaan Jumalan olevan Henki ilman fyysistä kehoa?
Jep sikäli kun uskot saaneesi henkilökohtaista mormoni-ilmoitusta niin kyllä, olet väärä profeetta, koska arvatenkin kaikki vastaanottamasi profetiat ovat varmasti olleet jollain tavalla pielessä.
Joh 4:24 ei enää paljon selväsanaisemmin voi enää sanoa Jumalan olevan henki. Mormonien lihallinen epäjumala on rienausta!
Haluat siis merkkiä. Siitä paistaa tämä asenne:
Matt. 16:4
Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki." Hän jätti heidät siihen ja lähti pois. [Joona 2:1; Matt. 12:39-42; Luuk. 11:29-32]
Mormonin kirja on merkki jokaiselle, joka haluaa tutkia. Muuta merkkiä ei tarvita, vaikka niitäkin on, mutta sinulle niitä on tähänaistisen asenteesi vuoksi turha esittää eivätkä ne minua kiinnostakaan, koska Mormonin kirja riittää.
Taas käytät Raamattua toisen uskonnon todistelemiseen. Ei, tuota kohtaa ei ole tarkoitettu todistamaan, että David Koresh tai Joseph Smith olisi profeetta.
MK nimenmaan todistaa mm. historiallisine virheineen, että Smith höpisi omiaan.
Olen pyytänyt sinulta edes yhtä esimerkkiä Smithin onnistuneesta profetiasta, mutta et pysty sitä antamaan. Jos et minua kohtaan tuntemasi antipatian vuoksi halua antaa sitä minulle, anna edes palstan muille lukijoille! Ei luulisi olevan vaikeaa, jos kyseessä on Jumalan profeetta!
Kun kerran väität Raamatun oman todistuksen olevan väärän miten ihmeessä voit vedota Raamattuun oman uskotosi - Raamatun kieltävän -uskonnon hyväksi? Raamattu muuten sanoo että profeetan saa koetella eikä vain saa vaan pitää jos on tullut paikkansa pitämätön profetia, ei profeettaan tai tämän ilmoittamaan lähteeseen pidä uskoa.
Itse odottelen että vastaisit siihen millä tavoin uskontosi jumala Elohim ilmoittaa profeetoillen sanottavansa, mutta vaikea on vastata kun ei näköjään ole ilmoituksiakaan, ainakaan paikkansa pitäneitä.
Raamatun kaikki ilmoitukset ovat Jahvelta jota mormonismissa ei ole, vaan nimi on teillä uusjumalan pojan Jeesus christoksen käyttämä alias. Ei siis ole, eikä ole ollut kahta toimijaa, Jeesusta ja Jahvea vaan oudon monikielisen yhdistelmänimen saanut Jeesus on molemmat.
Lisäys vielä, eihän nim. " hehheheh" vaadi merkkiä Jeesukselta ja kristinuskosta, vaan sinulta, mormonismista , siitä mitä sinun uskonnossasi on ilmoitettua ja toteutunutta . Vastauksestasi paistaa epärehellinen ja kiertelevä asenne.
"Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
Missä kohtaa sanotaan, ettei olisi fyysistä ruumista?? Voisitko vastata siihen?
P.S. Minäkin olen henki. Mutta on minulla kehokin.
Et ole henki, olet elossa oleva ruumiillinen olento jolla on tietoisuuus aivotoiminnan takia, aivot toimivat fyysisellä pohjalla kemiallisten ja sähköisten reaktioiden kautta.
Kaikki pitää siis erikseen kieltää tai voi olla mitä vain ?
Kuitenkin kuten Jumalastakin, niin myös Pyhästä Hengestä sanotaan Raamatussa että hän on "henki". Kummallakin pitää siis olla paljon fyysisiä ruumiita koskei sitä erikseen kielletä ja kummastakin sanotaan he voivat olla läsnä monessa paikassa samaan aikaan. Yhdellä ruumiilla se ei onnistu.
Jos Mormonin kirja muka riittää, mihin on tarvittu Oppeja ja liittoja ja Kallisarvoista helmeä?
Todellinen mormonioppihan löytyy noista Smithin myöhemmistä sepustuksista. Olisi rehellisempää jakaa niitä ovilla MK:n sijasta.
Ai sinä vastasit toiselle esitettyyn kysymykseen... No, ei se mitään. Itse uskon, että olen henki. (kuten jokainen ihminen) Sinun näin ei tarvitse uskoa.
Ja on Jumalalla keho tai ei, niin siitä en ala väittelemään. Totesin vain, ettei raamattu sitä kiellä.
Joo, eikä Raamatussa kielletä, etteikö Jumalalla olisi kolme nänniä. Siispä Jumalalla voi hyvinkin olla kolme nänniä, mutta en ala siitä kiistelemään.
Pyhä Henki on vailla ruumista. On ilmoitettu, ettei Hän muuten voisi vaikuttaa kaikkiin samanaikaisesti. Häntä on verrattu auringon valoon.
Raamatun isäjumala Jahve vaikuttaa myös kaikkiin samaan aikaan ja kuten Raamattu ilmoittaa, on henki kuten Pyhä henkikin.
Auringon valo ei vaikuta kaikkiin samanaikaisesti eikä edes kaikkiin - jos puhutaan aurinkokuntamme tähdestä. Kolobista en tiedä, ehkä sen säteet ainakin ruskettavat sen lähellä asuvan ruumiillisen jumalpariskunnan ihon . Koska meillä on iho, niin totta kai sellainen on Elohimillakin, muuten hänen ruumiinsa nesteet valuisivat ulos. Koska tätä ei suoraan kielletä niin noin se on.
Jeesuksesta sanotaan myös että hän on henki , "17 Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus" ja tuo on totta, paitsi ei mormoneille joiden uskonnon jumala Elohim profeettansa Smithin välityksellä on ehkä esittänyt muuta. Muu on silloin totta. Paavalihan muutoinkin erehtyy jatkuvasti.Ihmettelen kuka hänet yleensä valitisi tuohon hommaan, johon hän selvästi oli täysin epäpätevä?
Onko joku täällä väittänyt, ettei voisi kolmea nänniä olla? Miksi siitä siis kiistelemään? Vai onko joku siitä alkanut jo kiistelemään?
Herra on Henki. Se sanotaan siinä yhteydessä, kun opetaan rukoilemaan hengessä ja totuudessa. Isä-Jumala vaikuttaa kaikkiin samaan aikaan Pyhän Hengen kautta eikä oman yksilöllisen Henkensä kautta. Kullakin jumaluuden jäsenellä on oma tehtävänsä.
Ihminen voi mennä piiloon auringon säteiltä, mutta kyllä auringosta peräisin oleva lämpö vaikuttaa kaikkiin samanaikaisesti. Muuten emme olisi hengissä hetkeäkään. - Miten lie avaruusraketeissa olevien kohdalla? Kai kapselikin saa lämpöä auringosta?
Mormonin kirja riittää merkkien puolesta. Se ei poista muiden ilmoitusten tarvetta.
Teksti sanoo että Jumala on henki ettet nyt taas sekottaisi sitäkin, mutta kun tekstissä sanotaan näin "Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." niin se teistä tarkoittaakin, että vaikka jumala ei ole henki, häntä pitää kuitenkin rukoilla hengessä totuudessa . Alussa on valhe ja sitten jatketaan tekopyhästi että rukoilla kuitenkin pitää totuudessa. Vaikka uskontosi noin opettaa, UT ei opeta, sen Pyhä henki on totuuden henki, ei valheen henki.
Sinun uskontosi jumalaa ei Raamatussa ole, eikä ole ollut missään muuallakaan ennen Joseph Smithiä ja tarinaa jonka hän esitti: Raamatun jumalaa ja maailman luojaa Jahvea, Israelin jumalaa, joka Jeesuksenkin herätti, ei lainkaan ole. Jeesus joka tuolla nimellä valehtelee, tekee sen uskontosi poissaolevan jumalan bulvaanina. Se lienee alhaisin väite mitä Raamattua vastaan koskaan minkään vieraan uskonnon nimissä on esitetty ja nyt esittelet miten Pyhä henkikin muka valehtelee puolestanne. Missä Raamattu sanoo että Pyhä henki palvelee jotain Kolobin tienoilla asustavaa vierasta jumalaa ja on tämän vaikutuskanava?
Sitähän juuri kirjoitin. Jos joku alkaa inttää muuta, en ala kiistelemään.
Eräs merkittävimmistä miehistä maailmanhistoriassa. Ei ole ihme, että hänet mainitaan jopa raamatussa. Profeetta Sakarja puhuu neljästä sepästä (Smith), joista Joseph on epäilemättä yksi. Hänen työnsä vaikutus on ilmiömäinen ja tulee epäilemättä olemaan lähes yhtä merkittävä kuin patriarkka Abrahamin. Josephia voidaankin pitää eräänä uutena Aabrahamina.
Mormonit ovat kansana tätä nykyä Suomen kansaa suurempi kansa. Ja saanut alkunsa siis yhdestä miehestä.
Mormonin kirjaa ei voi lihallinen ihminen ymmärtää sillä se on hengellisesti ymmärrettävä. Mormonin kirja itse mainitsee, että jokaiselle heimolle (12-500-4000) on oma oma pyhä kirjoituksensa. Niin kuin Danin heimolle se epäilemättä on Beowulf on Joosefin heimon pyhä kirja Mormonin kirja.
Joseph Smithin näki näyssä Isän ja Pojan, vai kuinka?
Siitä tietää HETI alkumetreillä ,että ilmoitus on väärä ja profeeta Raamatun varoittama väärä profeetta, koska Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt Raamatun mukaan tai jäisi ainakaan kertomaan, sillä ei jää henkiin.Jeesus Kristus on välimies ihmisen ja Jumalan välillä.Jeesus Kristus on myös Jumala ja Poika.
SAmoin mormooneilla on tämän väärän profeetan tekeniä Raamatun ulkopuolisia kirjoituksia.Tämä sama kaava pätee moniin harhaoppeihin.Väärä ilmoitus, näky, jonka ihminen on uskonut ja sitten kirjoittaa ne ylös ja sekoittaa Raamatun Sanaa niihin omiin ilmestyksiinsä.
Muhamad on myös hyvä esimerkki sekä Jehovantodistajajien perustaja.
Kyllä Raamattu väittää että joku on jumalan nähnyt:
"Mooses ja Aaron, Nadab ja Abihu sekä seitsemänkymmentä Israelin vanhinta lähtivät vuorelle.
He näkivät Israelin Jumalan, ja se millä hän seisoi oli kuin safiirikiveä, kirkas kuin taivas itse.
Näitä Israelin valittuja vastaan hän ei nostanut kättään. He saivat katsella Jumalaa, ja he söivät uhriaterian." 2. Moos. 24:9-11
Älä puolustele!!!!! Tee parannus!
Ap. t. 7:55
Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. [Luuk. 22:69
Tuossa olivat kaikki jumaluuden jäsenet yhtä aikaa ja erillisinä läsnä.
Kirkkauden.
Mitkä? Kirkkaus, Jumala ja Jeesus? Jumalaa sanotaan Jumalaksi ei muita .
"Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus." 1.Tim. 2.5
Isä-Jumala ja Kristus elävät kirkkaudessa. Jumaliksi sanotaan meitä ihmisiäkin:
Joh. 10:34
Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'? [Ps. 82:6]
Olemme jumalia, koska meillä on taivaallinen Isä.
Kaikki jumaluuden jäsenet ovat Jumalia, mutta Isä on suurin ja ainoa Jumala, jota rukoilemme.
Raamatun mukaan emme ole jumalia vaan meillä on taivaallinen isä, Jahve, koska hän on luojamme " Mutta olethan sinä, Jahve, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa. " Jes. 64:8
Et ole uskaltanut vastata kysymykseen miten uskontosi jumala Elohim lähettää viestejä profeetoilleen, jospa jo vastaisit ja samalla voisit kertoa edes yhden uskontonne toteutuneen profetian .
Olemme jumalia siinä mielessä, että meillä on taivaallinen Isä. Jumala -sana on tällöin kuin sukunimi.
En ole huomannut sinun kysyneen tätä: "Et ole uskaltanut vastata kysymykseen miten uskontosi jumala Elohim lähettää viestejä profeetoilleen." Mikä tässä on epäselvää? Jumala puhuu profeettojen kautta ja on puhunut Poikansa Jeesuksen Kristuksen suulla ja kautta. Profeetta kuulee Herran äänen tai saa Pyhän Hengen innoitusta vastata kysymyksiin. On jo annettu paljon tietoja, jotka tulee vain tulkita oikealla tavalla. Tuo oikea tapa on olla uskollinen Totuuden Hengelle.
Aivan, on vain yksi taivaallinen Isä. Jumala -on useita merkityksiä. Kaikkia jumaluuden jäseniä sanotaan Jumaliksi isolla alkukirjaimella. Meidän tulee ymmärtää sanan käyttö eri yhteyksissä.
Nyt oli kysymys siitä, että mitä aitoja ilmoituksia on tullut MORMONIPROFEETTOJEN kautta. Kierrät selvää kysymystä kuin lehmä kuumaa puuroa tai kissa uutta ämpäriä. Miksi et voi vastata noin yksinkertaiseen kysymykseen?
Jumala ei tarkoita sukunimeä eikä sillä kirjoitetaanko jumala-sana isolla vain pienellä, ole muuta merkitystä kuin että on sovittu että oman uskonnon kyseessä ollen sana kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Kuten sinulle on kerrottu, Raamatun alkukielissä ei edes ole isoja kirjaimia joten teologinen kirjainkikkailu Raamatun kustannuksella on täysin turhaa eikä sitä edes voida leikkiä kuin muutamissa harvoissa kielissä joissa on isotkin kirjaimet.
Selität jatkuvasti pelkkää puuta heinää, väärä tieto kelpaa, sanojen merkitys voi yhtäkkiä muuttua, samoin voivat Raamatun henkilöt. Olette poistaneet sieltä luojajumalan kokonaan, ja teistä Jeesus valehtelee kahdella eri nimellä ja on siinä puuhassa jollain planeetalla päivää paistattelevan korotetun ihmisen bulvaani . Tätä touhua kutsutte "palautetuksi kirkoksi ".
Josephilla oli skitsofrenia ja sen vuoksi kuuli sitäsun tätä. Juu, ja näkyjä näki.. Näitä profeettoja on nykyään mielisairaaloissa ihan useampiakin.
Tuskin oli skitsofrenia. Todisteista päätellen Smithillä oli kuitenkin kova halu saada valtaa ja rahaa keinolla millä hyvänsä. Mormonismin avulla hän hankkikin niitä kumpaakin. Smithin kannalta valitettavasti hän ei ehtinyt niistä nauttimaan kovin pitkää aikaa.
Nykyään on hieman helpompi tutustua Smithin historiaan, varsinkin jos osaa englantia. Ennen internettiä jäsenet olivat Suomessa lähes täysin sen varassa mitä kirkko itse julkaisi Smithistä ja se oli kovin yksipuolinen kuva. Smith kuvattiin lähes täydelliseksi, virheitä hänellä toki oli, lähinnä "kevytmielisyyttä" ja "liittymistä iloluontoiseen seuraan" missä ei ole mitään ihmeellistä kun muistaa kuinka nuori Smith oli. Suurempia syntejä ei hänestä mainittu ja jos joku olisi niistä vihjaillut olisi se koettu pahan puhumiseksi Herran voidellusta.
Ehkäpä osittain tästä perinteestä johtuu että jotkut jäsenet nyt, kun on "paljastunut" enemmän tietoa Smithistä, eivät uskalla tuomita Smithin "avioliittoja" teini-ikäisten tyttöjen kanssa. Tuollainen toiminta on kenen tahansa järkevän ja terveen ihmisen mielestä tuomittavaa mutta Smithiä ei uskalleta tästä kritisoida. Tosin ei taida vieläkään olla tuota esseetä suomennettu jossa kirkko myöntää Smithin teiniavioliitot ja polyandrian?
Smithin toiminnasta aarteidenkaivajana kurkistuskiven avulla ei puhuttu ja valtaosalle jäsenistä (maailmanlaajuisesti) kyseiset toimet olivat täysin pimennossa ja jos joku niistä oli kuullut olivat ne luonnollisesti saatanan valheita.
Fawn Browdie kirjoitti jo vuonna 1945 kirjan Smithistä nimeltä "No Man Knows My History", joka luonnollisesti kirkon piirissä tuomittiin täysin valheelliseksi ja Browdieta mustamaalattiin. Sanomattakin selvää että Fawn erotettiin kirkosta. Itse en tuota kirjaa ole koskaan lukenut, mutta tiedän kyllä jäsenen joka sen luki ja kun siitä mainitsi oli vastaus kirkossa selvä, kirja oli valhetta ja antimormonismia eikä sitä tulisi/saisi lukea. Aikoinani muuten yritin lukea sen, kirjastossa oli yksi kappale tuota kirjaa. Laitoin nimeni jonoon mutta joku sen lainannut henkilö ei koskaan palauttanut kirjaa joten se jäi minulta silloin lukematta.
Nykyään jopa historioitsijat jotka ovat itse mormoneja arvostavat tuota kirjaa ja Browdien taustatutkimusta sen eteen erittäin paljon.
http://www.amazon.com/No-Man-Knows-My-History/dp/0679730540
Tietääkseni avioituminen oli naisille sallittu USA:ssa tuohon aikaan 14 vuoden iässä. Joseph Smithin muut avioliitot paitsi Emman kanssa olivat kaikki vain henkiavioliittoja eli ei-maallisia. Emma ei antanut lupaa avioliittojen fyysiseen toteuttamiseen. Naiset halusivat tulla sinetöidyiksi Smithiin. Sinetöintejä tehtiin Smithin kuolemankin jälkeen. Myös naimisissa olevat naiset halusivat tulla sinetöidyiksi. Enää sellainen ei ole mahdollista, mutta saattaa niin tapahtuakin tuhatvuotisen valtakunnan aikana.
Tämä on siis MAP-kirkon selitys Smithin kymmenistä avioliitosta. Totuus saattaa olla jotain aivan muuta. Tuskin Emmalla oli oikeasti se rooli joka hänelle on jälkikäteen annettu.
Avioliitot 14-vuotiaiden ja heitä huomattavasti vanhempien miesten välillä olivat Smithin aikana harvinaisia, olkoonkin että silloinen laki ne salli. Kaksinnaiminenhan oli jokatapauksessa laitonta. Smithin elämää ja tekoja pidetään yleisesti kirkossa hyvänä esimerkkinä siitä miten pyhien tulisi toimia. Tässä asiassa (teinimorsiamet) Smithin esimerkkiä seuraavat joutuvat onneksi nykyään linnaan, kuten Warren Jeffs, FLDS-profeetta.
On hyvinkin mahdollista että Emma ei lupaa antanut Josephille naiskennella toisten naisten kanssa, se ei kuitenkaan tarkoita etteikö Joseph olisi niin toiminut. Ainakin joidenkin naisten kohdalla.
Ns. "Temple Lot" - tapauksessa meillä on oikeudessa annettuja todistuksia Smithin vaimoilta itseltään heidän ja Smithin välisistä seksuaalisista kanssakäymisistä. Tuo "Temppelitontti"- oikeudenkäynti liittyi kiistaan silloisen Reorganisoidun MAP-kirkon ja Kristuksen kirkon (Temppelitontti) välillä siitä millä organisaatiolla oli omistusoikeus siihen tonttiin josta Smith oli saanut ilmoituksen "Uuden Jerusalemin" temppelin rakentamispaikaksi.
Oikeudenkäynnissä otettiin esille myös Smithin oppi moniavioisuudesta (jonka Reorganisoitu MAP-kirkko tuolloin kielsi ja väitti sen olleen Brigham Youngin opetuksia). Joukko naisia jotka olivat olleet moniavioliitossa Smithin kanssa todistivat liittonsa olleen muuta kuin vain "hengellinen" eli liitto oli toteutunut seksuaalisesti jo Smithin eläessä.
Esimerkiksi Emily Dow Partridge vastasi "Kyllä" lakimiehille kun nämä kysyivät "Olitko koskaan lihallisessa yhdynnässä Joseph Smithin kanssa?"
"Q. Did you ever have carnal intercourse with Joseph Smith?
A. Yes sir."
Mikä ihme tabu Smithin seksuaalisuus on? Moniavioisuushan nimenomaan on ilmoituksen mukaan annettu jälkeläisten saamisen takia. Muuta syytä ei ilmoitus tunne.
Kaikkien muiden moniavioisten miesten kohdalla luetellaan vaimot ja lapset mutta Smithin kohdalla asiasta vaietaan ja keksitään kaikkia ihme selityksiä omasta hatusta.
Aikanaan moniavioisuus perustui uskonnolliseen periaatteeseen, joka on Raamatullinen. USA:n uskonnonvapauden katsottiin oikeuttavan sen.
Ei uskontoon vedoten voi rikkoa lakeja jotka kieltävät kaksinnaimisen.
Smith ja kumppanit salailivat Kirtlandissa ja Nauvoossa moniavioliittojaan ja julkisesti valehtelivat niistä. Kyllä he tiesivät että moniavioisuus oli sekä vastoin maan lakeja että silloisen yhteiskunnnan moraalikäsityksiä, muuten heillä ei olisi ollut mitään syytä valehdella asiasta.
Smithin lihalliset yhdynnät muiden kuin Emman kanssa olivat huorintekoa eli aviorikoksia koska maan laki kielsi kaksinnaimisen.
Moniavioisuus ei ole periaate Raamatussa eikä muuallakaan, vaan se oli patriarkaalisten yhteiskuntien miehille antama valinnan mahdollisuus, mies voi halutessaan omistaa useita naisia. Naiset noissa yhteisöissä eivät olleet itsenäisiä toimijoita, vaan aina jonkun miehen omistuksia, lukuunottamatta varakkaita leskiä. Aivan samoin kuin orjuuskaan ei ollut raamatullinen periaate vaan oli ajan ja paikan sallima käytäntö jo paljon ennen kuin israelilaisia edes oli.
Miksi aina vain vääristät historiastakin tunnettuja tosiasioita ?
Mitä enemmän asiaa ajattelen sitä vastenmielisemmältä Joseph Smith alkaa tuntumaan. On aivan käsittämätöntä kuinka MAP-kirkko, joka ainakin rivijäsenen näkökulmasta on pelkkiä kieltoja ja määräyksiä, salli ylimmille johtajilleen haaremit. Nykyään tuskin asia niin on vaikka eihän sitä kukaan tiedä mitä ylimpien johtajien elämässä tapahtuu. Tosin johtajat ovat nykyään sen ikäisiä että toiminta on tuskin aivan yhtä vilkasta kuin Joseph Smithillä. Vaikka johtajilla ei nyt haaremia olisikaan, näyttää siltä että heillä on seuraava vaimoehdokas jo odottamassa jos nykyinen sattuu kuolemaan.
Eipä ole haaremaja kellään! Miten sellaista luulet?
Joseph Smithillä oli 30 - 40 vaimoa. Moniavioisen perheen vaimoista voi käyttää sanaa haaremi. Kirjoitin että MAP-kirkon nykyjohtajilla niitä tuskin on vaikka emme sitä voi tietää koska kirkon johtajien tekemisiä ei saa kyseenalaistaa eikä niistä tiedoteta. MAP-kirkko ei myöskään tiedota kymmenysrahojen käytöstä eli salamyhkäisyydellä on vahva perinne.
"Haaremi on perinteisen arabialaisen huoneiston osa, johon perheeseen kuulumattomilta miehiltä oli pääsy kielletty. Nykyisin sanalla tarkoitetaan usein moniavioisen perheen vaimoja." wikipedia
Smithin haaremiin kuului teinityttöjä, varttuneempia sisaria ja toisten miesten vaimoja. Brigham Young mielellään lisäsi Smithin leskivaimot omaan haaremiinsa mutta luonnollisesti vain tämän elämän ajaksi, Smith on taivaallisissa organisaatioissa niin iso herra, että saa kyllä kaikki omaan haaremiinsa kuuluvat ikuisuuksissa itselleen.