Miksi Soini ei ole Venäjällä? Yleensähän ulkoministeri on siellä missä on ongelmia, mitä ulkopolitiikan ongelmia on Australiassa? Kaukaa pitää Soinin hakea paikkaa missä hänet suostutaan ottamaan vastaan.
IL:
Soini: Australia voisi olla Suomelle valtava markkina
Maanantai 29.2.2016 klo 10.20 (päivitetty klo 12.26)
Suomi kaipaa kipeästi nostetta vientiinsä.
Voisiko Australia olla tulevaisuuden merkittävä kauppakumppani? Kyllä, ehdottomasti, uskoo ulkoministeri Timo Soini (ps). Maassa vieraileva Soini sanoo STT:lle, että Australiassa on potentiaalia Suomelle jopa valtavaksi markkina-alueeksi.
Hänen mielestään liiketoimintamahdollisuuksia on runsaasti etenkin cleantech-sektorilla, infrastruktuurissa, kaivosteollisuudessa ja vaarallisten jätteiden käsittelyssä. Myös suomalaiset startup-yritykset kiinnostavat.
Soini näkee Australian suomalaisyrityksille houkuttelevana maana, koska asiointi viranomaisten kanssa toimii, kaupan esteitä on vähän ja australialaisilla on rahaa, jota investoidaan.
- Innovaatiopuolella on kova draivi päällä. Joskus ihmiset pelkäävät uusia asioita, mutta Australiassa ollaan esimerkiksi erittäin teknologiamyönteisiä, pääkaupunki Canberrassa maanantaina vieraillut ulkoministeri sanoi.
Soini matkustaa tällä viikolla Australiassa ja Uudessa-Seelannissa useiden suomalaisyritysten kanssa. Mukana on suuria ja tunnettuja yhtiöitä, kuten Cargotec, Fortum ja Wärtsilä. Osalla yrityksistä on jo toimintaa maassa.
Vierailun tavoitteena on vahvistaa suhteita ja luoda uusia verkostoja yrityksille. Soini tapaa muiden muassa maiden ulkoministerit sekä yrityssektorista ja innovaatioista vastaavia ministereitä.
Tämäkö on ulkoministerin työtä?
7
<50
Vastaukset
- hyväsuomi
Joo. Otetaan niidenkin ongelmajätteet vastaan. Suomi nousuun!
- Loppu_tälle
Joopa joo, Soini hakee lisää kaivosteollisuutta, eikö nämä olevat jo riitä?
"Hänen mielestään liiketoimintamahdollisuuksia on runsaasti etenkin cleantech-sektorilla, infrastruktuurissa, kaivosteollisuudessa ja vaarallisten jätteiden käsittelyssä. Myös suomalaiset startup-yritykset kiinnostavat."
Varmasti helppo saada kaivosteollisuutta tänne:
Finnwatchin raportti: Suomen kaivosyhtiöiden verotusta voi verrata kehitysmaihin
"Finnwatch laskee raportissaan, että kaivosyhtiöiden verosuunnittelu aiheutti Suomelle jopa 49 miljoonan euron veromenetykset vuosien 2011-2014 aikana.
- Veromenetykset ovat valtavat, kun ne suhteutetaan kaikkien Suomessa toimivien 12 metallikaivoksen voitosta maksettuun vain 92 miljoonan yhteisöveroon samalla ajanjaksolla. Samaan aikaan malmeja on louhittu Suomen maaperästä liki neljän miljardin arvosta, toteaa Finnwatchin veroasiantuntija Lauri Finér.
Esimerkiksi kehittyneenä kaivosmaana tunnetussa Australiassa kaivosverot ovat huomattavasti Suomea korkeammat.- Peris
Kuvaavaa suomalaisessa kaivostoiminnassa on talvivaaran toiminta. Aluksi pykätään nikkelikaivos paikkaan jossa nikkeliä ei ole, sitten odotetaan että valtio pelastaa ja kun näin tapahtuu, tuhlataan kahden vuoden käyttöpääoma puolessa vuodessa. Ilmeisesti eivät ole kuulleet termistä kannattavuus arviointi...
- Goldcard
Kuvastaa soinin mukavuudenhalua. Mieluumin lentää businesluokassa australiaan kuin menee neuvotteluihin venäjälle.
- petsunero
Menikö Soini syömään kaikki Australian kengurut ?
- hienoa-timppa
Soini on hyvä tyyppi ja hoitaa hommiaan kiitettävästi. Paras ulkoministeri pitkiin aikoihin. Edelliset tuomiojat yms. takinsisään puhuvat laiskat mitättömyydet on poissa ja se on hienoa.
Nythän Soini on joutunut sdp:n sotkuja alkaa korjaamaan, kun ei se tuomiojan työntekohalu ollut koskaan läsnä. Soini on vasta aloittanut ja hienosti menee. Menköön vaan hienosti!!- rähinä-Timo-PS
Hyvä, että Soini lähetetään toiselle puolelle maapalloa aina silloin, kun Suomessa päätetään tärkeistä, kauaskantoisista asioista. Soinin kaltaista sotkijaa ja riidankylväjää täällä ei todellakaan tarvita. Pysyköön mahdollisimman kaukana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410