Tilanteeni on sellainen, että eräs velkoja/perintätoimisto pyysi tekemään ehdotuksen kaikista heillä olevista veloistani, kuinka niitä alkaisin hoitamaan ja jossa näkyisi kuukausierä sekä maksuaikataulu. Puhuivat akordista. Voinko esimerkiksi ehdottaa, että maksan pelkät pääomat ja koroille sekä kuluille haen akordia. Korkoja ja kuluja on kertynyt vajaa 10000 ja pääoma 8000. Velkani siis 18000 kyseisessä paikassa.
Onko kukaan hakenut ja miten on käynyt? Apuja kaipaan nyt hakemuksen tekoon. Asiat ovat 2009 vuodelta ja seikkailleet edestakaisin Uo:n ja perinnän väliä. Nää oli Ulosotosta hiljattain palautuneet ja tällä kertaa velkojat olivat halukkaita sopimaan. Jos tää nyt onnistuu niin ulosottoon ei mene enää mitään eikä voikaan mennä, koska muista asioista on jo maksusuunnitelmat tehty. Nyt täytyy tämän asian vuoksi toimia, koska tällaista ratkaisua kerrankin minulle ehdotettiin. Vaikka pienellä budjetilla joutuu elämään, niin tunnelin päässä alkaa valoa näkymään.
Velkojen sopiminen
7
471
Vastaukset
- 45747457457
Ehdottomasti teet akordin, laita vaan kuten itsekin ehdotit, pääoma vaikka 5% muuta. Luultavasti suostuvat, sun ei tarvitse selitellä hakemukseen mitään. Velkojat kyllä tietää että maksuaikaa ei enää ole montakaan vuotta joten eivät saa kuitenkaan kaikkia pois ! Jos tällä vältät ulosoton niin saat maksuhäiriönkin pois 2-3 vuoden päästä
- fghjkllkjhgfghjk
Voit ehdottaa ihan sitä, mihin kykenet sitoutumaan. Yleensä akordi saadaan perintäkuluista, mutta voit toki yrittää saada korotkin pois. Jännä, että velkoja on jo nyt ehdottelemassa sopimusta, kun velkojen vanhenemiseen menee vielä 8 vuotta. Ilmeisesti siellä on uo:ssa isoja velkoja runsaasti tämän potin edellä?
- eiolenimimerkkiäminulla
ulosotossa minulla ei ole enään mitään velkoja, kun saan tämän asian sovittua. sen selvitin hetki sitten. Muut asiat ovat hoidossa. Vuoden 2009 jälkeen mitään uusia asioita ei UO:n eikä perintään ole mennyt.
Täytyy tuota akordia kokeilla, kerran velkojalta aloite siihen tuli. - kannattaavarmaan
Onko velkoja jättänyt yli kolme vuotta perimättä velkaasi. Jos ei niin tuo akordi voi olla ihan varteenotettava asia...Velkapääoma toki säilyy mutta kertyneet perintäkulu annetaan anteeksi..
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/B869ED15F945648BC2257141002EA31D?OpenDocument&lang=FI
http://www.bdo.fi/story/velan-anteeksianto-akordi- kannattaavarmaan
siis korot ja kulut annetaan anteeksi...
- 568568568
Itse sain viikko sit lindorffilta sähköpostin..
"Kevään koittaessa haluamme auttaa sinua kohti valoisampia päiviä myös talousasioidesi hoidossa. Nyt voit saada jopa 50% alennusta Lindorffilla olevien velkojesi ¤koroista ja kuluista sekä maksuaikaa jopa
36 kuukautta."
Ja mulla on velat mennyt perintään vasta noin 2 vuotta sitten, velkojia varmaan 10 erillistä ja velkaa joku 40000e. Mut joo, eipähän tuo ihan uskomaton alennus ole kun ei ne korot ole kuin 8,5%...- eiolenimimerkkiäminulla
Moi 568568568. Kysäise lindoffilta pitempää maksusopimusta. Laske maksuvarasi tarkkaan, että pystyt noudattamaan sitä. Luulen, että suostuvat ainakin siihen, että koroista ja kuluista maksat puolet sekä pääomat tietenkin. En tiedä, että oletko pystynyt lyhentämään velkaasi lainkaan ja onko velkasi ulosotossa. Voithan tehdä heille sähköpostitse vasta tarjouksen eli puolet koroista ja kuluista pois. Tuskin kaikkia korkoja ja kuluja antavat tässä vaiheessa anteeksi, koska velat eivät ole kuin 2 vuotta vanhoja. Jos eivät suostu ehdotukseesi tai ehdottavat sellaista mihin et pysty, niin vastaat vaan asiallisesti heille sähköpostitse. Ainakin näkevät, että yrität sopia vapaaehtoisesti velkojasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410