Tule mukaan kaatamaan hallitus!

AllaMed

13

74

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enmeneVihaTilaisuuksiin

      "Feministinen ajatushautomo Hattu" saa ihan rauhassa mennä.

      Minä en mene epäisänmaallisiin vihatilaisuuksiin.


      Kukaan ei kunnioita epåisänmaallista ihmistä, joka ei siis kunnioita itseään. Ihminen, jolla ei ole itsekunnioitusta, ei ansaitse sitä myöskään muilta. Olen hallituksen takana, vaikka kaikkea he eivät ymmäärrä - etenkään kielipolitiikasta. On noloa, että ainoa puolue, joka kannattaa Suomen yksikielisyyttä on RUOTSINDEMOKRAATIT, eli puolue, joka ei ole edes suomalainen.

    • Troika-pelastaa

      Oletko sekuntiakaan miettinyt sitä, mitkä ovat seuraukset? Niinpä, ei ne muutkaan tollot ole.

    • ei_onnistu

      Ei hallitus kaadu, vaikka RKP-bulvaani Stubb sitä kovasti yrittääkin.

      • Nykyisessä poliittisessa tilanteessa oikeistohallituksen uskottavuus huolehtia isänmaan asioista on täysin murentunut.

        Tämän tunnustaa nyt myös sivistysporvariston poliittinen kolumnisti Jyrki Vesikansa, joka päättää Iltalehden pääkirjoituksensa suosittelemalla Vasemmistoliiton keskeisiä tavoitteita: Leikkauspolitiikan korvaavaa elvytyspolitiikkaa, rohkeita investointilainoja työllisyydenhoitoon, epäoikeudenmukaisten leikkausten perumista ja uusia vaaleja:

        Pääkirjoitus päättyy seuraaviin sanoihin: "Reaalinen kilpailukyky on ensisijaista, mutta hetkessä ei luoda ylivoimaisia tuotteita, saati loistavia yritysjohtajia. Tasapainottamisen rinnalla on elvytettävä. Lainaa infra- ja muihin investointeihin saa halvalla. Koulutusleikkauksista on tingittävä. Ennenaikaiset vaalitkin ovat nyt mahdolliset. "

        Lue koko Jyrki Vesikansan pääkirjoitus Iltalehdestä: http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2016030421218839_pk.shtml


      • KuuleSiiliTuhmeliini
        tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

        Nykyisessä poliittisessa tilanteessa oikeistohallituksen uskottavuus huolehtia isänmaan asioista on täysin murentunut.

        Tämän tunnustaa nyt myös sivistysporvariston poliittinen kolumnisti Jyrki Vesikansa, joka päättää Iltalehden pääkirjoituksensa suosittelemalla Vasemmistoliiton keskeisiä tavoitteita: Leikkauspolitiikan korvaavaa elvytyspolitiikkaa, rohkeita investointilainoja työllisyydenhoitoon, epäoikeudenmukaisten leikkausten perumista ja uusia vaaleja:

        Pääkirjoitus päättyy seuraaviin sanoihin: "Reaalinen kilpailukyky on ensisijaista, mutta hetkessä ei luoda ylivoimaisia tuotteita, saati loistavia yritysjohtajia. Tasapainottamisen rinnalla on elvytettävä. Lainaa infra- ja muihin investointeihin saa halvalla. Koulutusleikkauksista on tingittävä. Ennenaikaiset vaalitkin ovat nyt mahdolliset. "

        Lue koko Jyrki Vesikansan pääkirjoitus Iltalehdestä: http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2016030421218839_pk.shtml

        Vasemmistoliiton keskeisin tavoiteon RAJAT AUKI. Joten kannattaisikohan edes vähän miettiä, että yhdellä tavoitteella on vaikutus koko Suomen tulevaisuuteen. Jos esim. Vas. ja RKP olisivat hallituksessa tässä maahanmuuttokaaosetilanteessa, joka on nyt koko Euroopassa, silloin Suomi olisi tuhoutunut jo yhden vaalikauden aikana! 'Ei ole todellakaan sattumaa, että nyt Ruotsin suurin puolue on ruotsindemokraatit. Jos Suomi taas äänestää jotenkin toisin tässä vakavassa tilanteessa, silloin ei voi sanoa muuta enää kuin että suomalaiset ansaitsevat sitten kohtalonsa naiiviudessaan ja heikon itsetuntonsa vuoksi!!!


    • meddep

      Eduskuntatalo pakotunneleineen on täynnä saatanan rkp-syöpiä ja vapaamuurari-sopuleita, joiden tekemisiin pitäisi tulla muutos siten, että ne olisivat tästä lähtien suomalaisten ihmisten ja heidän maansa hyväksi. Ja heti!

      • 228w

        Är inte PERSUNA regeringsparti ?Sfp sitter i oppositionen.Nu borde ni ju vara nöjda?


    • tyynelä

      Kahden edellisen hallituksen aikana, kahdeksassa vuodessa valtion velka tuplaantui, 50 miljardista 100 miljardiin euroon. RKP oli koko ajan mukana, kuten on ollut vuosikymmenet sitä ennen. Katainen oli valtiovarainministerinä ja sitten pääministerinä. SDP ja vasemmistoliitto olivat mukana myös..

      RKP, kokoomus, vasemmisto ja vihreät ajoivat Suomen nykyiseen lamaan ja pelottavaan velkaantumiseen.

      100 miljardia velkaa - jos korko nousee 1 % -yksikön, se merkitsee heti yksi miljardi lisää korkokuluja vuodessa. 2 %-yksikön koronnousu merkitsee 2 miljardia lisää korkokuluihin vuodessa.

      Velkaantuminen on pakko saada loppumaan, ennenkuin Suomi on Kreikan tilanteessa.

      Suomen kaksikielisyys, erityisesti pakkoruotsin opetus kaikilla kouluasteilla on yksi kallis rakenne, johon meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa. Kaikissa kunnissa kautta koko Suomen opetetaan ruotsia, kaikissa yliopistoissa koulutetaan ruotsin opettajia ja "tutkitaan pohjoismaista filologiaa"

      Älytöntä opetusresurssien haaskausta joka ei alkuunkaan tuo vastinetta siihen uhratuille verovaroille. Pakkoruotsia opetetaan velkarahalla ja se köyhdyttää Suomen

      • Kielipuolue taas mellastaa ruskeissa paidoissaan.


    • Anonyymi00008

      Venäjä on haukkunut Suomen hallituksen perikatoon ja vähä älyisiksi idiiooteiksi joka tuhoaa jopa oman kansansa. Tuskin niin suuri maa väärässä on mutta jos Hallitus on suuren Saatanan vallassa niin arveluttaa lähteä kaatamaankaan? Josko se hyökkää sitten minun kimppuun. Hyvin hankala tilanne mutta muuten kyllä ja tarvitaan Manaaja Pappi ja apua Vatikaani kirkosta.

    • Anonyymi00009

      Minä olem kyllä oikeasti sitä mieltä että jokin kirous tai suunnaton pahuus riivaa kun Hallitus on täyttä Fasismia täynnä ihan kuin Wihtori Kosolan aikoina 1930-livulla. Aivan täysi Lapuan uusi liike. Katollisella kirkolla on oikeus ainakin karkoittaa Poltergeist henkiä eli riivaajia. Manaajaa totta tosiaan sinne tarvitaan, tuskin muuta sillä muuten suunnaton pahuus ottaa uuden kohteen kuten kauhu- ja kummitus elokuvissa opetetaan.

    • Anonyymi00010

      Totta jokin suurempi ongelma tai jopa massiivinen mielenterveys ongelma siellä on eikä se kaatamalla häviä, se vain vaihtaa paikkaa.

    • Anonyymi00011

      Surullista mutta totta että tämä nykyhallitus oli kyllä viimeinen naula minun jo valmiiksi repaleiseen Kristinuskon ruumisarkkuun. Tästä toivun tuskin koskaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      73
      1207
    2. 71
      1142
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      70
      963
    4. 95
      869
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      774
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      757
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      27
      695
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      659
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      54
      656
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      600
    Aihe