Näköjään helluntailaiset pitävät muistopuheita aivan samoin ja vielä ylistävimmin kuin kirkkoon kuuluvia muisteleva pappi hautajaispuheessa. Sitten omaiset ja sukulaiset seurakunnan lisäksi muistavat kuinka vainaja oli niin kristillinen uskova ettei toista sen vertaa. Puheet eivät auta mitään mikäli vainaja ei tunnustanut uskoansa maailman ihmisille, vihamiehillensä, omaisilleen ja kaikille. Kirkkoon kuuluva ja helluntailainen saattoivat tunnustaa uskoansa sellaisille ihmisille jotka eivät heitä vainonneet, pilkanneet, mutta herodeksen joukkoa he pakenivat kuin itse perkelettä. Moni on ennen kuolemaansa haukkunut ja pilkannut kirkon jäseniä, tunnustuksellisia lutherilaisia uskovia ja varsinkin lapsia jotka kuulemma eivät ole mitään koska heillä ei ole uskoa eivätkä ole upotuskastettuja jne...Mitä tunnustamista tämä on? Se on helluntailaisuutta jota uskoa en voi kunnioittaa enkä arvostaa ja vaikka joku kuolee hän vie muistonsa ja tekonsa rajan taa ja pian hänet unohdetaan. Eräs toivotti minulle pikaista loppua ellen tee sitä ja tätä, mutta minä elän ja Kristus minussa.Amen!!!
Hurmalan heikin hautajaiset
5
69
Vastaukset
- mitähähhäh
Hautajaispuheet pidetään omaisille ja ystäville. Mikä sinä olet arvostelemaan ihmisiä, joita et edes tunne. Vai väitätkö tuntevasi 50 000 helluntailaista. Jätä nyt ihmeessä edes vainajat Jumalan haltuun. Ei sinulla ole mitään sananvaltaa kenenkään iäisyyden suhteen, siitä päättää vain ja ainoastaan Jumala.
- Henok
Avaukseni kosketti syvästi syyllistä joka ei ole uudesti syntynyt. Sanavaltaani kuuluu epäkohtien osoittaminen ja perusteeton yksipuolinen ihanuuteen julistaminen.
- kssssssss
Perusteeton ihanuuteen ylistäminen tapahtuu lapsikasteessa.
- Henok
kssssssss kirjoitti:
Perusteeton ihanuuteen ylistäminen tapahtuu lapsikasteessa.
Puhut totta lutherilaisesta kasteesta. Uskon ja kasteen liittyessä yhteen pääsee uskovainen ihanuuteen ylistämään Herraa. Näin ei käy lahkojen upotuskasteessa joka on synti ja se ei kelpaa edes esimerkiksi.
- Jaska_3
Juice Leskinen vainaa osasi puhutella ilmistä kuoleman edessä: https://www.youtube.com/watch?v=fsCgFseo9d0
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410