Tätä asiaa on vatvottu täälläkin jo aiemmin, mutta aloitan uuden keskustelun aiheesta, mikäli vaikka jotain edistystä olisi tapahtunut tällä saralla viime aikoina. Minulla on pienyritys oy, ja myyn tuotteita satunnaisesti lähinnä tapahtumamyyntinä sisätiloissa. Tarvisin edullisimman mahdollisen maksukorttipäätteen sekä joko siihen liitettynä tai erikseen käteisostojen kuittien tulostimen. Apuva! Tämä kuittivempelesuo on pohjaton. Tähän asti olen kirjoittanut käteiskuitit kuittivihkosta, mutta siinäkin on se ongelma, että monet sanovat että en tarvitse kuittia ja pinkovat pakoon kun alan kirjoittamaan kuittia. No tietysti kirjoitan kuitin itselleni silti, mutta on tämä ihan järjetöntä touhua silti. Sääntösuomi rulettaa. En tiedä olenko poikkeus vai mikä tässä mättää, mutta ainakaan minulla ei ole yhtään yrittäjätuttavaa, joka aivan tieten tahtoen jättäisi veronsa maksamatta. Päinvastoin, pelkäämme oikein joukolla neuroottisesti, että jos nyt kuitenkin teemme vahingossa jonkin virheen ja sitten tulee verottajalta kirveestä selkään. Ja ne jotka lakia haluavat kiertää, niin onnistuvat sen kyllä tekemään, olipa systeemi mikä tahansa. Olen yrittänyt tarjota verottajalle pohjakassan ja myynnin erotusta, mutta eihän se tietenkään käy päinsä.
Te joilla on Izettle, niin meneekö se käytännössä niin, että asiakkaan pitää antaa oston yhteydessä oma e-mail tai kännykän numero. Jos kyllä, ovatko asiakkaat aivan suosiolla antaneet nämä tiedot, ja kerrotteko jo ennen ostotapahtumaa pelin säännöt ostajalle?
Pliis älkää tuhlatko aikaa "mikä idiootti" -vastauksiin, vaan minua viisaammat ottaisin kaiken mahdollisen asiallisen tiedon vastaan suurella kiitollisuudella.
Tänk juu veri meni.
Maksupääte sis. käteismaksukuittien tulostamisen?
SääntösuomiTökkii
0
51
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399