Taas kävi peri perinteisesti, että valuuttapula iski jo hyvissä ajoin ennen kuun loppua, kylläkin nyt tulleet jo uudet rahat. Minulla on tapana, että jos näen jonkin esineen kaupassa jonka haluan, niin sen myös ostan, jos rahaa vähänkin on. Sitten tulee rahattomia viikkoja ja elää kädestä suuhun jopa pulloja keräämällä ja pyhällä hengellä. Nyt oli uusin villitys tämä "classic life" Nokian puhelin. No viime viikot syötiin sitten mitä kaapista löytyi ja tavallaan niukkuus opetti uusiakin reseptejä.
Pyttipannu.
Perunoita, vanhoja ruisleivän paloja, Lidlin lihapullia, nakkeja, paljon sipulia, joka c-vitamiinin kannalta tärkeä, voi käyttää raakana, tai paistettuna. Kananmunia ei ollut, joten jouduin korvaamaan Lidlin tomaattimurskalla. Ruoasta tuli patamainen, joten ei edes muistuttanut pyttäriä. Nälkä oli, niin maistui hyvältä. Teen myös uudestaan.
Porsaansuikale kastike
Eurolla myytiin marinoitua porsaansuikaleita Cittarissa. Tein tosi tumman ja käristetyn kastikkeen ja lisäsin lihapaketin sinne, myös sipulit. Tästäkin tuli loistavaa ja edullista. Porkkanat oli kasviksina.
Sitten oli riisipöperrys, johon oli sotkettu kaikkea mitä kaapista löytyi, jopa makkaraa. Onneksi mausteita on minulla hyvin, esim. Lemon curryä, joka ehdoton riisin kanssa. Tässä oli nämä mieleenpainuvimmat.
Sitten tuli rahat ja painelin heti Rax:salle syömään. Nyt on taas rahat loppu :( Onko kellään mitään ideoita, mitä tänään syötäisiin?
Ruokaihmeitä
20
112
Vastaukset
- köyhä.duunari-
Oletko töissä? Jos, niin pyydä pomolta vähän palkkaennakkoa!
- Mb123_
Sopparit päättyi hiljakkoin ja uusia pitäisi kehitellä. Tilanteeseen kuitenkin tyytyväinen. Todellakin paljon saa lyhyelläkin pestillä laitettua, mutta vaatii kyllä erityistoimenpiteitä. Myöskin palkkataso on nykyään mitä on pätkiksille.
- Mb123_
Suomi on sarvikuonojen maa! Sarvi kainalossa Nairobissa sammutaan!
- köyhäilyä
Laita pakastimeen keittoja, joko itse tehtyjä tai valmiita, niin ei ainakaan ruoka lopu ennen rahapäivää.
- ruoka_on_halpaa
Eli aivan suvereenisti tuhlaat vähät rahasi vaikkapa RAXissa syömisellä ja Nokian puhelimilla.
Jospa ostaisit joskus tarjouksista itsellesi sellaisen perusvaraston, joilla selviät noiden ostoaddiktioitesi ylitse.
- Makarooni on halpaa 0,15€/400g pussi, ellei sinulla ole keliakia, sillä selviää todella hyvin, jo 15€ sinulla on varastoissa 100pussia makaroonia!
-Hernekeitto on tarjouksessa jopa 0,19€/purkki, ellei sinulla ole edelleenkään keliakiaa, 19€ saat 100purkkia hernekeittoa!
Kaupoissa on myös lähes aina erilaisia poistuvia tuotteita tosi halvalla, juuri nyt oli yhdessä kaupassa iso (3,2kg) purkki kurpitsapikkelsiä 1€, jo muutamalla eurolla on koko vuoden pikkelsit varastossa.
Hiljan oli sinappia 0,10€/250g tuubi tarjouksessa, kokemuksella sinappi säilyy yli 10v. päiväyksen jälkeen täysin moitteetomana, joten sitäkin voi ostaa muutamalla eurolla varastoon...
Paikallisesta leipomosta voit hakea "hevoselle" leipää, pakastat ne ja syöt pikkuhiljaa pakastimesta pienemmissä erissä.
Kalan fileerausjäte on hyvää kalakeitossa, tulee maukkaat keitot, eikä maksa.
Porsaan sydämistä saat todella hyvää jauhelihaa, kun hankit vaikkapa kirppikseltä lihamyllyn, jolla jauhat jauhelihaa ja kalaa ym. - altaeurosia
s- marketissa on halvempia lihapullia, jauhelihapihveja ja maksalaatikkoa 78-90 senttiä paketti) kuin lidissä
- palelinnälkäisenä
Monen vuosikymmenen opeilla:
Tilipäivänä täytän varastot;
Levitettä 2 rasiaa, kananmunia 20-30 kpl riippuu pakauskoosta ja hinnasta.
Puuroja varten hiutaleita.
M-H-P pakasteeseen samoin papuja herneitä ja muita sopivia vihanneksia kasviksia kuukaudeksi eteenpäin.
Kyttään tarjouslihat yleensä kanasuikaleina sekä jauhelihaa ne ruskistan pannulla ja pakastan kerta annoksiin n. 150 g.
Pitkää riisiä on aina 1kg pakasteessa (ei tarvi kytätä elukoita)
Hätävarana on kuivattuja herneitä joista voi keittää hernekeiton jos
Säilytän isossa pakastimessani jauhot riisin leivän ja varastoni kattavat ainakin kuukauden tarpeen ilman kaupassa käyntiä.(pakastin on harkittu ostos)
Kun olin alle 24 v. menin useimmin nukkumaan nälkäisenä kuin ilman nälkää. Nälkä lisää palelemista sitä oppi nukkumaan villasukat jalassa kahden peiteen alla se on kait sitä psykologista...
Kaupasta haen siis vain hedelmiä ja jos hyviä tarjouksia tilien välillä..- eläkkeelläollaan
Onpa muuten melkein sama linja kuin meikäläisillä. Lähes samoja tarpeita, sillä erolla että ei ole isoa pakastinta. Siis sanotko että laitat myös jauhot pakastimeen? Sitä en ole vielä kokeillut, täytyypä testata. Muuten mennään lähes samoilla.
- ruoka_on_halpaa
Hyvät teesit sinulla! Monta kertaa ihmettelen näitä nälkäänsä valittavia, kuivatut herneet ei isossa säkissä paljoa maksa ja niistä saa aina jotain ruokaa. Jauhotkaan ei paljoa maksa, samoin kaurahiutaleet ja pakastimessa voi niitäkin säilyttää, jos öttiäisiä pelkää.
Meillä on aina varastoissa kuivamuonaa ja säilykkeitä useammaksi viikoksi. - Entiennytkään
Tuleeko kaurahiutaleisiin sitten jotain öttiäisiä jos
niitä ei säilytä pakastimessa? - Koppis.kammoinen
No ehkä niitä sellasii isoja koppiksia voi tulla, sellaiset joilla mahanalus täynnä jalkoja yih!
- Paikatsiistinä
Entiennytkään kirjoitti:
Tuleeko kaurahiutaleisiin sitten jotain öttiäisiä jos
niitä ei säilytä pakastimessa?No ei tule mikäli kämppä kunnossa ja keittiö hygienia kohdallaan.. Monella vaan epäsiivoinen kämppä ja keittiö että hyvä jos ei rotatkin siellä viihdy...
- köyhäilyä
Oli muinoin eräs rouva, jolla hieno omakotitalo maalla. Jyrsijöiden varalta hän menetteli näin, että laittoi jauhopussit pakastimeen. Kaupungissa ei ole kerrostaloissa tätä ongelmaa, tietty rottia voi olla, havaittiin sekin ettei kaikki erottaneet rottaa peltomyyrästä.
Puhtaudesta ei ole kyse pelkästään, muurahaisia ja muita vain joskus esiintyy metsän läheisyydessä. - turhaapelottelua
Entiennytkään kirjoitti:
Tuleeko kaurahiutaleisiin sitten jotain öttiäisiä jos
niitä ei säilytä pakastimessa?Ei niitä kaurahiutaleita ja muitakaan viljatuotteita ole pakko säilyttää pakastimessa, mutta joskus säilytyskaappiin voi tulla jonkun pakkauksen mukana öttiäisiä ja ne sitten herkästi valloittavat kaapissa olevat elintarvikkeet, oltiin sitten kaupungissa taikka maaseudulla. Kerrostaloissa ongelma voi olla aika yleinen.
Mainittakoon, että mahdollisuuksia saada jotain kutsumattomia vieraita kotiinsa pakkausten mukana on aina mahdollinen, vaikka harvinaista. Viimeksi saimme leipäpakkauksen sisällä jonkun toukan ja lähetimme sen reklamaationa valmistajalle. Saimme tuotehyvityksen valmistajalta. - purkkiinkaikki
Kannellisessa rasioissa kun säilyttää hiutaleet ja jauhot niin välttyy muurahaisilta muilta ötököiltä. Joissain asunnoissa niitä vaan on, vaikka kuinka yrittäis pitää siistinä.
- tipitiikeväton
Entiennytkään kirjoitti:
Tuleeko kaurahiutaleisiin sitten jotain öttiäisiä jos
niitä ei säilytä pakastimessa?Tuota kaura sisältää rasvaa, joten pitkässä säilytyksessä se saattaa härskiintyä. Pakastus pysäytää kaiken elintoiminnon, ei vanhene eikä huomaamatta jääneet lisukeet pilaa tuotetta.
- 6421323
Köyhän kannattaa pitää paikat siistinä, ei maksa mitään.
- palelinnälkäisenä
https://www.google.fi/search?hl=fi&site=imghp&tbm=isch&source=hp&biw=1536&bih=707&q=Elintavike tuholaiset&oq=Elintavike tuholaiset&gs_l=img.3...1970.10167.0.10718.21.6.0.15.15.0.68.394.6.6.0....0...1ac.1.64.img..0.7.399.dR7hB3CaspM#imgrc=_
Voihan sitä sievistellä, mutta aina on ollut ja tulee olemaan elintarvikeissa vihtyviä tuholaisia.
Kaupan pakkauksissa ne eivät kotiuda kun tuoteet pakastaa.
Lisäksi elintarvikeen 'ikääntyminen' pysähtyy pakastaessa. Jopa vuoden vanhat kaurahiutaleet ovat aivan hyviä.
" Kaupasta kotiin pakkausten mukana kulkeutuvat kiusalliset elintarviketuholaiset viihtyvät ja lisääntyvät huoneenlämmössä. Ne pilaavat elintarvikkeet ulosteillaan, ja niistä eroon pääseminen vie joskus pitkäänkin.
Yleisimpiä elintarviketuholaisia ovat riisihärö, rohmu-, hinkalo- ja leipäkuoriainen sekä rusakka. Niitä esiintyy runsaasti jauhoissa, mausteissa ja kekseissä sekä muissa kuivamuonissa, kuten riiseissä.
Usein pakkauksen hävittäminen riittää tuholaisten hävittämiseksi. Jos huomaat niiden kuitenkin levinneen, perusteelliset siivous- ja torjuntatoimenpiteet ovat tarpeen.
Ötökät eivät ole myrkyllisiä, lukuunottamatta rusakkaa, joka voi levittää salmonellaa.
Hävitä oikein:
1. Poista pakkaukset, joissa on tuholaisia. Kerro havainnostasi liikkeeseen, josta ostit tuotteen.
2. Tarkista muut samassa kaapissa olleet tuotteet, myös avaamattomat pakkaukset.
3. Voit varmistaa tuotteen puhtauden, kun pakastat sitä viikon -20 asteessa.
4. Tyhjennä kaapit, imuroi ja hävitä pölypussi. Myrkytä tuhohyönteistorjuntasumutteella. Toista käsittely, kunnes hyönteiset ovat kadonneet. Pyyhi kaapit huolellisesti puhtaaksi.
5. Säilytä ruokatarvikkeet lasipurkeissa tai tiiviissä muovipusseissa vähintään kuukausi vielä sen jälkeen, kun viimeinen yksilö on hävinnyt."
http://kotiliesi.fi/koti/kodinhoito/riisiharo-ja-muut-elintarviketuholaiset-kuriin
Minulle jäi 340 litran pakastekaappi kun jäin yksin asumaan. On helpoa ja huoletonta säilytää siellä kaikki mahdolliset elintarvikeet ja ruuoan valmistus aineet.
500g kuivattuja herneitä on 3 lirtaa hernesoppaa, en todella ostele säkeissä.
Leivän pakastan siivuina ja otan tarpeen mukan siivuja.
Ruokaa ei koskaan mene haaskaan kun pakastan joskus sitten voi samalla aterialla syödä jopa kahta eri ruokaa.
Ateria pakastukseen käytän ihan Grillilautasia 3 € 100kpl, sopivan muotoisia ja sulatus mikrossa ja syönti samalta lautaselta. https://www.tokmanni.fi/productresources/productlist/6438114308615.jpg.- aina.oppii.uutta
Kiitos täydennyksistä! Näitä samoja systeemeitä tosiaan käytän, mutta ei ole tuo jauhojen pakastaminen tullut mieleen. Ruoat, leivät, marjat, kasvikset sekä voin olen pakastanut. Jauhot ja hiutaleet on kylläkin kuluneet aika nopeasti. Yhden ainoan kerran vuosia sitten oli jauhoissa joku ötökkä, lähetin sen valmistajalle valituksen kanssa, korvaus tuli tietysti. Mutta nyt tosiaan testaan jauhot ja hiutaleet, ainahan se on on varmempaa. Leikkeleet myös käynevät pakastukseen, mutta ne voivat olla jo kaupassa olleet pakkasessa ennen tiskiin tuloa.
- hehhehohhohih
aina.oppii.uutta kirjoitti:
Kiitos täydennyksistä! Näitä samoja systeemeitä tosiaan käytän, mutta ei ole tuo jauhojen pakastaminen tullut mieleen. Ruoat, leivät, marjat, kasvikset sekä voin olen pakastanut. Jauhot ja hiutaleet on kylläkin kuluneet aika nopeasti. Yhden ainoan kerran vuosia sitten oli jauhoissa joku ötökkä, lähetin sen valmistajalle valituksen kanssa, korvaus tuli tietysti. Mutta nyt tosiaan testaan jauhot ja hiutaleet, ainahan se on on varmempaa. Leikkeleet myös käynevät pakastukseen, mutta ne voivat olla jo kaupassa olleet pakkasessa ennen tiskiin tuloa.
Pötkölle:
Jos kaupassa myynnissä oleva tuote on ollut pakastettuna, kaupalla on velvollisuus ilmoittaa asiasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406