Siviilikriisinhallinta tulee muodostumaan tärkeäksi poliittiseksi kysymykseksi tänä vuonna. Katastrofi antoi asialle lisäpotkua ja varmaankin kaikki ovat yksimielisiä tehostamistarpeesta. Kysymys onkin enemmän siitä, mikä kaikki luetaan siviilikriisinhallintaan, miten toiminta organisoidaan ja mitkä ovat päätöksentekovaltuudet.
Siviilikriisinhallintaamme on kuulunut perinteisesti erityisesti sotatilaan liittyvä väestönsuojelu. Pitää tietysti jatkossa tarkoin miettiä, minkälaisia uhkia siviiliväestö voi kohdata niin kotimaassa kuin ulkomailla. Konkreettisia suuruhkia on sotien jälkeen ollut ainakin neljänlaisia, joista yksi eli tämä viimeinen on myös toteutunut suurella teholla.
Ensimmäinen uhkaava tilanne koettiin vuonna 1986, kun Tsernobilin ydinvoimala räjähti ja saasteita levisi Suomeenkin. Tämä on edelleen yksi vakavimmista, ellei vakavin uhkakuva. Toinen uhka koettiin NL:n hajotessa. Silloin pelättiin tilanteen Venäjällä kriisiytyvän, mikä voisi johtaa Suomeenkin suuntautuvaan pakolaistulvaan. Kolmas uhka ovat liikennevälineiden suuronnettomuudet. Estonian onnettomuus tapahtui, mutta esim. suuri lento-onnettomuus ilmatilassamme tai suomalaista konetta kohdaten muualla on aina mahdollinen. Neljäs uhka ovat erilaiset luonnonkatastrofit, joita ei nyt Suomessa tapahtuviksi luonnon itsensä aiheuttamina tule heti mieleen. Ulkomailla kuten nähtiin luonnonkatastrofi voi koskettaa suomalaisiakin.
Viides siviiliväestöön kohdistuva uhka on sodan kaltainen eli ihmisen tahallaan aiheuttama. Kyse on terrorismista. Sekin kohdannee suomalaisia todennäköisimmin nykyoloissa ulkomailla kuin kotimaassa. Muita uhkia voi olla, mutta ei nyt tule heti mieleen. No tietysti kaikenlaiset taudit voivat tietysti uhata väestöä.
Siviilikriisihallinnan organisointi on myös tärkeä kysymys. Varmasti siinä pitää ottaa huomioon monenlaisen asiantuntemuksen tarve. Joissain pelatustoiminta voi olla tärkeintä, joissain välitön lääke- ja lääkintäapu, joissain väestön suojelu ja siirtäminen, joissain järjestyksenpito ja tilanteen sen kaltainen hallinta jne.
Kolmas organisaation liittyvä kysymys on päätöksentekojärjestelmä. Nyt nähtiin, että italialaistyyppinen yhdelle toimijalle keskitetty järjestelmä toimi nopeasti ja joustavasti. Silti tällainen resepti ei välttämättä sovi kaikkiin kriiseihin. Päätöksentekoakin tulee miettiä kriisityypin vaatimukset huomioiden.
Kriisinhallintaan tulisi lukea myös kriisin vaiktuksia ennalta torjuva työ. Tässäkin toimet tulee miettiä eri uhkakuvien osalta erikseen. Nyt nähdyissä luonnonkatastrofeissa käyttöön voitaisiin ottaa myös kansallisia kansainvälisten lisäksi varoitusjärjestelmiä. Kyllähän meillä jo nyt varoitetaan kansalaisia tautivaaroista ja sotatilanteesta sekä varustaudutaan rokotuksin ja erilaisin suosituksin.
Maanjäristysten osalta siviilikriisinhallinnan tulisi aktiivisesti hyödyntää kansainvälistä tutkimusta ja tietoa. Onhan siinä miettimistä, kun nytkin geologit oikein varoittamalla varoittivat Indonesiaa maanjäristysvaarasta ja tsunamista viime vuoden aikana, mutta varoituksia ei kuunneltu kustannusten pelossa. Kaikille tapahtuma ei siis ollut yllätys, yllätys näytti olleen vain se, että se tuli hieman aikataulusta myöhässä. Kysymys on siitä, miten tiedemiesten tieto yleisimminkin välitettäisiin väestöuhkien osalta poliitikkojen, ao. viranomaisten ja kansalaisten keskuuteen. Tässä on myös aivan selvää tietoista torjuntaa, koska vastakkain ovat silloin helposti turvallisuus ja talousintressit. Kun sitten mitään ei tapahdukaan, taloudet toimijat huutavat korvauksia turhien uhkien kertomisen vuoksi.
Jos pitää nimetä pahin mahdollinen uhka, johon tulisi valmistautua ennakkoon hyvin, niin se on lähialueillamme tai Suomessa tapahtuva vakava ydinvoimalaonnettomuus. Sellainen voi koskettaa laajoja alueita ja suurta osaa väestöstä. Toivokaamme, ettei sellaista katastrofia kuitenkaan koskaan kohdattaisi.
Siviilikriisinhallintaamme on kuulunut perinteisesti erityisesti sotatilaan liittyvä väestönsuojelu. Pitää tietysti jatkossa tarkoin miettiä, minkälaisia uhkia siviiliväestö voi kohdata niin kotimaassa kuin ulkomailla. Konkreettisia suuruhkia on sotien jälkeen ollut ainakin neljänlaisia, joista yksi eli tämä viimeinen on myös toteutunut suurella teholla.
Ensimmäinen uhkaava tilanne koettiin vuonna 1986, kun Tsernobilin ydinvoimala räjähti ja saasteita levisi Suomeenkin. Tämä on edelleen yksi vakavimmista, ellei vakavin uhkakuva. Toinen uhka koettiin NL:n hajotessa. Silloin pelättiin tilanteen Venäjällä kriisiytyvän, mikä voisi johtaa Suomeenkin suuntautuvaan pakolaistulvaan. Kolmas uhka ovat liikennevälineiden suuronnettomuudet. Estonian onnettomuus tapahtui, mutta esim. suuri lento-onnettomuus ilmatilassamme tai suomalaista konetta kohdaten muualla on aina mahdollinen. Neljäs uhka ovat erilaiset luonnonkatastrofit, joita ei nyt Suomessa tapahtuviksi luonnon itsensä aiheuttamina tule heti mieleen. Ulkomailla kuten nähtiin luonnonkatastrofi voi koskettaa suomalaisiakin.
Viides siviiliväestöön kohdistuva uhka on sodan kaltainen eli ihmisen tahallaan aiheuttama. Kyse on terrorismista. Sekin kohdannee suomalaisia todennäköisimmin nykyoloissa ulkomailla kuin kotimaassa. Muita uhkia voi olla, mutta ei nyt tule heti mieleen. No tietysti kaikenlaiset taudit voivat tietysti uhata väestöä.
Siviilikriisihallinnan organisointi on myös tärkeä kysymys. Varmasti siinä pitää ottaa huomioon monenlaisen asiantuntemuksen tarve. Joissain pelatustoiminta voi olla tärkeintä, joissain välitön lääke- ja lääkintäapu, joissain väestön suojelu ja siirtäminen, joissain järjestyksenpito ja tilanteen sen kaltainen hallinta jne.
Kolmas organisaation liittyvä kysymys on päätöksentekojärjestelmä. Nyt nähtiin, että italialaistyyppinen yhdelle toimijalle keskitetty järjestelmä toimi nopeasti ja joustavasti. Silti tällainen resepti ei välttämättä sovi kaikkiin kriiseihin. Päätöksentekoakin tulee miettiä kriisityypin vaatimukset huomioiden.
Kriisinhallintaan tulisi lukea myös kriisin vaiktuksia ennalta torjuva työ. Tässäkin toimet tulee miettiä eri uhkakuvien osalta erikseen. Nyt nähdyissä luonnonkatastrofeissa käyttöön voitaisiin ottaa myös kansallisia kansainvälisten lisäksi varoitusjärjestelmiä. Kyllähän meillä jo nyt varoitetaan kansalaisia tautivaaroista ja sotatilanteesta sekä varustaudutaan rokotuksin ja erilaisin suosituksin.
Maanjäristysten osalta siviilikriisinhallinnan tulisi aktiivisesti hyödyntää kansainvälistä tutkimusta ja tietoa. Onhan siinä miettimistä, kun nytkin geologit oikein varoittamalla varoittivat Indonesiaa maanjäristysvaarasta ja tsunamista viime vuoden aikana, mutta varoituksia ei kuunneltu kustannusten pelossa. Kaikille tapahtuma ei siis ollut yllätys, yllätys näytti olleen vain se, että se tuli hieman aikataulusta myöhässä. Kysymys on siitä, miten tiedemiesten tieto yleisimminkin välitettäisiin väestöuhkien osalta poliitikkojen, ao. viranomaisten ja kansalaisten keskuuteen. Tässä on myös aivan selvää tietoista torjuntaa, koska vastakkain ovat silloin helposti turvallisuus ja talousintressit. Kun sitten mitään ei tapahdukaan, taloudet toimijat huutavat korvauksia turhien uhkien kertomisen vuoksi.
Jos pitää nimetä pahin mahdollinen uhka, johon tulisi valmistautua ennakkoon hyvin, niin se on lähialueillamme tai Suomessa tapahtuva vakava ydinvoimalaonnettomuus. Sellainen voi koskettaa laajoja alueita ja suurta osaa väestöstä. Toivokaamme, ettei sellaista katastrofia kuitenkaan koskaan kohdattaisi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi kirjoitat asiallisen kirjoituksen palstalle, jossa riittää se että riekutaan vakavalla aiheella?
Osallistuisit sinäkin näihin lynkkajaisiin. Nyt ei tarvita mustetahroja jotta jokainen näkisi sitä mitä haluaa. Lainaa nimittelysanoja palstan laajasta valikoimasta, jos et itse ole tottunut sellaisia kehittelemään.
Mukaan vaan! Kyllä sinäkin kelpaat!