Oikeistolaiset paljastavat todellisen karvansa ristiriitatilanteissa. Vasemmistossa on totuttu kestämään paineita ja osoittamaan johtajuutta kovassakin paikassa, mitä vähäosaisten puolustaminen rikkaiden ylivaltaa vastaan on aina vaatinut.
Näiden päivien toistuvat alatyyliset kiukkukohtaukset ja ammattiyhdistysliikkeen toimijoihin kohdistuvat karkeat uhkailut kertovat oikeiston haaksirikosta. Perussuomalaisilta on pää jo painunut pinnan alle ja kuuluu pelkkää pulputusta.
Hallitus leikkaa - Me emme hyväksy!
http://joukkovoima.com
Näiden päivien toistuvat alatyyliset kiukkukohtaukset ja ammattiyhdistysliikkeen toimijoihin kohdistuvat karkeat uhkailut kertovat oikeiston haaksirikosta. Perussuomalaisilta on pää jo painunut pinnan alle ja kuuluu pelkkää pulputusta.
Hallitus leikkaa - Me emme hyväksy!
http://joukkovoima.com
Vastaukset 122
Vanhimmat
Täysin totta! Arhinmäen Paavo joutui todelliseen ristiriitatilanteeseen ja teki perisuomalaisen ratkaisun ja olemme siitä ylpeitä! Nimittäin Olymppialaisissa Paavo oli katsomassa lätkää. Köyhien veronmaksajien rahoilla tietty ( omalla palkalla tai olihan siellä yksi virkatehtäväkin eli ehkä valtion rahoilla ). No mitali tuli ja Paavolle oli tarjolla viinaa lätkäjoukkueen juhlissa. Paavo oli ristiriitatilanteessa. Käyttäytyäkkö kuin ministeri vai entinen jalkapallohuligaani? Puoli sekuntia pohdittuaan Paavo antoi periksi ja joi itsensä sammuksiin, niinkuin suomalaisen miehen kuuluukin! Miehekäs ratkaisu!
Niin tämä Paavo on köyhän asialla! 3000 euron kello ja asuminen tukiasunnossa joka ei Paavolle kuulu on köyhien puolustamista. Lapsilisäleikkauksien aikaan edellishallituksessa lähdettiin hallituksesta ovet paukkuen. Oppositio pyysi mukaan välikysymykseen kun tämä on Paavollekin sydämen asia!
En lähe, vaalikikka tehty jo, vastasi Paavo!
Missä vasemmisto nyt kun duunarit tarvii??? yhteiskunta sopimuksen takia palkat tippuu, missä paavo nyt?? PASKAN JAUHAJIA KOKO VASEMMISTO DUUNARIN PUOLELLA?? HAHAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH!! PAAVO SE VETELEE TOIVOLAA JUNA MUSEOSSA TAKAAPÄIN!! SIINÄ MEILLÄ DUUNARI PUOLUE???
VALHEILLA VALTAAN,
UUDET VAALIT! PERSUT VALEHTELI KAIKEN!!..SOINI PERSUT KUSETTI KANSAA TAKINKÄÄNTÖ
https://www.youtube.com/watch?v=Y4VsCDFWdZs&list=PLmb1Thl8L0Nhod3q2JbP7oETiSXKOIJlB&index=5
Susta varmaan kokoomus, Sipilän-Bernerin oikeistokepu sekä rkp ajavat duunarin asiaa=)) Taidat Eteläranta 10:n trollitehtaalta kirjoitellakin, eiks juu?
Kestetty paineita????????????? hah hah paavo lähti hallituksesta kun ei kestänny paineta. Voi vittu sosialisti äpärillä on vähän tiedon puutetta, vasuri kestää paineita HAH HAH HAH HAH!!!!!!!!!! PAAVO EI OLE KOSKAAN OLLUT KÖYHÄN ASIALLA, NÄYTÄ TODISTEITA SIITÄ ETTÄ PAAVO KÖYHÄN ASIALLA! SUOMESSA EI OLE YHTÄÄN POLITIIKKOA JOKA OLIS KÖYHÄN ASIALLA, JOS JOKU "POLITIIKKO! OLISI KÖYHÄN ASIALLA NIIN EI TÄÄLLÄ OLISI MITÄÄN PUUTETTA. VIELÄ VÄHITEN VASURI OLISI KÖYHÄN ASIALLA. ÄLKÄÄ PUHUKO PASKAA TÄÄLLÄ!!!! TEISTÄ VASUREISTA EI OLE MINKÄÄN ASIALLE!!! SE ON NÄHTY JA KUULTU!!.
Vasemmisto oli ensimmäinen ja ainoa puolue joka sai nostettua pienimpiä sosiaalietuuksia ja eläkkeitä yli 20 vuoteen. Nykyhallitus tosin romuttaa senkin hyvän.
Thatcherin hallitus, Reaganin hallitus ja siinä pienenä sinttinä mukana Holkerin hallitus aloittivat 1980-1990-lukujen taitteessa poliitikkojen aivopesemisen julkisen omistuksen yksityistämiseen ja suuryhtiöiden sääntelyn helpottamiseen.
Korruption avulla tätä menoa kesti neljännesvuosisata. Nyt vapaakauppausko, eurokuri ja leikkaushallitukset toinen toisensa jälkeen kaatuvat eri maissa.
Olemmeko nyt siirtymässä Vapaakauppauskon aikakaudesta Ilmastonmuutoksen aikakauteen? Siltä näyttää.
Skitso se taas paskaa jauhaa täällä, joko apukoulu käyty loppuun ?? että menee tämä suomen kielen oppiminen perille ja ymmärtäminen perille.
Korkki kiinni.
Mikä korkki??? koska en viinaa käytä.
Sydän on vasemmalla ja järki pysyy päässä.
Sipilän hallituksella on johtajuusongelma ja johtamisopit 1800-luvun autonomian ajalta.
Nykyisessä poliittisessa tilanteessa oikeistohallituksen uskottavuus huolehtia isänmaan asioista on täysin murentunut.
Tämän tunnustaa nyt myös sivistysporvariston poliittinen kolumnisti Jyrki Vesikansa, joka päättää Iltalehden pääkirjoituksensa suosittelemalla Vasemmistoliiton keskeisiä tavoitteita: Leikkauspolitiikan korvaavaa elvytyspolitiikkaa, rohkeita investointilainoja työllisyydenhoitoon, epäoikeudenmukaisten leikkausten perumista ja uusia vaaleja:
Pääkirjoitus päättyy seuraaviin sanoihin: "Reaalinen kilpailukyky on ensisijaista, mutta hetkessä ei luoda ylivoimaisia tuotteita, saati loistavia yritysjohtajia. Tasapainottamisen rinnalla on elvytettävä. Lainaa infra- ja muihin investointeihin saa halvalla. Koulutusleikkauksista on tingittävä. Ennenaikaiset vaalitkin ovat nyt mahdolliset. "
Lue koko Jyrki Vesikansan pääkirjoitus Iltalehdestä: http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2016030421218839_pk.shtml
Sipilän PersKeKo-täysporvarihallitus EKokoomus-kurjistamispolitiikallaan tuhoaa orastavan suhdannetaantuman ohittaneen kasvun alun. Ja Sipilä kehtaa ottaa kunnian taantuman ohituksesta vielä itselleen, on äijällä röyhkeyttä.
Siivooja Kangas: Pysykää lujina hallituksen leikkauksia vastaan!
https://www.youtube.com/watch?v=S2gnLU9YMSU
Yksinhuoltaja Reinilä: Oikeus ihmisarvoiseen elämään kuuluu kaikille!
https://www.youtube.com/watch?v=e4KugGPF5sM&ebc=ANyPxKpmPh7-a9V0s4WES7qoxA-3uyNMRrIlGcRBTMM7hemYOZDqUTzuhwEX5P0Q88XhPF73Ja5uFjMotmqO_Ar3lOKQ9EYRxg
Vammaisaktivisti Kettunen: Me halutaan jumalauta elää täyspäiväistä elämää!
https://www.youtube.com/watch?v=0maIgwk0hlY&ebc=ANyPxKqbH1nUDydQqlpLa7Gedd09bXtZx_RzANQowogPnXWEZW6m_WYLri4kpd0ub-BmKtgK4K051NJfaIR3qVCUHuC7Kj8QXg
Eläkeläinen Valo: Sinun ei kannata mielistellä enää päivääkään. Joten lähde mukaan.
https://www.youtube.com/watch?v=dFjENnNFCOk&ebc=ANyPxKrILPQyyw8I0RtOJpcYD8vaQ-BX0K5sL9MLKUqeDO7GZWPNV8_hs_wIO3iuNt0oSk_QvkRaG-WaVrk7W5Wc4M9V8Iv6vQ
Nämä videot tässä edellä ovat kovia, voimakkaita ja tosia.
Sipilän hallituksella on pehmeä kädenpuristus, sössöttävä kieli ja lipevät silmät.
Kapitalismi on ihmisvihamielinen aate ja tekee naisvihamielistä politiikkaa.
Hyvää naisten päivää.
Osallistukaa mielenosoituskulkueeseen Helsingissä tänä iltana kello 19.15.
Hyvää kansainvälistä Naisten päivää.
Rasismi ja naisviha kulkevat usein käsi kädessä. Maahanmuuttokeskustelu on tuonut esiin netissä vellovan naisvihan.
Tämä näkyy muun muassa kirjoituksissa, joissa uhataan vaientaa maahanmuuttoa puolustavan naisen ääni esimerkiksi raiskaamalla.
Naiset myös näkyvät yhä vahvemmin vallanpitäjinä ja se saa aikaan tietyissä ryhmittymissä ärsyyntymistä.
Yhtä solvauksen ja uhkailun uhriksi joutunutta miestä kohti saman joutuu kokemaan 27 naista.
Otsikon totuusarvoa voi koetella esimerkiksi tutkimalla kotimaantoimitusten esimiehiksi asetettujen pääkirjoituksia ja kolumneja.
Juha Sipilän hysteerinen reaktio Li Anderssonin tärkeään kysymykseen kertoo, että maamme ajelehtii ja kärsii johtajuuden puutteesta.
Sipilän mainostoimiston kampanja "Suomen mallista" osoittautui kolmen virkkeen pituiseksi aihioksi että mahdollisesti sen ja sen toteutuessa voidaan alkaa pohtimaan.
Noin läpinäkyvää vedätysyritystä ei riippumaton lehdistö edes julkaise menettämättä itsekin uskottavuuttaan.
Meitä ei voi pilkata. Meillä on omanarvontuntoa. Me olemme kaikki suomalaiset kasvattaneet.
Me olemme ahenita. Me haluamme törsätä maksakoot tulevat sukupolvet.
Yhtiöiden ja valtioiden Eliitti ovat ahneita. 62 maailman rikkainta ihmistä omistaa puolet maailman varallisuudesta. Mutta tuo puolikas varmuudella elää säällisesti.
Ahne ei osaa johtaa maailmaa kuin tuhoon.
Sipilä pelkää niin, että luikkii jo takaovista.
Juuri näin.
Sipiplä kieltäytyy vastaamasta kysymyksiin ja uhkailee perättömiä. Ulla Appelsin säestää.
Naurettava tempoilu suorana lähetyksenä on muuttunut tympäiseväksi kansan silmissä. 10 viime päivän aikana ei iltapäivälehtien lööpeistä ole ollut pulaa ja puoli yhdeksän uutiset on aloitettu Sipilää vastustavien mielenilmaisujen raportoimisella.
Kohta on uutinen, jos jonakin päivänä EI osoiteta mieltä Sipilää vastaan. Otsikossa mainitun "säälittävän vedätyksen" voi jo yleistää koskemaan koko hallituspolitiikkaa.
Aikooko löyhäpäinen pääministeri tarttua aseelliseen voimaan, niin kuin eräät historialliset edeltäjänsä? Henkilökohtaisesta farssista kehittyisi siinä tapauksessa kansallinen tragedia. Lieneekö suunnitelma B tätäkin vaihtoehtoa varten olemassa?
Boring? Epäilemättä. Mutta turhautumiseenkin voi kuolla ja Sipilä jos kuka ikävöi. Toivottavasti Pekkarinen, Kääriäinen, Vehviläinen ja muut täyspäiset valvovat vieressä. Pikkusieluisen kapiaisen päiväunista tässä nyt viimeksi pitäisi kansan alkaa kärsimään.
Tässä maassa Vasemmistolainen työväki on vuosisadat tehnyt kaikki hommat. Silloin kun oikeisto kerran neljännesvuosisadassa olisi velvollinen edes neljä vuotta kantamaan vastuuta, niin näistä vatipäistä ei ole siihenkään.
Juuri näin. Eduskunnan ja hallituksen tehtävä on palvella kansaa eikä päinvastoin.
Sinun täytyy astua johtoon:
https://www.youtube.com/watch?v=H_qDHs_-Hyw
Vasemmiston tärkein tehtävä on voittaa.
Voittamisen aikataulun pitää olla sovitettu ihmisten elinikään. Muunlaisella liikkeellä ei ole oikeutta edes olla olemassa, vaan sellaisen kyllä seuraava sukupolvi niittää.
Ajelehtiminen holtittomasti kriisistä toiseen on ollut kuvaavaa oikeistohallituksen koko tähänastiselle elämänkaarelle. Onneksi maassa on Oppositio.
Porvarihallitus kusee housuunsa. Ei olisi kannattanut yrittää "pakkolakeja". Työläisvasemmisto ei ole lyötävissä paskapersuporvaripolitiikalla.
Stubb, Soini, Sipilä! Emme alistu ikinä!
Aamen.
Vasemmistoliitto on ainoa eduskuntapuolue johon kansa enää luottaa. Ainoana puolueena sen kannatus on 20 gallupissa peräkkäin ollut vaaleja korkeammalla.
Kannastaan varmojen äänestäjien osuus Vasemmistoliiton äänestäjien keskuudessa on noussut kaikista puolueista ylivoimaisesti suurimmaksi ja on lähes 50 % korkeampi kuin kokooomuslaisilla ja perussuomalaisilla tai esimerkiksi vihreillä.
Väite on vale. Keskustahallitukset nostivat pienimpiä etuisuuksia 2003-2011, esim. opintorahaa ja kansaeläkettä.
Miksi Vasemmistoliiton kannatus tippuu joka ek-vaaleissa, jos kansa kerran luottaa siihen?
Oletko varmasti selvä, kun tuollaista ilmoille päästään? Jos olet, taitaa syntymähumala painaa. Todellinen johtaja vasemmalta, hah.
Vasemmisto johtaa retkikuntaa ja oikeisto syö kuormasta:
"Epätietoisten määrä on nyt selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampi. Keskiarvo on 32 prosenttia huhtikuusta 2010 lähtien. Puoluekannastaan epätietoisen määrä oli viimeksi tammikuussa 2011 korkeampi kuin nyt.
Huomionarvoista on, että kokoomuksen kannattajista enää 33 prosenttia pitää puoluekantaansa erittäin varmana. Koko viime syksyn ja talven erittäin varmoja on ollut yli 40 prosenttia.
Myös perussuomalaisten (33 prosenttia) ja vihreiden (31 prosenttia) kannattajat ovat epävarmoja puoluekannastaan. Näiden puolueiden kannattajat ovat siis herkimpiä vaihtamaan puoluettaan.
Täysin varmoja kannattajia on nyt eniten vasemmistopuolueissa. Vasemmistoliiton kannattajista 46 prosenttia on täysin varmoja, että heidän puolueensa on oikea."
http://www.hs.fi/kotimaa/a1458361251064?ref=hs-prio-1819-1
Uudet vaalit ja uusi hallitus.
Oikeisto kärsinyt aatteellisen haaksirikon. Eikä nyt mennyt vaan karille, vaan koko alus on jätettävä uppoamaan. Seuraavaa oikeistohallitusta Suomeen saadaan odottaa puoli vuosisataa.
Lahtarilla on aina kiire peittää jälkensä. Työmies säilyttää malttinsa ja oikoo vääryydet.
Ja työläisäiti hoitaa lopulta koko revohkan :)
Meillä on nyt märkäkorvat ministereinä. Rehelliset ihmiset remmiin.
Persut inisi aikansa ja saivat Suomen historian huonoimman hallituksen. Taitaa tosiaan olla paras että äänestää vaan jos tietää jotain asioista. Eniten ottaa päähän niiden jatkuva ininä joka vaan jatkuu vaikka pitäisi kantaa vastuuta. Mutta kun ei osaa.
Sutenööri Sipilä pääministerinä. Stockmannin mallinukke Stubb valtiovarainministerinä. Sukupuolineutraali Soini pseudoulkoministerinä.
Ei ihme että on aika vaihtaa "miehitystä".
Seikkailijat ja lakeijat ovat ajaneet maamme lyhyessä ajassa tilaan, jossa yhteiskuntarauha on koetuksella. Onneksi meillä on vastuullinen oppositio, joka on onnistunut torjumaan jo toistakymmentä oikeistohallituksen kaikkein hulluinta ideaa.
Brysselin tapahtumienkin sekä ennakointi puutteellista että reaktiot jälkikäteen hysteerisiä. Se että meillä on tässä tilanteessa Soini ulkoministerinä on sama kuin pelaisimme kolme erää yhden miehen vajaalla.
Ulkoministeri joka ei tunne arabimaita lainkaan, ei tunne ilmastonmuutosta lainkaan eikä tunne keshitysapua lainkaan. Ilmeisesti Suomen todellinen ulkoministeri on jostakin suuryhtiöstä, jota Soini palvelee.
Valtamedian lukeminen on nykyisin vaivaannuttavaa. Persut uhriutuvat, kokoomuslaiset pyytelevät anteeksi ja kepulaiset loukkaavat toisiaan.
Oikeistolaisten keskinäinen kilpailu vähentyvistä aitiopaikoista kiihtyy. Tämä seuraa suoraan heidän kannatuksensa romahduksesta ja ennakoidun tulevan oppositioaseman myötä kinaaminen edelleen kovenee. Vähälahjaisin aines kiistelee jo julkisesti. Argumentit oikeistossa ovat tasoa "kuka oli narsisti" ja "en minä ainakaan".
Jos huonolla esimerkillä ei olisi mitään positiivista vaikutusta muiden ihmisten elämään, niin Juha Sipilää ei koskaan olisi valittu eduskuntaan.
Oppiminen on vaikeaa. Suomalainen pantiin oppimaan. Kansa ansaitsi sen mitä sai.
Kokoomuslaiset kilpailevat mediatilasta haukkumalla toisiaan ristiin. Samaan tapaan kuin republikaanit USA:n presidentinvaaleissa.
Ruikuti ruikuti puolueet uhrautuvat ja kerjäävät itsesääliä. Mamut raiskaa ja työläiset lakkoilee ja vammaiset ei suostu kuolemaan. Vittu tätä aivottomien paskiaisten hallitusta joka näkee uhkakuvia oman päänsä sisällä ja jauhaa paskaa.
Lasten saduissa kuningas on aina oikeamielinen ja vaarallisia vihulaisia ja noitia ja lakeijoita on ulkona tai väliportaassa. Turvaton mieli etsii turvaa kuninkaasta (esim. hallituksesta tai presidentistä tai armeijasta jne.). Usein se on kuitenkin todellisuudessa harha-askel, koska valtaa pitävä usein olisi jo voinut korjata asiat.
Niinpä saduissa kävi !
Todellisuus kuitenkaan ei ole satua. Eräs satu oli aikoinaan tuossa itänaapurissa. Turvattomat maantie ja pankkirosvot löysivät toisensa. Luettiin Parta-Kallen ja Engesin teoksia kokouksissa ja katsos pasautettiin koko keisarin perhe hengiltä. Nythän on autuas aika kun "verikoirat eivät istu proletaarien hartioilla" julisteltiin.
Mutta mitäs pirua onhan noita "likvidoitavia jäljellä" ! Kulakit leirille ja "suomalaiset apulaiset" Puudoisiin ammuttavaksi. Seuraavien vuosien aikana rakenneltiin kanavia ja muuta tarpeellista "Solovetskiä ja Kolymaa" myöten. Oppi oli rautainen ja "proletaarinen". Satu toteutui taas rakennelmat viimeisteli "germaaninen veljesapu" joka testaili asesysteemejään kun omassa maassa ei voinut. Kun homma oli valmis piiput kääntyivät ja "Lebesraum" oli päivän sana. Meiltäkin löytyi joukko taiteen ja kirjallisuuden nimiä jotka toteuttivat aatetta palvin sieluin. Kolikko kääntyi mutta käytäntö oli sama. Ja satu onnelasta jatkui "isä-Aurinkoinen" siirtyi 1953 ensin Leninin naapuriksi mutta siirrettiin muualle melko pian. Unelma jatkui ja laajeni. Nyt kuitenkin tuli muutos "unelma myytiin" ja kansan omaisuus sen myötä. Ja satu jatkuu mikähän lienee seuraava etappi ? Niin ja meillä on vielä niitä joiden usko ei ole sammunut vaikka nuo "proletariaatin koekentät" puhaltavat kynttilänsä yksi kerrallaan. Viimeiksi Kuuba. Pohjois-Korea sentään jatkaa vielä "Suuren opettajansa tiellä" kunnes maailmanlaajuinen boikotti on antanut kansalle "Loppuratkaisun". Satu joko jatkuu tai sitten ei ......... ??????? Missä ovat ne "reformistit" , kysyn vaan ?
Edistyksellinen ja isänmaallinen Vasemmisto on sadan vuoden ajan ollut maamme ainoa johtava ja edelläkäyvä poliittinen voima. Taantumus on tehnyt parhaansa jarruttaakseen ja tapellut vastaan ja keskenään. Sipilän hallitus tästä esimerkkinä.
vasenmisto parasta mitä paskalla saa lauman sekopäisiä niitti-naamoja jota johtaa lii-blaadeniksi nimetty johtaja
Taantumus ei ikinä johda mihinkään.
Oikeiston ikuinen tehtävä: syyllisyydentuntonsa kantaminen ja varastetun omistuksen piilottaminen. Kyllä se stressaa.
Oikeisto ei johda mihinkään. Se tarpoo suossa ja vetää mukanaan jokaisen joka siihen tarttuu.
Vasemmisto johtaa Suomen vapaaksi Wahlrooseista.
Vasemmistoliiton johtajuus on suunsoittamista, valehtelua ja hyppäämistä pois hallituksesta ennen vaaleja, mikäli joku sattuu hyväksyvään vastuunkantoon.
Täsmäkuvaus persuista projisoituna ulkoiseen.
Täsmäkuvaus persuista projisoituna ulkoiseen.
Hienoa bikinit liehuen "Proletariaatin aattein monetaristiseen futurismiin".
"Minä olen nuorisoliitosta tovereilta ootan nyt kiitosta.
Jos saa en mä kiitosta niin lähden mä liitosta!"
Se minullakin kävi mielessä :)
Oikeistolla ei ole suuntaa ulospäin. On vain itsekkyys ja suuntana aina oma napa. Kuplana pienimmästä suurimpaan kännykkä, tv, henkilöauto, perhe, firma.
Tähän asti Vasemmiston tehtävä on ollut muokata maaperää organisoituun vastarintaan. Ollaan siirtymässä vaiheeseen missä Vasemmiston tehtävä on enää padota ja ohjata liikkeelle päässeitä erisuuntaisia virtauksia suotuisaan suuntaan.
Mitä otsikko käytännössä tarkoittaa:
https://www.youtube.com/watch?v=iURbQz5ftXw
Birdie:
https://www.youtube.com/watch?v=XAqgIs3P80Q
Oikeisto on taantumuksellinen ja taaksepäinkatsova ja pelokas aatevirtaus. Se ei johda mihinkään.
Johtaminen edellyttää avoimuutta. Oikeisto salailee.
Älä usko kuulopuheisiin. Ota selvää.
https://www.youtube.com/watch?v=H_qDHs_-Hyw
Millään tavalla liioittelematta voidaan sanoa, että hallituksen yhtenäisyys ja toimintakyky ovat romahtaneet vajaassa vuodessa. Jokainen arvaa, mitä siitä seuraa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001161660.html
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ei ole kommentoinut hallituksensa sisällä vellovaa kiistaa liikenneministeriön suunnitelmista sanallakaan.
– Ei tullut puheeksi, kun tuossa tavattiin. En usko, että hän aikoo kommentoida, mutta en voi sanoa, etteikö saattaisi kommentoida, muotoili aina yhtä diplomaattinen valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila.
Hän kehottaa pyytämään kommenttia Sipilän erityisavustajan kautta. Tämä ei kuitenkaan vastaa.
Aina silloin tällöin mikroblogipalvelu Twitterin kautta asioita kommentoivan Sipilän viimeinen merkintä on siellä kahden päivän takaa. Siinä kerrotaan koivujen olevan Pohjois-Pohjanmaalla jo hiirenkorvalla. Sipilän blogissakaan ei ole uutta.
Bernerin ja Perussuomalaisten yhteenotto on herättänyt jo monenlaisia teorioita kulissien takaisesta pelistä. Näyttävä riitely vei huomiota muun muassa oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps) maanantaiaamuna esittelemiltä työttömyysturvan heikennyksiltä, mistä Lindström tai puolueensa eivät välttämättä ole kovin pahoillaan.
(Turun Sanomat.)
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/861899/Sipila vaikenee keskella hallituksensa riitaa
Itsekäs johtaa harhaan.
Oikeistolaisten keskinäinen riitely lisääntyy sitä mukaa kuin Vasemmiston kannatus kasvaa.
Koo
Ilmasto-oikeudenmukaisuus ei voi toteutua ilman taloudellista tasa-arvoa. Siksi ilmastonmuutoksen vastainen taistelu muuttaa kaiken.
Li Anderssoniin kohdistuva mutakampanja osoittaa, kuinka surkealla pohjalla oikeisto yrittää seisoa. Mutapohja vuotaa omien jalkojen alta.
Kuulin kokoomuslaiselta hyvän vitsin:
Ryhdikäs ja omilla aivoillaan ajatteleva perussuomalainen.
Yhdessä olemme voimakkaita.
Roskapuheet vain vahvistavat Vasemmistoa. Kaikki tietävät kuka niitä levittää ja miksi.
Oikeistolla ei ole mitään muuta kuin Ajopuuteoria ja Näkymätön Käsi. Noilla taikauskoilla ei potkita edes puoleenkenttään.
Vasemmistolla on terveet kädet. Se on tottunut siivoamaan jäljet ja kantamaan huolta. Oikeistolainen hallitus on kunnostautunut vain verojen ja vastuun välttelemisessä.
mitä helvetin fobiaa paskaa se on
Otsikko on kyllä totta. Vapaus ei tarkoita liihottelua eikä vastuuttomuutta. Vasen johtaa, oikeisto parhaimmillaan nuokkuu rattailla ja yleensä vielä syö kuormasta.
Johtajat ovat reppu työläisen selässä jota pitää raahata mukanaan joka paikkaan.
Oikeistolainen itkee lisää rahaa ja lisää karkkia. Lapsesta saakka.
Puolustuspelillä ei päästä kuin puolivälieriin. Aloite on aina oltava itsellä.
Ensin oli Podemos. Nyt on Vamos.
Oikeiston kannatus on romahtanut. Puoluejohtajia on vaihdettu. Ministereitä useitakin yhdessä vuodessa. Veroparatiisikytkökistä rimpuillaan irti. Mikään ei tunnu kuitenkaan onnistuvan ja äänenpainot ovat yhä epätoivoisempia.
Tähän asti Vasemmiston tehtävä on ollut vielä muokata maaperää vastarintaan. Ollaan siirrytty vaiheeseen missä Vasemmiston tehtävä on enää padota ja ohjata liikkeelle päässeitä erisuuntaisia virtauksia maamme kannalta suotuisaan suuntaan.
Syvänkin ojan pohjalta on mahdollista nousta, kun voimia ei hukata keskinäiseen kiistelyyn. Yhtenäistä kansaa ei voi voittaa.
Päätöksentekijöiden kyvyt ja arvo mitataan kriiseissä. Sitä vartenhan he ovat. Näistä nykyisistä hallitusherroista ei hyvää ole sanottavaa.
Ei ole ei. Se on surullinen tilanne ja edellyttää joukkovoimaa nykytilanteen muuttamiseen.
Näyttää vahvasti siltä että Oikeistohallitus luo kriisejä, eikä ratko niitä.
Hallitus on jo vuosi valtaantulonsa jälkeen rampa ankka. Ulkoministeri ulkonäöltäänkin.
Suru ja viha ovat resursseja joita käytetään 2010-luvun lopulla alkaneen Suomen jälleenrakentamisen polttoaineina. Vasemmiston tehtävä on käyttää näitä resursseja viisaasti. Samanaikaisesti Oikeisto pyrkii provosoimaan tuhopolttoihin.
Maassamme tapahtuu nyt paljon surua ja vihaa synnyttäviä asioita. Oikeistolainen hallitus on osoittautunut välinpitämättömäksi ihmisten hätää kohtaan ja sen sisällä vallitsee ahneutta ja jopa rikollisuutta. Tarvitaan järkeä, sydäntä ja uusi suunta.
Järjettömyyksiin ei pidä sortua. Sydän on vasemmalla.
Äärioikeiston terrorin tavoitteena on luoda väkivaltakoneisto. Terroriin ei pidä vastata ajattelemattomilla teoilla. Nyt on työskenneltävä natsisympatioista kiinni jääneiden kansanedustajien eristämiseksi. Perussuomalaisen puolueen hajottaminen on tehtävä.
Liikemiehet ajamassa omia etujaan ministereinä ja natsit pelottelevat kadulla olemaan kritisoimatta oikeistoa. Natseilla omat tukimiehet sisällä hallituspuolueessa.
Kuten Islamilaisilla kehitysmaamuslimeillakin koko vasemmisto, jokaisella on oma kehitysmaamuslimisiipi. Ranska, Englanti, Ruotsi jne jne hyviä esimerkkejä mitä tulossa on.... Tosin natsit ovat myös täyttä paskasakkia mutta niitä on onneksi vain 60 SVL:ssä jäsenenä ja ne pitää samantien lopettaa, mutta vasemmiston tuomat islamistit ovat vielä vaarallisempia koska niitä on jo kymmeniätuhansia pelkästään suomessa ja radikalisoituneita valmiita terroristeja on jo satoja. Euroopassa niitä on miljoonia ja radiklisoituneita terroristeja kymmeniä tuhansia, mutta vihervasemmiston ylistyslaulut Islamististen kehitysmaamuslimeiden Suomeen tuomisesta vaan kiihtyvät....
Mene sinä hourupää ajoissa nukkumaan. Oikeistopolitiikkahan pakolaisvirran syy on koko maailmassa ja erityisesti nyt Eurooppaan.
Perussuomalaisten kuluneen viikon älämölöä jo osattiin odottaakin. Paniikkinappulaa painetaan niin, että kynnet katkeilee. Sipilän ja Bernerin hermoromahdus siihen lisäksi.
Vuoden 2016 Suomessa hallitus on ajopuu, jota kansainväliset suhdanteet ja veronkiertäjät näkymättömällä kädellä ohjaavat. Vasemmisto näyttää uuden suunnan.
Ajopuun päällä liukastelevista oikeistopopulisteista yksi värkkää pornovideoita ja toinen lähettelee herjauksia, kolmas ajaa aborttia insestin ja raiskauksen uhreille.
Taitaa itse asiassa ajaa aborttikieltoa. Sinulle on tullut ajatus- tai ehkä vain kirjoitusvireh.
Okei hani, mutta en myönnä kumpi. Kiitos oikaisusta. Menestystä arvokkaassa työssäsi, isänmaan hyväksi, josta moni voisi ottaa oppia.
Otsikko harvinaisen oikeassa. Ei tarvitse kuin katsella mitä kaikkea päästöjä oikeiston neropatit ovat taas tänäänkin päästelleet. Ei ole kakkajutuista pulaa.
Koville niillä ottaa oppiminen tavoille. Oikeisto on itsekkään pikkupennun ideoloogia.
Uhriutujat vielä nillittävät julkisuudessa. Pthyi!
Oikeistolaisuuteen uhriutuminen on aina strategisesti liittynyt. Uhriutuahan voi vain parempiosainen ja erityiskohtelua nauttiva.
Huomenta,
Aloituspuheenvuoron kuulimme talven selän taituttua. Uuteen talveen jo valmistautuessamme ja viime päivienkin kuulemamme ja näkemämme perusteella juuri niin on, kuin aloituspuheenvuorossa kerrottiin ja tämä otsikossa kiteytettiin.
Tosiasioiden tunnustaminen, olisi, kaiken viisauden alku. Keskitymme tähän.
Otsikko pitää hyvin paikkansa kun näitäkin pyhäpäivänä kirjotettuja juttuja katsoo. Viinaa on varmaan juotu ja seksistä on varmaan "unelmoitu". Tulos sitten mitä on.
Olihan noissa melkoisen outoa tavaraa, olet oikeassa. Oikeisto on romahtanut, vapaakauppausko osoittautunut petokseksi ja ilmastonmuutos muuttaa kaiken.
Oikeiston vastuuttomuus yhteiskunnallisten asioiden hoitoon rajoittuu omaan lompakkoon ja omien henkilökohtaisten asemansa ja tavoitteidensa edistämiseen.
Kattos kun oli seriffikin ottanu pois ton fasistin pornopuheet. Kiitosta seriffille tästä. Työläinen seriffikin on kanssa ja kaikki poliisit. Eikä ole helppo työmaa olen huomannu.
Suomen maine lehdistönvapautta noudattavana ja korruptiosta vapaana maana tärvelty Juha Sipilän toimesta ja oikeistohallituksen pääministeri vietti joululomansakin laatimalla vastineita oikeuskanslerille. Menikö nyt vähän mönkään?
Vasemmistoliitto on viime vuoden huhtikuun vaaleista alkaen harjoittanut niin voimakasta oppositiopolitiikkaa sekä parlamentaarisesti että institutionaalisen puoluepolitiikan ulkopuolisiin liikkeisiin tiiviissä yhteydessä, että hallitus natisee.
Maassamme on nähty tämän vuosituhannen suurimmat mielenosoitukset. Hallituksen ministereistä lukuisia on joutunut eroamaan, Kokoomuksen puheenjohtajasta alkaen. Keskustalaisen pääministerin asema on romahtanut, perussuomalaisten kannatuksesta on rippeet jäljellä, kilpailykykysopimus lässähti ja lakialoitteita perutaan tasaiseen tahtiin perustuslain vastaisina. Talvivaara korisee henkitoreissaan korruptioepäilyjen keskellä ja Guggenheim kuopattiin Vasemmistoliiton voimin.
Hallituksella on eduskunnassa suuri enemmistö. Hallitus saa tehtyä tärkeitä päätöksiä. Makunnat tulevat. Kiitos
Mitä luuserit tähän.
Hallitus ei saa tehtyä päätöksiä, vaan on jo nyt tehnyt kaikkien aikojen ennätyksen peruttujen ja kekeneräisten lakialoitteiden osalta. Ja ne vähätkin aloitteet saavat kovaa kritiikkiä oikeuskansleria myöten.