Pakolaiset uhka Venäjällekin

NotPutin

Venäläinen sotilasalan uutissivusto nosti esiin uhkakuvan, jonka mukaan ”venäläissaattajien” Suomeen ohjaama pakolaisvirta saattaa kääntyä Venäjän itsensä ongelmaksi.

Oennoje obozrenie -sivusto (topwar.ru) kiinnittää huomiota siihen, että turvapaikanhakijoiden ohjaamisesta Suomeen on tullut selkeästi kannattava bisnes joillekin venäläisille.

Sivuston mukaan on olemassa myös jo merkkejä siitä, että pakolaisvirta on synnyttänyt tiettyä tyytymättömyyttä sekä paikallisissa venäläisasukkaissa että turvapaikanhakijoissa itsessään.

Tuorein tapaus sattui keskiviikkona, kun parinkymmenen hengen maahanmuuttajaryhmä järjesti ex-tempore-mielenosoituksen Kantalahdessa ilman paikallisten viranomaisten lupaa ja vaati pääsyä Suomeen sen jälkeen, kun he olivat tulleet paikallisten ”Suomeen saattajiensa” huijaamiksi ja hylkäämiksi.

– Jos otetaan huomioon, että Kantalahden asukasluku on noin 33 000, niin jopa satakunta hyvin organisoitunutta maahanmuuttajaa olisi kaupungille signaali, jutun kirjoittaja Aleksei Volodin huomauttaa.

– Jos satakunta pakolaista järjestäisi niin sanotusti kahinan Kuolan niemimaalla, niin mitä jos se ei olisikaan ääripää? Mitä tapahtuu, jos Suomi päättää, että pakolaisten päästäminen on tyhmää, ja Venäjä joutuukin pakosta sen eteen, että maassamme kasvaa niiden maahanmuuttajien määrä, jotka joku on jotenkin jättänyt heitteille, kirjoittaja kyselee kolumnityyppisessä artikkelissaan.

Lapin itärajan rajanylityspaikoille ei saapunut tiistaina ja keskiviikkona yhtään turvapaikanhakijaa Venäjältä.

Lapin itärajan rajanylityspaikoille ei saapunut tiistaina ja keskiviikkona yhtään turvapaikanhakijaa Venäjältä. (KUVA: Jussi Nukari)

Volodinin mukaan on selvää, että pakolaisten huijareita Venäjällä riittää.

– Kysymys kilpistyykin siihen, keitä ovat nämä salaperäiset henkilöt, jotka ottavat hyvät rahat pakolaisilta, saattavat heidät Venäjän läpi ja asuttavat heidät Murmanskin alueelle, hän kirjoittaa.

Volodinin mukaan on mahdollista, että pakolaiset joutuvat jatkossa tilanteeseen, jossa he melkein jo näkevät Suomen siintävän silmissään, mutteivät pääse perille haluamaansa maahan.

– Jotkut heistä yrittäisivät järjestää protesteja ja toiset alkaisivat yhtäkkiä oivaltaa, että eihän täällä Venäjällä ole lainkaan hassumpaa, Suomi saa odottaa. Kantalahti ei ole tietenkään Frankfurt, mutta ei myöskään Qunduz eikä Falluja, kirjoittaja maalailee.

Volodinin mukaan Murmanskin alueen paikallisesti viranomaiset ovat myös jo heräämässä siihen, että turvapaikanhakijoiden transit-liikenne voi aiheuttaa lopulta ongelmia myös Venäjän puolella. Hänen mukaansa ratkaisu tähän on ainoastaan se, että Venäjän viranomaisten täytyy kiinnittää erityistä huomiota niihin henkiöihin, jotka auttavat pakolaisia, mutta eivät suinkaan pyyteettömästi.

Arja Paananen, Pietari

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyväkysymyss

      Tuliko tämä viisastus venäläisten päähän vain sen jälkeen kun tietty nainen kerro kostavansa Putinelle Syyrian pommituksesta?

    • Myöntävät-sentään

      että pakolaisia rahastetaan.

    • viaton_etsijä

      Todistelu on oljenkorren varassa.

    • orgmummeli

      Mikä takia Venäjä ei palauta elintasopakolaisia takaisin sinne mistä ovat tulleet? Mikä niitä AASIALAISIA tänne lennättää. Onko siellä jossakin sota esim Intiassa josta niitä pakolaisia on tullut.
      Pakolaisstatukselle pitäisi laittaa piste, koska kuka tahansa voi tätä sanaa turvapaikka käyttää hyväkseen.
      Pelkät rosvot vain rikastuvat köyhien kustanuksella tai apua todella tarvitsevien. Samoin tänne tulee pilvin pimein populaa turistimatkalle elätettäväksi.
      Joku muu systeemi tähän pitäisi kehittää., että he jotka apua tarttee sitä myös saavat.
      Suomi voisi ilmoittaa, että ottaa vain pakolaisleiriltä pakolaisia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe