Tulipahan mieleen että mitä moskeijoissa puhutaan. Joissain pohjoismaissan on vihasaarnaajia jopa estety tulemasta maahan. Vihapuheita on varmaan kaikkialla, ei siinä suomalaiset ole ylivertaisia.
Vihapuheet
eiracisti
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei ne ole vihapuheita jos ne kohdistuvat valkoisiin. Eikä etenkään silloin jos ne kohdistuvat valkoisiin kantasuomalaisiin.
Oikeusministeri Jari Lindström (ps.) on huolissaan sosiaalisessa mediassa lisääntyneen vihapuheen vaikutuksesta arjen käyttäytymiseen. Sosiaalisen median aggressiivisia toimintamalleja voidaan Lindströmin mukaan ottaa käyttöön myös elävässä elämässä, esimerkiksi joukkoliikenteessä.
– Käyttäydytään sitten siellä samalla tavalla, että minulla on jotenkin oikeus tehdä näin. Pitää kerta kaikkiaan sanoa, että se ei käy.
Esimerkiksi pienten lasten päälle sylkeminen ei Lindströmin mielestä ole oikein eikä kuulu suomalaiseen elämäntapaan.
Pitää kerta kaikkiaan sanoa, että se ei käy.
– Jari Lindström
Lindström katsoo, että politikoilla on oma vastuuunsa ja heidän pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä.
Hän arvioi, että lainsäädäntöä enemmän vaikutusta on ihmisten asenteilla. Hän vaatiikin tavallisia suomalaisia toimimaan.
Suuri hiljainen enemmistö, se on ratkaisevassa roolissa.
– Jari Lindström
Sosiaalisen median vihapuheeseen tai kiusaamiseen pitää Lindströmin mielestä uskaltaa puuttua, vaikka se ei ole helppoa
Se, että imaami kehoittaa kanssarukoilijoitaan jihadiin sekä surmaamaan niin monta vääräuskoista kuin mahdollista, ei ole vihapuhetta. Se on monikulttuurista unelmaa.
Vihapuhetta on mm. Rajat Kiinni -ryhmää symppaavien perheenisien sekä äitien mielipiteet.