Kun Nordea ahmaisi KOP:n, monet lopettivat tilinsä. Meilläkin oli kaksi tiliä siellä, ja oli tallelokerokin, kun se oli ollut pakettitarjouksena tilin kanssa, eikä maksanut paljon. Ei siellä mitään arvokasta ollut. Pankista soitettiin tosiaan KOP:n kuolinhetkillä ja kysyttiin, mitä tehdä, ja sanoimme, että tilejä ei tarvita eikä lokeroakaan. Siitä on yli 20 vuotta.
Nyt tuli Nordealta 'lasku'. Tuon entisen tallelokeron kuukausimaksu tämän vuoden tammikuulta 17 euroa, ja maksuvaatimus heti, ja soittakaa parin päivän sisällä, jos on huomautettavaa. Kävi sitten ilmi, että Nordea oli järjestänyt väliaikaisen set upin, jossa kaltaisiamme KOP:n entisiä asiakkaita oli koottu samanlaisin tekosyin saapumaan konttoriin (ties miten kaukaa) 'selvittämään tilejään'. Meitä kohdeltiin aivan kuin me olisimme tehneet jonkin virheen, aivankuin me olisimme laiminlyöneet jotakin. Eivät he kuulemma voineet tietää, mitä lokeroita heillä on pankissaan - se on asiakkaiden vastuulla. Ja roskat. Uteleeko mikään muu pankki asiakkailtaan yhtä paljon kuin Nordea? Väittää nyt sitten, ettei edes tiedä, kenellä on tilejä tai lokeroita heillä.
Nämä nyt sitten lopetettiin nyky-Nordean nykyisen käytännön mukaan, ja tileillä olevat pari euroa luvattiin maksaa tilillemme. Noilta vuosilta ei näytetty tiliotteita, joten epäselväksi meille jäi, oliko Nordea kalunnut noilta tileiltä jotain näiden vuosien aikana. Ei meillä monen muuton ja vuosikymmenten jälkeen ole tietoja joistain 80-luvun asioista. Tallelokerosta, tai paremminkin suljetun tallelokeron arvottoman sisällön 'suljetusta säilytyksestä', eivät kuitenkaan kehdanneet meiltä vaatia maksua. Olivatko murentaneet tiliä siihenkin, emme tiedä, kun mitään tiliotteita ei ole vuosikymmeniin ollut. "Sen laskun voitte nyt sitten jättää huomiotta", neuvottiin. Valheellisen laskun. Jos jaksaisi, valittaisi Nordean epärehellisestä laskusta, mutta kuka jaksaa, kun koko systeemi haisee.
Miten te muut, jotka oli kutsuttu, ilmeisesti samantapaisin syin? Oliko vielä kummallisempia tarinoita? Yhdellä nuorella miehellä kuului olleen vauvana avattu tili. Miten hänet oli saatu tulemaan pankkiin? Vaatimalla jälkikäteen tilimaksuja? Väittämällä, että tili oli nyt Nordean 'maksujen' takia miinuksella? Saivatkohan he ketään tulemaan ilman valheellista laskua tai muuta uhkausta?
Olen hyvin pettynyt Nordeaan. Onneksi tajusin lähteä sieltä vuosia sitten. Tyhmä olin, kun koskaan sinne meninkään.
Nordea syyttää asiakkaita omasta mokastaan
valheellinenLasku
3
70
Vastaukset
- kokemustaon
Vika on poikkeuksetta aina asiakkaassa, kun pankeista on kysymys. Itsellekin on tullut erään pankin takia kuluja aiheettomista maksumuistutuksista kymmeniä euroja. Ei puhettakaan, että pankki olisi vastannut virheistään millään tavalla.
- valheellinenLasku
Tammikuun valheellisen laskun saimme jättää huomiotta. Tänään tuli sitten helmikuun lasku...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406