Noin kaksikymmentä pakolaista Lähi-idästä ja Afrikasta, järjestivät mielenosoituksen Kantalahdessa, Murmanskin alueella, ja vaativat pääsyä Suomeen. Tästä ilmoitettiin FlashNord uutistoimistolle paikallisesta hallinnosta.
Uutistoimiston mukaan pakolaiset ilmoittivat, että paikalliset huijarit petkuttivat heitä, kun lupasivat järjestää pääsyn rajan ylitse.
Kaikki mielenosoitukseen osallistuvat ovat asuneet jo pitkään paikallisessa retkeilykeskusessa ja odottaneet matkaa Suomen puolelle. Silminnäkijöiden mukaan poliisi hajotti mielenosoituksen, ja pakolaisten majoituspaikassa Omon —erikoisjoukkojen miehet tekivät ratsian. Viimeisten tietojen mukaan ratsiassa löydettiin noin kymmenen gramman hasis —kätkö.
Helmikuun 26. päivänä, Venäjän presidentti Vladimir Putin vaati FSB —turvallisuuspalvelua tiukentamaan, Venäjältä Eurooppaan pyrkivien pakolaisten valvontaa. Presidentin ilmoituksen jälkeen, pakolaisten määrä Venäjän rajalle on vähentynyt. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä, Venäjältä ei siirtynyt ainuttakaan turvapaikan hakija Suomeen. Helmikuun 29. päivänä Raja-Joosepin raja-aseman kautta, vain seitsemän turvapaikan hakijaa ylitti rajan. Aiemmin Sallan ja Raja-Joosepin raja-asemien kautta Venäjältä siirtyi Suomeen keskimäärin 15 — 20 turvapaikan hakijaa vuorokaudessa.
Lue lisää: http://fi.sputniknews.com/politiikka/20160302/867730.html#ixzz41lrLieJq

Vastaukset 10
Vanhimmat
tais olla nassiman suku suomeen tulossa tuliaiset mukanaan
Jo vain ja Toivola olisi saanut moloa noilta kun nasima olisi vinkannut että jätkä on puutteessa.:D
Onhan meilläkin järjestetty rajat kiinni mielenosoituksia, onko rajat kiinni? Taitaa yksi olla tilapäisesti, mutta se on täysin Putinin ansiota. Afgaanit voivat kyllä mennä sinne kotimaansa turvallisille alueille.
Jos nyt vielä ketä otetaan, niin jokohan olisi aika niitä syyrialaisia lapsiperheitä sieltä leireiltä tuoda, ei yhtään partalasta enään, kiitos.
Hyvä, kun vaan pysyisikin kiinni...Eivät olleet sotaa paossa, kun Venäjää puhuivat. Eli taikaseinän perässä loisimaan olivat tulossa.
Jani Toivola on sairauslomalla; syynä peräaukon pinnalliset haavaumat.
Afgaani pukkinut takaapäin.....?
Typical swede https://youtu.be/cWSMURYM7bA?t=25m35s
Niin tai näin. Hyvä, jos Putin pani tämän raja-asian taas järjestykseen. Eihän se ole Venäjänkään etu houkutella niitä maahansa hortoilee pitkin puskia pyrkimään Hölmölän tyhjälle ja velkaiselle sossukassalle Sipilän partalapseksi.
Tässä vaan tämä ongelma, kunpa tuo käsittämättömän itsetuhoisen mamupolitiikan hallitus ottaisi nyt opikseen Norjan erillisen sopimuksen Venäjän kanssa, siitä on Ilta Sanomissa juttu.
Lehti: EU-komissio haluaa Schengen-maiden luopuvan sisärajatarkastuksista ”mahdollisimman pian”
www iltasanomat fi /ulkomaat/art-2000001130313.html
Makedoniassa mieletön määrä odottaa pääsyä, 250 päästetty.
Makedonia päästää 250 turvapaikanhakijaa rajan yli – jopa 10 000 odottaa yhä Kreikan rajalla
2.3.2016
www iltasanomat fi /ulkomaat/art-2000001130476.html
Venäjältä tyly kuittaus pakolaiskriisistä EU:n suuntaan – mukana selkeä vihje Suomelle
2.3.2016
www iltasanomat fi /ulkomaat/art-2000001130030.html