Miksi Suomessa sallitaan rikollisuutta?

Nykyään on ilmeisesti mamuilta opittu raukkamainen tyyli, että mennään suurella joukolla yksittäisten ihmisten kimppuun.
Nämä porukathan pitäisi ehdottomasti pidättää ja rankaista ankarimman mukaan.
Maahanmuuttajille pitää heti antaa karkoitus ikuisiksi ajoiksi koko Suomen maasta, jos tulevat tänne rauhalliseen maahan tekemään rikoksia ja aiheuttamaan epävakautta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016030221206201_uu.shtml
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuovat tapansa mukanaan!

Äänestä

Seuraava vaihehan on aivan selvä, mitä tapahtuu jos poliisi ummistaa vain silmänsä näissä tapauksissa.
Ei se saa olla mikään este, että ihminen kun on vain nuori, niin silloin voi tehdä ihan mitä huvittaa.
Seuraava vaihe on sitten se, että tulee joku kansalaispartio pitämään kuria kurittomille.
Epäilenpä vain, että jälki silloin ei välttämättä ole kovin kaunista katseltavaa.
Että siihen malliin eletäänpä vain ihmisiksi.

Äänestä

Alusvaateliike menty hajottamaan.

Äänestä

Murtokone kertoo kotikuntasi tavallisimmat murtautumistavat
ILMOITUS Asuntomurrot ovat yleistyneet ja tekotavat tulleet yhä röyhkeämmiksi. Murtokone kertoo, mikä on yleisin murtautumistapa omassa kotikunnassasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ankarat_sanktiot_kehiin kirjoitti:

Nykyään on ilmeisesti mamuilta opittu raukkamainen tyyli, että mennään suurella joukolla yksittäisten ihmisten kimppuun.
Nämä porukathan pitäisi ehdottomasti pidättää ja rankaista ankarimman mukaan.
Maahanmuuttajille pitää heti antaa karkoitus ikuisiksi ajoiksi koko Suomen maasta, jos tulevat tänne rauhalliseen maahan tekemään rikoksia ja aiheuttamaan epävakautta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016030221206201_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu