Ostin Valkeakoskella sijaitsevasta Scene Cars Oy:stä Toyota Rav4 merkkisen auton 12.2.2016. Vein autoni määräaikaishuoltoon 18.2.2016, jossa todettiin, että autossa on seuraavat viat: etuakselin stefan molemmat puolet vuotavat, vaihdelaatikko ja öljypohja myös vuotaa. Etuvasen iskari oli kanssa aivan öljyssä ja vuotanut, käsijarru ei ota oikealta puolelta lainkaan. Korjaamolla ihmeteltiin, että miten auto voi mennä katsastuksesta läpi. (Auto on katsastettu 1.2.2016, ei tullut edes huomautustakaan). Otin heti myyjän yhteyttä, mutta myyjä oli sitä mieltä, että auto saa kuluttaa öljyä, täytyy lisätä välillä lisää (Hän oli ihan pihalla kun kuluttaminen ja vuotaminen on kaksi eri asiaa). Myyjä oli myös sitä mieltä, että autokorjaamot haluavat vain rahaa ja sen takia kaivavat vikoja. Sitten vein autoni toiselle korjaamolle tarkistettavaksi ja josta sain kirjallisen vika-listan (kustannusarvioineen). Selvitin katsastajan ja otin myös hänen yhteyttä. Katsastaja sanoi, että auto tuli katsastukseen lumenpeitossa ja valmiiksi märkänä, joten saattaa olla inhimillinen virhe. (Tämän ehkä ymmärrän Öljyn vuodosta, mutta entäs jarrut? iskari?) Kyseinen auto on myyty erilaisessa kunnossa kun on kuvailtu, eli kuvaus ei vastaa myytyä autoa lainkaan. Miten muka juuri katsastettu auto voi mennä tämän kuntoiseksi 6 päivässä pari sataa kilsaa ajamalla. Asia meni tänään kuluttajariitakunnalle. Saa jakaa ja pysykää kaukana ko. autoliikkeestä!
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10153888146668286&set=a.10150612033818286.401178.652568285&type=3&theater
SAA JAKAA!
Ufffe
1
<50
Vastaukset
- Ufffe
Tässä on jutun facebook linkki ja kuvat ==> https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10153888146668286&set=a.10150612033818286.401178.652568285&type=3&theater
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan vappumiljardin maksavat sairaat, vanhukset ja kuolleiden omaiset
Vappumiljardi, eli Riikan päätös laskea yhteisöveroa kaksi prosenttiyksikköä 18 prosenttiin, vie verotuloja noin miljard1633392Ammattiliittojen jäsenmaksut valtion maksettavaksi
Ammattiliitot neuvottelvat jäsenilleen paremmat palkat, jotka lisäävät valtio verotuloja. Tästä syystä valton tulee maks82887Toksinen persuvasemmisto
Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k142573Uus terveysassema
Ei taia olla vielä ketjua siitä ni minäpä alotan. Joko sitä ruvettas porukalla nyt mollaamaa ja arvostelemaa ku nii ruma112301Särkyneelle sydämelle
Särjin sun sydämen En voi lakata itkemästä Minuun tekee kipeää Koska sinuunkin. Että näin.. En ole runoilija😂452244Seiska: Helmi Loukasmäki, 25, rehellisenä Dannystä, 83, ja isosta ikäerosta
Helmi Loukasmäki, 25, ja Ilkka Danny Lipsanen, 83, ovat pitäneet yhtä jo useamman vuoden. Nyt Helmi kertoo rehellisenä i262175Mitäköhän tämä koko sekosotku on ollut?
Tuskin tiedät itsekään. Ja jos luulet että en ole huomannut näitä apupoikiasi niin kyllä olen.131327- 751276
Purralla luistaa hihna isolla pyörällä, kasetti ei kestä
”Purra käy nyt pahasti ylikierroksilla” Nähtiinhän Purran sekoilut jo Lohjan torilla taannoin. Eikö eduskunnassa ole171227Riikka Purra: Autoilu tulee Suomen valtiolle pyöräilyä edullisemmaksi! Siksi pyöräetu poistettiin!
🐸🐸🐸🐸🐸 Perussuomalaisten trollitehdas kiukkuaa kun Riikka Purra päästi taas sammakoita suustaan että autoilu tulee S2121223