Illan kokoonpano on tuttuun tapaan valittu enimmäkseen äärisuvaitsevaisista ihmisistä. Joukkoon on valittu myös muutama esimerkillinen maahanmuuttaja todisteeksi siitä, että maahanmuutto kannattaa aina kaikissa muodoissaan. Muutama kriittisiä kannanottoja edustava henkilö ovat paikalla lähinnä statisteina, joiden ei anneta juuri puhua. Toimittaja puhuu päälle ja keskeyttää alituiseen, koska tämähän on YLE:n kanava, ja vain myönteiset mielipiteet sallitaan.
Ohjelman anti.
Turvattomuus Suomessa ei ole lisääntynyt maahantulijoiden vuoksi vaan Soldiers of Odinin ja suomalaisten rasismin vuoksi sekä MV-lehden takia.
Maahantulijat tekevät vähemmän rikoksia kuin kantaväestö.
Maahantulijoiden tekemät rikokset eivät ole lisääntyneet, kyse on epämedian uutisoinnista ja somevihasta.
Valtamedia kertoo tapahtumista tasapuolisesti ja tosiasioista aina kiinni pitäen.
Maahantulijoiden tekemät rikokset ovat yksittäistapauksia, joiden motiivina on ollut se, että kulttuurin tapoja ja lakeja ei tunneta. Esimerkiksi ei ymmärretty sitä, ettei saa raiskata, kouria eikä nuolla kenenkään naamaa.
Jos väkivaltaa on esiintynyt, se on ollut itsepuolustusta suomalaisia rasisteja vastaan. Kaikki maahantulijat ovat ovat traumatisoituneita ihmisiä.
Maahantulo myös turvapaikanhakijoiden muodossa on kulttuurillemme pelkästään positiviinen asia, sillä me kansainvälistymme, kansantaloutemme lähtee nousuun ja geenimme paranevat.
Poliisi pystyy pitämään huolta kansalaisten turvallisuudesta.
Turvattomuusillan etukäteisanti
15
157
Vastaukset
- KRIITIKK0
Sen sijaan kaikille tuli yllätyksenä se, että "maahanmuuttokriitikot" ovat myös ikärasisteja. Heidän vihansa naisia kohtaan on ollut jo kauan selvää.
- Tosin-
Tälläkin palstalla vain nimim. KRIITIKK0 lukemattomine sivupersoonineen lietsoo vihaa naisia kohtaan puolustelemalla ulkomaalaisia raiskaajia päivästä toiseen.
- KRIITIKK0
Tosin- kirjoitti:
Tälläkin palstalla vain nimim. KRIITIKK0 lukemattomine sivupersoonineen lietsoo vihaa naisia kohtaan puolustelemalla ulkomaalaisia raiskaajia päivästä toiseen.
En ole tehnyt sellaista koskaan, kiitos vain kysymästä.
A2-illassa vierailleeseen Linnéa Mynttiseen kohdistuva viha on jotain täysin käsittämätöntä. Sellaiseen pystyvät vain ne, joita on vuosikausia kannustettu ilmaisemaan raivonsa ja alhaisimmat viettinsä sananvapauteen vedoten. Siihen pystyvät vain ne, joille on sanottu, että heidän mielipiteensä ei voi olla väärä. Siihen pystyvät vain ne, joille on kerrottu lain ja tuomioistuinten päätösten olevan vain yksi mielipide muiden joukossa.
Ne koirat purevat myös omia, jos niille ei olla mieliksi. - kukkuukäki
Tosin- kirjoitti:
Tälläkin palstalla vain nimim. KRIITIKK0 lukemattomine sivupersoonineen lietsoo vihaa naisia kohtaan puolustelemalla ulkomaalaisia raiskaajia päivästä toiseen.
Pitää 100% paikkansa
- KRIITIKK0
kukkuukäki kirjoitti:
Pitää 100% paikkansa
Hauskaa kun trolli ensin inisee kriitikosta yhdellä ja komppaa sen jälkeen itseään toisella nimimerkillä.
- kukkuukäki
KRIITIKK0 kirjoitti:
Hauskaa kun trolli ensin inisee kriitikosta yhdellä ja komppaa sen jälkeen itseään toisella nimimerkillä.
Hauskaa kun trolli luulee näkevänsä saman IP :n jokaisella. Puhutkos nyt itsestäsi kolmannnessa persoonassa " ...trolli ensin inisee kriitikosta ...." - Buhahhahha!
Voe pirskatti mikä paranoidi. - KRIITIKK0
kukkuukäki kirjoitti:
Hauskaa kun trolli luulee näkevänsä saman IP :n jokaisella. Puhutkos nyt itsestäsi kolmannnessa persoonassa " ...trolli ensin inisee kriitikosta ...." - Buhahhahha!
Voe pirskatti mikä paranoidi.Voiko tuon nimimerkin Tosin- ininää kutsua muuksi kuin ininäksi? Tosin sillä on niin monta sivupersoonaa että se menee varmaan itsekin niiden kanssa sekaisin.
- PoPKorniaJaOlutta
KRIITIKK0 kirjoitti:
Voiko tuon nimimerkin Tosin- ininää kutsua muuksi kuin ininäksi? Tosin sillä on niin monta sivupersoonaa että se menee varmaan itsekin niiden kanssa sekaisin.
Lisää tällaista !!! Papukaijat vauhdissa :)))))))))
- tässäOleHyvä
PoPKorniaJaOlutta kirjoitti:
Lisää tällaista !!! Papukaijat vauhdissa :)))))))))
Älkää minua katsoko. Katsokaa vihreitä. Vihatkaa niitä. ”Punavihreä kupla”. Hokekaa sitä. Niin kuin se olisi ajatus.
Meillä perussuomalaisilla. Meillä ei ole ratkaisuja. Siksi tarjoan teille. Vihaa. Vihaa naapuria kohtaan. Muuta minulla ei. Ole teille antaa.
Sillä vihalla minä olen tässä. Sitä vihaa yritän lietsoa. Jotta ette huomaisi. Että teillä on puheenjohtaja. Joka toimii. Niin kuin mies. Jota teidän kuuluisi vihata.
Kevät keikkuen tulevi.
Pienet ihmiset. Vai Timo Soini? Pienet ihmiset. Vai Timo Soini?
Joskus on suoraselkäisimmänkin miehen valinta tehtävä. Silloin on valinta suoraselkäinen kuin mies itse. Valinta on Timo Soini, Soinin Timo.
Hallitus teki päätöksen. Annetaan työttömälle. Mahdollisuus. Mahdollisuus antaa. Teoista kaunein. Työnäyte.
Nyt työttömän kelpaa. Kissanpäivät. Saa tehdä työtä. Ei saa lomaa, palkkaa. Ei eläkettä, työterveyspalveluja. Mutta saa sitä parasta. Tehdä työtä.
Suomalaisen suhde työhön. Kaunis kuin olutlasiin upotettu. Makkara. Ei se turhia tarvitse. Herrojen kotkotuksia rahat, lomat, terveys. On ilman niitä ennenkin eletty. Ja eletään. - PoPKorniaJaOlutta
Kiitos :)
- Nii-in
KRIITIKK0 kirjoitti:
Voiko tuon nimimerkin Tosin- ininää kutsua muuksi kuin ininäksi? Tosin sillä on niin monta sivupersoonaa että se menee varmaan itsekin niiden kanssa sekaisin.
Sinullahan niitä sivupersoonia rittää vaikka muille jaettavaksi.
- aito_älykkö
Nii-in kirjoitti:
Sinullahan niitä sivupersoonia rittää vaikka muille jaettavaksi.
RT:n lisäksi Venäjällä on runsaasti pienempiä mediakanavia hallussaan. Kun RT pitää yllä uskottavuuttaan tekemällä propagandan lisäksi myös oikeita uutisia ja dokumentteja, pienempien toimijoiden joukossa on runsaasti niitä, jotka eivät tee niitä laisinkaan. Näitä toimijoita on nykyään myös Suomessa ja ne kutsuvat itseään “vaihtoehtoiseksi mediaksi” ja houkuttelevat ihmisiä uskomaan siihen, että tässä on media joka kertoo sen totuuden, mistä “valtamedia” vaikenee. Mukana on usein valeuutisia, jotka ovat henkilövetoista mustamaalaamista ja jotka kohdistetaan Venäjästä tai maahanmuuttajista kirjoittaviin toimittajiin. Tavalliset kansalaiset jakavat sosiaalisessa mediassa suuria määriä näiden sivustojen uutisia– perehtymättä siihen onko uutinen totta vai ei – koska feikkiuutiset ovat raflaavia, tarkoitushakuisia ja tunteita herättäviä. Näin tavallisista kansalaisista tulee “hyödyllisiä idiootteja”, joka on tuttu termi kylmän sodan maailmasta ja tuttu termi, kun puhutaan itänaapurimme harjoittamasta psykologisesta vaikuttamisesta.
Yksi näistä valemedioista, MV-lehti, (WTF-magazine) aloitti huumorisivustona, josta kasvoi yksi Suomen suosituimmista ja niiden vuosien aikana lehti ehti kerätä suuren lukijakunnan. Kyseisen median nyt Espanjassa asuva omistaja, Ilja Janitskin, näyttää uskovan itse, että koska muu media on “juutalaisten hallinnassa”, hänen tehtävänsä on edustaa totuutta. Kokonaisuus, jossa kansallissosialismi, antisemitismi, pakolaisvastaisuus, rasismi ja seksismi rehottavat sen lisäksi, että Venäjä-“uutisissaan” valemedia noudattaa Kremlin linjaa, voi vaikuttaa hämmentävältä, mutta Venäjä on jo vuosia tukenut niin taloudellisesti kuin henkisesti kaikenlaista ääriaineistoa myös maansa ulkopuolella, joten asia ei sinänsä ole ihme. Esimerkiksi äärioikeistolainen pohjoismainen Vastarintaliike suhtautuu lämmöllä Putinin Venäjään – Venäjä näyttäytyy natsijärjestölle ihannevaltiona, joka puolustaa perinteisiä arvoja ja toimii rappeutuneen EU:n vastapainona. Emil Hagberg, joka on Ruotsin Vastarintaliikkeen johtajaneuvoston jäsen, sanoi liikkeen nettiradiolähetyksessä, että näkisi mieluummin Ruotsin venäläisten valtaamana kuin nykyjohdon alaisuudessa. Liikkeen mukaan todellinen uhka tulee lännestä ja etelästä. Näin siis myös erilaisten natsijärjestöjen kanavat toimivat Venäjän viestien vahvistajina ja kaikupohjana.
- hajoooooon
DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD hajoon tälle ohjelmalle
- ei_sananvapautta
Suomalaiset ja eritoten kriittiset mielenilmaisut yritetään sammuttaa ja hiljentää...oman kriittisen mielipiteen esittäminen on heti rasismia, kehottaisin suvakkeja ja toimittajia tutustumaan sanaan rasismi/rasisti, ehkä olisi paikallaan. Meillä Suomessa ei edes esiinny rasismia sanan varsinaisessa merkityksessä tosin kuin esim. Yhdysvalloissa jossa valkoiset poliisit teloitustyyliin ampuvat mustia, siinä rasismia. Meillä täällä se on lähinnä kevyttä sanahelinää jonka tarkoituksena on herättää keskustelua maahanmuuton haitoista mutta kun sitäkään ei saa tuoda esiin ilman rasistin leimaa otsassaan.
- Eirasistivaankriittinen
Ei meistä kukaan vastusta 1-3 vuoden mittaisen oleskeluluvan myöntämistä aidoille pakolaisille. Me vastustamme vain pakolaisten pysyvää asuttamista Suomeen ja elintasopakololaisia kaikissa muodoissaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418