Pääministerimme on toiminut kiitettävällä ja esimerkillisellä tavalla kriisin aikana.
Vetosi mm. lehdistöön jotta käsittelisivät tapahtumia mahdollisemman hienotunteisesti.
Vetosi vakuutusyhtiöihin ja pankkeihin, jotta toimisivat inhimillisesti turman uhreja kohtaan.
Todella hieno ele ja kauaskantoisesti nähty.
Joten olisi aika myös vakuutusyhtiöitten miettiä tarkkaan kuinka sovelletaan heidän tekemiä lakeja kun matka- yms. vakuutuksien korvaushakemuksia aletaan käsitellä.
Matkatoimistojen edustaja ilmoitti aamutv:ssä tosin jo kantansa(huonosti suomea puhuva nainen)
Kun keskesteltiin mahdollisesti jo maaliskuussa alkavista uusista kaukoidän matkoista ja niiten peruuttamisesta. Asiakas voi peruuttaa matkansa, mutta pelkkä asiakkaan henkinen tila (järkytys tapahtumista) ei riitä perusteeksi siitä, että jo maksetut rahat palautettaisiin asiakkaalle,hän totesi.
Missä on heidän moraali.

Vastaukset 10
Vanhimmat
kaksi päivää katastrofin jälkeen valehteli suomen kansalle ja valoi uskoa, ettei suomalaisilla ollut mitään hätää katastrofialueella.
Mitali täytyy antaa vanhaselle ja tuomiojalle
Ulkoministeriö otti tuon kannan, ettei mitään hätää olisi alkupäivinä.
Toisaalta ei kukaan meistä tai kenestäkään tiennyt, kuinka laaja katastrofi oli.
Muihin maihin nähden Suomi on toiminut selkeästi ja ripeästi.
Mielestäni Vanhaselle kuuluu ehdottomasta kiitos "jalat maassa" tyylisestä empaattisesta informaatiosta.
En väitä etteikö virheitä tapahtunut.
Mutta silti. Kuka uskalsi ottaa vastuun ja lupasi heti rahaa löytyvän uhrien auttamiseksi. Kuka puhui inhimillisyydenpuolesta.
Verrattuna ruotsalaiseen virkaveljeensä, joka on lähinnä huolissaan kadonneitten omaisuudesta, mikä taasen on johtanut siihen että siellä sekoillaan vieläkin kadonneitten nimilistojen suhteen, Meidän Pääministerimme on toiminut mallikelpoisesti.
Harvoin politiikosta löytyy vastaavaa suoraselkäisyyttä ja rauhallista maalaisjärjen käyttöä.
Tässä asiassa valehtelusta syyttäminen on häpeämätöntä.
Örkki olisi jättänyt uhrit heitteille, mitäs menivät sinne. Joku ulkoministeriön virkamies sitten joutui kävelemään Örkin yli että avustuslennot saatiin käyntiin päiviä myöhässä.
Kalliomäki taas ryöstää lesket ja orvot, niinkuin perheen menettäminen ei olisi tarpeeksi. Kuollleeksijulistamisen aikatauluakin on nopeutettu, että valtio pääsee rahoihin nopeammin käsiksi.
mutta pelkäämpä, että laitoit pääsi pölkylle puolustaessasi valtion johtoa. Yleinen kanta kun on ollut se, että kuka parhaiten osaa mollata päättäjiä ja heidän toimintaa on noussut jalustalle tämän palstan keskusteluissa. On helppoa olla jälkiviisas. Kaikkinensa on kuitenkin valtion johto tehnyt varmaan parhaansa sillä ymmärryksellä ja tiatämyksellä mikä heillä on asiasta ja tapahtumista ollut. Tunnustus ja kiitos pitää pystyä antamaan vaikkakin jälestä päin luulemme, että itse olisimme toimineet paremmin.
Kalliomäki ei ole vielä ehtinyt ryöstää leskiä ja orpoja, se nyt ainakin olisi pysäytettävissä.
ole mukana lennokkaassa ajatuksen juoksussasi. Kyllä ymmärrän demari vastaisen kantasi, joka paistaa läpi jutuistasi. En ole itsekään demari, Erkki- tai Kalliomäki- fani, mutta en myöskään ajattelematon ääliö joka tämmöisen katastrofin varjolla alkaisi aiheettomasti mollaamaan meidän itsemme eli Suomen kansan valitsemia päättäjiä. Silloin kun tälle linjalle lähdetään syy löytyy, kun vilkaisee peiliin, koska me olemme heidät vaaleilla valinneet.
Vanhanen kehottaa pankkeja ja vakuutusyhtiöitä maltillisuuteen, hyvä niin.
Kalliomäki taas saa menehtyneitten perheet taloudelliseen ahdinkoon kun lähettää perintöverolipun joka onn 16% perheasunnon arvosta. Mistä joku alaikäinen orpo sellaisia rahoja saisi, perheasunto pistetään myyntiin.
Jopa Ruotsissa on tajuttu, että valtiolla ei ole oikeutta verottaa jonkun kuolemaa, perintövero poistettiin. Suomen demarit matkivat Ruotsia kaikessa muussa kuin tässä, Kalliomäki on antanut lausuntoja ettei tämä Suomessa käy.
tosissasi päättänyt nyt purnata tämän asian varjolla.
Hyvä kun nyt heräsit. Olis ollut aika jo kauan sitten puuttua noihin ongelmiin. Sait kumminkin äänesi, tai tekstisi kuuluviin.
Eli se joka valehteli, valhe sai alkunsa Suomen Thaimaan suurlähettiläältä.