https://www.stara.fi/2016/03/02/ufo-tutkija-marsin-pinnalta-loytyi-risti/
UFO-tutkija: Marsin pinnalta löytyi risti
Ranskalainen ufotutkija Christian Mace on löytänyt NASA:n julkaisemista kuvista erikoisen yksityiskohdan. Mars-mönkijä Curiosityn ottamista kuvista käy ilmi, että Marsin pinnalla on suurta ristiä muistuttava esine.
Tarkennetut kuvat Marsissa olevasta rististä on julkaistu UFO Sightings Daily -sivustolla. Yhdysvaltalaisen ufotutkija Scott C. Waringin mukaan löytö on kiehtonut erityisesti ufoista kiinnostuneita kristittyjä.
Tutkijat ovat yrittäneet löytää kuvista vihjeitä siitä, kuinka suuri risti on. Monet ufofanaatikoista uskovat, että risti on pystytetty Marsin pinnalle muukalaisten toimesta. Se, onko kyseessä maamerkki vai uskonnollinen symboli on jäänyt mysteeriksi.
-Tämä tarkoittaisi sitä, että Marsissa on elänyt muinoin sivilisaatio jolle risti on ollut merkityksellinen, eli nämä ristin rakentaneet tuntemattomat toimijat ovat olleet selkeästi kristittyjä. Tyhjä risti on kristityille merkityksellinen symboli joka muistuttaa ristin sovitustyöstä ja ylösnousemuksesta. Herää kysymys mitä Marsin sivilisaatiolle tapahtui? Muistoksi jäi yhä pystyssä seisova risti ja pala ilmeisesti temppelin kattoa vähän matkan päähän.
Marsissa seisoo risti kukkulalla pystyssä
14
92
Vastaukset
- lisäuutinen
http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-3472070/Is-CRUCIFIX-Mars-UFO-hunters-claim-spotted-cross-red-planet-near-ruins-beautifully-carved-structure.html
Tuossa vielä toinen uutinen aiheesta, risti tosiaan seisoo ilmeisen selkeän kirkon raunion lähellä. Jäljellä on pala kirkon kattoa. Joku rakensi muinoin Jeesuksen kunniaksi kirkon Marsiin.- Ontologisti
VIhreät miehet Marsista? "Maailmojen sota" - sain sen klassikkofilmin, divarista vitosella! Siinä elokuvassahan Marsin vallottajajoukot hyytyivät kirkon edustajalla, ja Marsilaiset itse kuolivat ilmakehässä olleiden bakteeriemme takia, itse ihmisen toimet ei niitä silti pysäyttäneet, tai pysäyttäisi. Tokihan omaa aurinkokuntaamme tuskin kannattaa asuttaa, muualle, paitsi ehkä kuutamme, mutta "Samankaltaisia, aurinkokuntamme kaltaisia elolliseen elämään luotuja, planeettajärjestelmiä, on satoja miljadeja, pelkästään omassa Galaksissamme"(Giodarno Bruno)
"joku rakensi muinoin Jeesuksen kunniaksi kirkon Marsiin."
Tuo on hyvinkin mahdollista.
Kuvan perusteella se tosiaan vaikuttaisi olevan hakaristi.
- mukaristi
marsin pinnalla oleva ristin muotoinen halkeamahan se vaan on.
- pystyssäseisoo
Se ei ole halkeama kalliossa vaan kohde joka seisoo pystyssä, nimenomaan pystyasennossa. Eli siis keinotekoinen ja ristin muotoinen pystyssä seisova kohde. Vesi ja tuuli eivät voi sattuman varaisesti louda symmetristä ristiä Marsin pinnalle.
- elämäämarsissako
Jeesus kuoli maapallolla Jerusalemissa ristillä reilut 2000 vuotta sitten. Jos Marsissa on risti ja kirkon rauniot niin Marsin sivilisaation on täytynyt tuhoutua vähemmän kuin 2000 vuotta sitten. Tällaisesta sivilisaatiosta pitäisi löytyä sitten muitakin merkkejä kuin yksittäinen risti ja kirkon katon kappale. Toinen vaihtoehto on se, että mönkijä ei ole Marsissa lainkaan ja kuva on jostakin aavikolta maapallolta, jolloin kyseessä voi tosiaan ollakin tuhotun kirkon jäännökset.
- Urantia
Urantia-kirja
Luku 1
Universaalinen Isä
http://www.urantia.org/fi/urantia-kirja/luku-1-universaalinen-isa - JaVieläTämäkin
Höpsistä kerrassaan!
- kuvatotta
Mars-mönkijän kuva ei valehtele, Marsissa seisoo matalalla kukkualla risti pystyssä.
- höpöjä_kirjoitat
Höpö höpö! Mönkijän kuvat valehtelee koska Marssiin ei ole koskaan lähetetty yhtään mitään, ja nekin kuvat mitkä on näytillä ovat tehty studiossa:
https://www.youtube.com/watch?v=WlNPFCD7820
- voi.teitä
Taikauskoiset hihhulihörhöt taas vauhdissa :-D
- Ontologisti
Ihmiskunta tulee törmäämään tulevina vuosisatoina ehkä kahteen ympyröistä koostuvaan symboliin. (Tsekkaa esim. Urantia)
Mikaelin kolme sinistä sisäkkäistä renkulaa ja Luciferin punainen ja musta renkula. En löytänyt niistä edes netistä heti kuvaa, sori, mutta eräs kirjoittaja näilläkin palstoilla, käytti tunnarikuvassaan, tuota mustaa ja punaista renkulaa, ja hän oli vaahtoamassa evoluution puolesta, mutta en ymmärtänyt vielä, missä asioissa hän oli kreationismia vastaan. Noiden symbolien käyttö, jonkun ennustajan mukaan, tulee liittymään johonkin omaa kuutamme koskevaan valloitukseen(Uusi Jerusalem), sinne tullaan siirtämään joitakin yhteisöjä, kai joskus. "Kuu muuttuu veriseksi, ja Aurinko pimenee, ENNENKUIN kohtaa kaikkia HERRAN PÄIVÄ!" - obatja
Obajankirja jae 4 Vaikka tekisit pesäsi korkealle kuin kotka javaikka sen sija olisi tähtien välissä,minä syöksen sinut sieltä alas,sanoo Herra
- hsnsgsgbst
Risti tai ei mutta sillä ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.
Matteuksen evankeliumi:
9:6 Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta MAAN PÄÄLLÄ antaa syntejä anteeksi, niin" - hän sanoi halvatulle - "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät MAAN PÄÄLLÄ, se on oleva päästetty taivaissa."
Risti toimii vain maan päällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422