Itselleni tehtiin näin.
Potkastiin vain kylmästi pihalle 17v:n hedelmällisen työsuhteeni kiitokseksi- / "kultaiseksi kädenpuristukseksi"( Palkka oli kyllä alan huippua koneistajan työhön nähden.)
Aikaisempi työsuhteeni kesti n.5v. toisessa työpaikassa, josta lähdin itse tähän jälkimmäiseen ja uuteen parempipalkkaiseen työhön.
Pakkolomia tai irtisanomisiakaan ei aikaisemmista työpaikoistani ollut lainkaan.
15 vuotiaana aloitin työnteon isäni (Sähköfirman vast. asent.) järjestämissä opiskelutöissä. Siitä lähtien työssä koko ajan tähän irtisanomiseeni asti n.45v.
Kusetus alkoi aluksi siirrolla vaativimmista mahdollisista töistä kaikkein vähemmän vaativiin.
Sitten tehtiin jäynää siten, että ei annettu enää mitään työtä mitä olisin voinut tehdä.
Kun menin kysymään työnjohtajalta hommia, niin hän lähti vain kylmästi edellä kävelemään karkuun tuppisuuna, eikä antanut ainuttakaan työtehtävää.
No siivoilin sitten paikkoja ja huoltelin työkonettani, kun eivä tuoneet mitään työtä.
Seuraavksi toivat käteeni varoituslapun 2-kertaa, (eri päivinä kylläkin) josta en käsittänyt kyllä, että mistä mukamas varoitettiin.
Kun ei kerran yrityksistäni ja kyselyistäni huolimatta minulle enää haluttu antaa enää työtä, niin eihän se silloin oma vika ollut, elikkä varoitukset olivat siis täysin keksittyjä / provosoituja!!!
Kolmas olikin sitten 17v. kestäneen työsuhteeni purkaminen. Syyksi ilmoitettiin vain kylmästi "työvelvollisuuden täyttämättä jättäminen"
Olin siinä vaiheessa jo kylläkin täysin kypsä lähtemään jo muutenkin.
Tässä nyt vain yksi esimerkki siitä, että miten tehokkaasti työnantaja voi halutessaan esim. nuorentaa työn orjikisi ottamiaan pelinappuloita.
Firma oli kyllä muuten hyvämaineinen vakavarainen ja hyvin töitä järjestänyt yritys.
Tämmöiseksi työläisen asema luisuu tämän päivän Suomessa, kun työpaikkoja on liian vähän ja nuorempaa työvoimaa on tulossa pilvin pimein ja tietenkin aluksi vähän pienemmällä palkallakin töihin. (kauemmin olleilla ja osaavimmilla kun on luonnollisesti vähän paremmat palkatkin)
No laiton oman pajan pystyyn ja kyllästyin totaalisesti kaikkiin työnantajiin lopullisesti.
Ei tullut enää pieneen mieleenikään hakea kusettajilta mistään vapaaehtoisesti työpaikkaa.
Pärjäähän sitä muutenkin, kun ei ahnehdi liikoja rahoja ja on tarpeeksi oma-aloitteinen / neuvokas.
Silloinhan ne rahatkin paremmin riittävät, kun kelalta ja sossusta saa vielä vähän köyhäin apua.
Pikkusen alkupääomaakin kyllä tarvitaan.
Tällä tavoin kusetukseenkin voi vastata vastakusetuksella.
Tämmöinenkin menetelmä on ihan suositeltava, jos tilanne luisuu todella pahaksi.
Sain tarpeekseni jo silloin kauan sitten!
4
<50
Vastaukset
- Tehkää_muutkin_samoin
Vähän jatkoa tuohon aloitukseeni:
Nykyäänhän tämmöinen menettely taitaa jo olla jossain määrin lakisääteisestikin hyväksyttyä. Elikkä saa tienata jonkun verran vaikka työttömyyskortistossa olisikin?
Itse olen nykyään eläkeläinen (68v) ja meillä eläkeläisillä näissä asioissa taitaa olla paljon väljemmät säännötkin.
Teen nykyään pääasiassa vain omia keksintöjä ajankulukseni, kun tuli ajoissa hommattua tuota konepajakalustoakin riittävästi.
Töitähän minulla olisi ollut vaikka kuinka ja paljon. Liikaakin jos olisin vähänkään vielä ilmoitellut lehdissä.
Katsoin kuitenkin mukavammaksi tehdä töitä vain niin kuin harrastelupohjalta. Kun tuota ikääkin kertyy ja aikuisiän diabeteskin ottaa oman veronsa jaksamisista pois.
Nykyään erittäin antoisaa on kuitenkin kehitellä omia ideoitaan omassa konepajassaan ilman kenenkään käskytystä ja hiostamista.- YrittäjyyttäOnSuosittava
Vielä vähän jatkoa edelliseen ja samalla terveisiä päättäjille, että mistä kenkä puristaa kun uusia työpaikkoja ei tule.
Toimin siis loparien jälkeen jonkun vuoden sivutoimisena yrittäjänä (päätoimisesti työttömänä työnhakijana työvoimakortistossa)
Tein kaiken tyyppisiä metallitöitä koneistuksineen päivineen. Olin siis samalla myöskin kirjanpitovelvollinen ja tein kirjanpidonkin samalla tavalla, niin kuin kaikki muutkin yrittäjät ovat velvollisia tekemään.
Kela vaan rupesi kuitenkin pistämään kapuloita rattaisiin siinä suhteessa, että hommassa kuuluisi ko.virkailijan mielestä pitänyt olla ns. yrittäjävastuuta.
Vaikka homma oli täysin hyväksyttävää esim: kysyessäni tätä naapurikaupungin kelan toimistosta.
Tällaistako tämä yrittäjäksi kannustaminen sitten on?
Jos et ole suurin piirtein miljonääri, niin sinulla ei ole mitään mahista yrittää yhtään mitään.
Mielestäni pitäisi päin vastoin tukea tämän tyyppistä yrittäjyyttä, että saataisiin uusia yrityksiä syntymään.
Eihän siinä sitten auttanut muuta, kuin jäädä taas pelkästään työttömyyskortiston varaan. Sehän nyt oli kyllä aivan selvää, että iäkkäämpiä ei kovin paljon himoita mihinkään työpaikkaan normaaleihin tavis-duunitehtäviin.
Harmittamaan jäi vaan se, että ei ollut nuorempana mahdollisuutta yrittäjäksi lähteminen rahatilanteen ja riittävän halvan työtilan puuttumisenkin vuoksi.
Piti siis tehdä työtä toisten hyödyksi ja omat taidot jäivät tästä johtuen suuremmalta osin täysipainoisesti hyödyntämättä.
- SSShullut
Jotain tuollaista kokemusta itsellänikin. En nyt koko stooria kirjoita mutta jotain. 20 vuotta samassa firmassa. Yrittivät häätää pois ensin eristämällä kaikesta tiedosta ja vähättelemällä osaamista työssä josta on siis 20 vuoden työkokemus yms. Vihjailuja miten kohta lomautuslappu tulee. Olet tarpeeton ja portin takana on tulijoita. Päämääränä saada nuorempi, halvempi työntekijä josta taas otetaan mehut pois.
Osittain onnistuivat kun koin romahtamisen burnoutin, miten sen sitten sanoisikaan. Paha masennussja menin todella alas ja koin täydellisesti epäonnistuneeni elämässä. Kun ei tullut edes perhettä perustettua.
Päätin mennä sitten junan alle. Ei onnistunut, piipaa auto haki pois raitelta ennen junaa ja toimitti muumilaaksoon. Sieltä pääsi pois aikoinaan ja sen jälkeen alkoi psykiatri tapaamiset ja sellaiset. Kuukauden sairasloman sain ja en kauan kerinnyt sairaslomalla olla kun lomautettiin. Jonkin aikaa meni niinirtisanottiin. Niin vähän arvostivat että lähettivät irtisanomislapun postissa. Eivät viitsineet edes soittaa.
Nyt eläkkeellä hullun paperein mielialalääkkeitä syöden. Meni kyllä kaikki usko ihmisiin ja varsinkin porvareihin. Työnantajat ei välitä vaikka olisit kuinka ahkera ollut vaan kun alkaa nopeus hidastua niin uutta äkkiä tilalle. Vanhassa duunissani painaa nyt nuori sälli jolle käy varmasti myöhemmin jotain samanlasta. Hallitus on samanlaisia porvareita kuin entiset pomoni. - yleistäkai
Minulle sanottiin, että ota lopari, tai ruvetaan keksimään työstäsi olemattomia virheitä.. Luottamusmies oli valjastettu savusaunan.. Ei ollut kaukana aika, kun firmat nykytilasta, tule meille ja ostettiin itselle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410