Poliisihallituksen tilastojen mukaan ulkomaalaisten tekemät rikokset ovat kasvaneet vuonna 2015 edellisvuoteen verrattuna reippaasti:
"Kokonaisuudessaan poliisin tietoon tuli viime vuonna raiskauksia 1 063 kappaletta, joista epäilty on tiedossa 808 tapauksesta. Ulkomaalaisia epäillyistä oli 26, 9 prosenttia eli 217 tapauksista.
Yhteensä 926 turvapaikanhakijaa on rikoksista epäiltynä. Raiskausrikoksista epäiltyjä turvapaikanhakijoita on 25, joista 12 on epäiltynä törkeästä raiskauksesta ja 13 raiskauksesta. Tämän lisäksi 22 turvapaikanhakijaa on epäiltynä seksuaalisesta ahdistelusta.
Pahoinpitelyjen määrä on puolestaan kasvanut 24 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Poliisin tietoon pahoinpitelyjä tuli kaikkiaan 33 798 kappaletta, joista epäily on tiedossa 29 407 tapauksessa. Ulkomaalaisia epäillyistä oli 13,6 prosenttia eli 3 986.
Viime vuonna Poliisin tietoon tuli kaikkiaan 21 110 huumerikosta, joista epäilty oli tiedossa 20 732 tapauksessa. Ulkomaalaisia epäillyistä oli 1 648."
Kun otetaan huomioon väkiluvut: suomalaiset (ml. Suomen kansalaisuuden saaneet ulkomaalaiset) yht. n. 5,2 miljoonaa sekä ulkomaalaiset n. 300.000, niin noihin lukuihin suhteutettuna ulkomaalaisten osuus raiskauksissa on n. 6.3 kertainen, eräiden yksittäisten maiden osalta jopa 17-kertainen.
Pahoinpitelyissä ulkomaalaisten osuus on n. 2,7 kertainen sekä huumerikoksissa se on n. 1,5 kertainen suomalaisiin verraten.
Etenkin somessa tuodaan toistuvasti räikeästi esille, että turvapaikanhakijat ovat syyllistyneet 13 raiskaukseen ja raiskauksia yhteensä olisi 1000. Sitten kysellään, että kuka hemmetti ne 987 raiskausta ovat tehneet ja vastataan, että suomalaiset miehet tietenkin. Tällä pestään kirjopyykki valkoiseksi.
Se on mitä tietoisinta sekä ilkeintä vääristelyä, mutta menee joillekin totuutena.
Tilastojen oikea ja totuudenmukainen lukeminen näyttää olevan joillekin ylivoimaisen vaikeaa, ellei mahdotonta. Ei osata erottaa peruskäsitteitäkään, kuten esim. turvapaikanhakija, ulkomaalainen ja suomalainen, sekä mitä ne käsitteinä pitävät sisällään. Ei ymmärretä, mihin lukuihin noita nimikkeitä vertaillaan. Haetaan joitain mielivaltaisia lukuja ja vertaillaan niitä keskenään, vaikka ne eivät ole lainkaan vertailukelpoisiakaan, jne. Näin päädytään aivan päin honkia oleviin vertailuihin ja niitä sitten söpötetään eetterissä mukamas totuuksina. Säälittävää töherrystä!
Tilastojen tietoista vääristelyinfoa
Jotain.rajaa.sentään
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406