EU ja suomen politiikot tuhoavat maataloutemme !

Eroheistä

http://yle.fi/uutiset/useilta_maatiloilta_katkaistu_sahkot_pohjois-savossa_tilanne_jota_kukaan_ei_halua/8719885

Se tietäisi muiden maiden ruoan varassa elämistä ja 250 000 uutta työtöntä, 22 miljardin euron vuosittaista rahansiirtoa muiden maiden ruoantuottajille !

Joten toivon, että jos tuhoavat suomen maatalouden, myös heidän elämä tullaan tuhoamaan myös !.

Yleislakkoa ja poliiitikoiden fyysiset muilutusajat edessä.
Olen valmiina raintamaan, olen valmis vihasanoihin ja lakkoihin, jos sitä kaivavat !

8

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haluttuahanseon

      Onhan EU tuhonnut paljon muutakin kuin maataloutemme, esim. itsenäisyytemme. Olemme Merkelin mielivallan ja käskyjen toimeenpanija, ei muuta. Mutta tätähän suomalaiset nimenomaan haluavat. Eihän juuri kukaan haluaisi erota EU:sta.

    • Vihapuheidenaika

      Eivät pääkaupunkiseudun nuoretkaan osaa pohtia muuta kuin, että se ruoka saadaan kaupasta ja sähkö töpselistä kuin automaatista.

      Ovat aina aliarvostaneet niitä, jotka ruoan tuottavat, erityisesti jos se on kotimaista. Tietysti elintarvikealan ihmiset tiedostavat suomen maatalouden tilanteen.

      Helvetti kadulle joka iiikka ja heti mieltä osoittamaan. SEL:ille pyyntö:

      Järjestäkää marssit !, nyt on VIHAPUHEIDEN AIKA, politiikot ovat tilanneet sitä !

    • karjat

      sama täällä etelä pohjanmaalla tiloja vähenee jatkuvasti.

      • Valmistappamaan

        Olen kuullut, mutta Sipilä ja muut pöpilät eivät ole kiinnostuneet asiasta, jotkut eurooppaa tuhoamaan tulleet Husut ja Jussufit lyövät lisää pökkyä pesään kirjoituksilla kuinka suomen tilallisella on helppoa ja rikasta elämää, saavat tukiaisia liikaa jne..


    • Pankit

      Maatiloja lainoittaneet pankit ovat huonot housussa Pohjois-Savossa. Maatilat menevät konkurssiin, eivätkä vakuudet riitä lainoihin. Maakunnassa tilat ovat enimmäkseen maitotiloja ja Venäjä-pakotteiden myötä tuottajahinnat ovat tippuneet merkittävästi.
      EU:n ja USA:n tekosia tämä lama Suomessa.

      • SirSirius

        Kyllä, asia on selvä. EU ja USA aiheuttivat suomen laman. Täysin puolueettomana pysyminen eli ulkona EU.sta ja eurosta olisivat taannet vakautta ja arvostusta maallemme joka suunnalta, tavallaan olisimme huomaamaton pieni maa, jolla menee vakaasti.

        Olisimme jääneet Kreikkalainotuksen vihankohteesta sensijaan että saimme jaettua kansan rahaa ja kerättyä huonoa kaikua eri mailta, olisimme olleet ulkona nuista mamutus- ja matusotkuista, olisimme itse päättäneet , olisimme onnellisesti olleet "Impivaarassa" halliten omaa tilannettamme kaikin puolin kenenkään asioihimme puuttumatta, Venäjän kauppa kävisi mainiosti.

        Mutta meillä on ollut Lipposta, Jaakonsaarta sun muita ajamassa suomen pelkomielikuvien avulla tuonne SEKASOTKUUN !


    • Kyllä.tämä.on.tiedetty

      Amerikkalaisten kapitalismihan se sieltä tekee tuloaan nyt myös maatalouteen,tilojen vain kuuluu olla super suuria ennen kuinovat kannattavia ilman mitään tukia,ei kai muusta ole kysymys,kuten Amerikoissa.
      Siellä ei kunnioiteta pätkääkään perhetiloja,vaan kaikki on suuria yksiköitä ja sama on henki nyt myös Euroopassa. Eläinten lkm:ät tuhansia,peltojen ha:t tuhansia, palkollisia kymmeniä,omistajia yhdelle yksikölle satoja. Muutoksen aika suomalaiselle ruoan tuotannolle,jotta hinnat saadaan todella alas.

    • sonta-landia

      jos olis kyse eu tai matu rahoista niin ne olis maksettu jo etukäteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe