Stalinin kuolemasta 63 vuotta

Suuri.Suru

Tasan 63 vuotta sitten ihmiskunnan suurin nero kuoli. Näin ainakin jos on uskominen suomen lehdistöä joka oli aivan surun murtama...

"Pääministeri Urho Kekkonen puhui radiossa 6. maaliskuuta 1953. Tutun, matalan äänen kuulee helposti mielessään:

"On luonnollista, että kun generalissimus Stalin nyt on poissa, me suomalaiset tunnemme vilpitöntä surua sen johdosta."

Paasikiven henki tarttui sanomalehtiin 5.3.2013

Surua?

Neuvostoliiton johtajan Stalinin kuolemaa oli tiedetty odottaa jo pari päivää. Jotkut, kuten kommunistien Hämeen Yhteistyö, olivat viimeiseen asti jaksaneet uskoa, että kyseessä oli vain ilkeämielinen juoru. Moni muukin uskoi Teräsmiehen vielä nousevan. Ei Stalin voinut kuolla.

Stalin menehtyi aivoverenvuotoon 5. maaliskuuta kello 21.50. Moskovan radio kertoi asiasta 6. maaliskuuta aamuyöllä kello kolme. Suomen Yleisradio poisti ohjelmistostaan kaiken kevyemmän aineiston. Kekkonen puhui kansalle.

Puhemies K .-A. Fagerholm lausui muistosanat eduskunnassa: "Myös Suomen kansa tuntee menettäneensä ystävän. Monissa yhteyksissä on saatu todeta, että generalissimus Stalin tunsi ystävyyttä ja kunnioitusta Suomea ja sen kansaa kohtaan."

Ystävyyttä?

Presidentti J. K. Paasikivi ei tullut esille mutta lähetti julkilausuman:

"Generalissimus Stalin, jonka kuolemasta tänään olemme saaneet suruviestin, on nykyajan suurimpia hahmoja."

Samalla Paasikivi tuli antaneeksi esimerkin siitä, miten on sopivinta käsitellä naapurimaan johtajan elämää ja merkitystä. Kannattaa korostaa suuruutta ja mahtavuutta. Ilman etumerkkiä.

Suomalaislehdistö joutui ainutlaatuiseen testiin. Nyt vaadittiin kirjoittamisen taidonnäytteitä. Kuinka kiittää Stalinin elämäntyötä?

Jotkut lehdet menivät aivan rähmälleen. Åbo Akademin professori Max Engman on käynyt lävitse suomalaisen sanomalehdistön kirjoitukset Stalinin kuoleman tiimoilta. Hän on koonnut näytteistä kattavan kokoelman 11 vuotta sitten ilmestyneeseen kirjaan Kaksoiskotka ja Leijona. Lehtien kirjoitukset ovat outoa luettavaa.

"Paremmat kirjoittajat saivat aika taitavasti asiat sanottua, mutta kyllä siellä aika kauheita kirjoitettiin", Engman sanoo.

Karjalaislehti Ylä-Vuoksi oli valmis näkemään Stalinin nyt uusin silmin:

"Itsenäisyytemme alkuvuosien ja sotavuosien propagandan jälkeen onkin generalissimus Stalinin persoonallisuus ja hänen voimakas henkilökuvansa alkanut maassamme selventyä ja näkyä oikeassa valossa."

Kainuun Sanomat nimitti vainajaa voimakkaaksi persoonaksi, nerokkaaksi suunnittelijaksi ja tahtoihmiseksi. Sama linja oli monella muulla lehdellä, Paasikiven esimerkin mukaisesti.

Mutta mitä mahtoi tarkoittaa Vaasan nimimerkki Castor?

"Helteinen päivä on päättynyt. Nerokkaiden aivojen säteily sammunut."

Nimimerkki sotkeutuu Nietzschen yli-ihmisteoriaan. Stalin oli nero, päämäärä korkea, oppirakennelma vaikea, ehkä Stalin tarvitsi "dispanssia", häntä ei pitäisi käsitellä samoin perustein kuin tavallisia ihmisiä, Vaasa-lehdessä arveltiin.

Oli myös turvallista hämmästellä Stalinin uraa ja elämänkaarta. Lehdet vaikenivat yleensä hienotunteisesti tavasta, jolla Stalin oli valtansa hankkinut.

Lalli, Kainuun Sanomat, Kaleva ja Ilta-Sanomat pystyivät muistuttamaan puhdistuksista mainitsematta niitä. Yleensä viitattiin lujaan otteeseen, ankaraan taisteluun ja miljoonien ihmisten "kohtaloihin".

Engman varoittaa ylenkatseesta.

"annattaa muistaa, että vuonna 1953 elettiin aivan toisenlaista aikaa."

Maailma horjui tavan takaa uuden maailmansodan partaalla. Ja se sota olisi käyty ydinasein. Vasta hiljan oli alettu uskoa, että Suomi voisi sittenkin selviytyä. "Jälkiviisaus olisi liian helppoa."

Kaikkein hanakimmin tartuttiin Stalinin ja Suomen kuviteltuun erityissuhteeseen. Suomella oli sen mukaan erityinen paikka suurmiehen sydämessä, kuten Lenininkin. Paasikivi ja Kekkonenkin olivat heti viitanneet siihen.

"Erityissuhteesta puhuttiin jo tsaarien aikaan. Se oli hyvä vanha keino."

Engman huomauttaa, että suomalaiset halusivat aina muistuttaa Suomen läheisestä suhteesta keisarin henkilöön, mutta ei muuhun keisarikuntaan, jonka poliittiset suhdanteet olivat ailahtelevia. Kaikki paha oli muka lähtöisin vain keisarin huonoista neuvonantajista.

Toisesta maailmansodasta ei muistokirjoituksissa juuri puhuttu, Engman kirjoittaa, ja jos puhuttiin, niin syy pantiin ulkoministeri Vjatšeslav Molotovin niskaan. Keskisuomalainen kiitteli paitsi Leninin myös Stalinin toimintaa Suomen itsenäisyyden hyväksi.

Åland ei ollut pekkaa pahempi. Se ehätti kiittämään Stalinia saarivaltakunnan turvaajana.

"Aivan Suomen pienoismalli", Engman sanoo ja naurahtaa.

Uusi Aika uskoi olevan Stalinin ansiota, ettei Suomea miehitetty, vaikka neuvostokenraalit olivat niin tahtoneet. Vapauden pakinoitsija Vastus piti suomalaisia Stalinin valittuna kansana.

20

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suuri.Suru

      Uusi Aika uskoi olevan Stalinin ansiota, ettei Suomea miehitetty, vaikka neuvostokenraalit olivat niin tahtoneet. Vapauden pakinoitsija Vastus piti suomalaisia Stalinin valittuna kansana.

      Engmanin mukaan entinen ulkoministeri, sotasyyllisyysvankeudesta vastikään vapautunut Väinö Tanner oli niitä harvoja, jotka uskalsivat – viikko hautajaisten jälkeen – ihmetellä puheita Stalinista suurena Suomen ystävänä. Olihan tämä kaksi kertaa hyökännyt Suomen kimppuun. Hämeen Yhteistyö kuittasi heti "suurrikollinen" Tannerin häpäisevän Stalinin muiston. Oiva tapa selvitä kirjoitustehtävästä oli kuvata Stalinin henkilökohtaisia ominaisuuksia, kuten lämpimästi tuikkivia ruskeita silmiä, jotka olivat kuuluisat lempeästä katseestaan.

      Paasikivikin sanoi säilyttävänsä tapaamisista "mitä miellyttävimmän muiston", mikä kuulostaa yllättävältä. Kalevan Valtteri kiinnitti huomiota kuviin, joissa Stalinille oli tunnusomaisinta "hymy jonkun lapsukaisen ojentaessa hänelle kukkia".

      Vasabladet muistutti, että vainaja pysyi aina vaatimattomana: hän piti esimerkiksi villapaidoista.

      Kommunistilehtien suru meni tietysti yli äyräitten. "Moninkertainen nero, lyömätön tiedemies." "Viisaiden aivojen toiminta on sammunut, suuri, jalo sydän on lakannut sykkimästä", kirjoitti Raivaaja.

      "Suurin ja viisain kaikista ihmisistä", jatkoi Vapaa Sana.

      "Aikakautemme jaloin ihminen", luonnehti Työkansan Sanomat.

      Suomi oli menettänyt "suojelusenkelinsä".

      Edistykselliset runoilijat kävivät työhön. Elvi Sinervo julkaisi runonsa Maailman suru, jossa "kaikki tuulet kantavat kiitoksemme hänelle".

      Armas Äikiä ei onnistunut yhtä hyvin pontevassa runossaan Stalin."Sydän Stalinin aikojen kellona lyö."

      Paavi luki Stalinille sielunmessun, YK:ssa pidettiin hiljainen hetki. Suomessa jonotettiin Neuvostoliiton lähetystöön esittämään surunvalitteluja. Hufvudstadsbladet kuvasi tungosta lähetystön rapuissa, kun suoraan työpaikoilta tulleet arkipukuiset miehet ja naiset seisoivat vierekkäin hännystakkisten herrojen ja punakaulaliinaisten pioneerien kanssa.

      "Monet olivat selvästi henkilökohtaisensurun vallassa."

      Julkisissa rakennuksissa oli suruliputus, yksityisiä kehotettiin tekemään samoin. Työpaikoilla työt seisahtuivat. Hautajaispäiväksi järjestettiin B-Messuhalliin suuri surujuhla. Muilla paikkakunnilla järjestettiin pienempiä muistotilaisuuksia.

      Mutta mitä suomalaiset sitten mahtoivat oikeasti sydämissään ajatella?

      "Ei sitä oikein pysty sanomaan", Engman pohtii.

      "Kahdeksan vuotta sodan jälkeen oli kuitenkin mennyt kohtalaisesti. Ajateltiin, että ehkä sittenkin kykenemme elämään Neuvostoliiton kanssa. Mutta nyt kiinteä piste oli poissa."

      Työpaikoilla tuli riitaa. Esimerkiksi Malmin maanviljelyskonetehtaan johto kielsi työläisiä viettämästä hiljaista hetkeä, Porissa tehtaat suostuivat vain suruliputukseen. Kun Raumalla osuusliike Suoja ei liputtanut, se sai kimppuunsa Satakunnan Työn, joka ihmetteli, miksi osuusliike ei kunnioita "Suomen itsenäisyyden antajaa".

      Demareiden kanneltiin jatkaneen työntekoa muistohetken aikana. Turussa ilmiannettiin poliisikomisario, joka linja-autossa oli ennustanut vähemmän miellyttävää kohtaloa Stalinia hoitaville lääkäreille.

      Uusi Päivä oli tyytyväinen, kun komisario joutui puhutteluun.

      Moskovassa kiemurteli 16 kilometriä pitkä jono Liittojen talolle, jossa Stalin makasi kunniakorokkeella. STT haastatteli surevia neuvostokansalaisia.

      "Voitteko kuvitella aroja ilman niiden avaruutta? Voitteko ajatella Volgaa ilman vettä? Venäjää ilman Stalinia?" lausui nuori nainen.

      Samaan aikaan Siperiassa – Solzhenitsynin Syöpäosaston mukaan – leirivankeja ei yllättäen vietykään työhön. Parakkeja ei avattu, kaiutin pysyi vaiti. Vangit alkoivat arvailla. Ja hiljakseen totuus tihkui esille.

      "Hei pojat! On tainnut Ihmissyöjä potkaista tyhjää..."

      Kohta soivat kitarat ja balalaikat.

      Vasta seuraavana päivänä vangit komennettiin ulos pakkaseen. Oli tulossa tärkeä tiedonanto.

      "Lakit päästä!"

      Ei toteltu. Sitten porukan pelle tempaisi lakin päästään – ja heitti sen korkealle ilmaan. Kaikki lakit lensivät perässä.

      Juttu julkaistiin alun perin HS:n Sunnuntai-sivuilla kymmenen vuotta sitten, kun Stalinin kuolemasta oli 50 vuotta.

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1362365836774

    • Tätä.mieltä

      Stalin oli suuri Suomen ystävä! Täytyy muistaa että vallankumouksen kaksi jättiläistä, Lenin ja Stalin ensi kerran tapasivat Tampereelle vuonna 1905. Senkin jälkeen Stalin ja Lenin kävivät Suomessa. Stalinilla oli erityissuhde suomalaisiin, hänellä oli suomalainen naisystäväkin, tosin vain lyhyen aikaa...

      • Kummaa-ystävyyttä

        kun tavoitteena oli Suomen itsenäisyyden ja demokratian tuhoaminen.


    • KoiralleSopivaKuolema

      Niinpä! Jooseppi tartutti "naisystäväänsä" kupan lyhyen suhteen aikana. Se oli bolsevikien helmasynti ja romautti myös Leninin nenän ja söi aivot!

      Luojan kosto seurasi kuitenkin veristä teurastajaa! Hän kuoli vuonna 1953 yksinäisenä lattialle keskelle omaa virtsalammikkoaan!

      Heti kiirehti paikalle saapunut Berija ilkkumaan tapahtunutta!

    • StalininTerroriListaa
      • LainausLinkistä

        "Aleakirja julkaisi Kremlin kiertolaisia nimisen kirjan jossa kerrotaan Hertta Kuusisen toimineen teloitusryhmän päällikkönä,muistaakseni kirjoittaja oli punaupseeri Front."


    • vuosisadanmatkustaja

      "Generalissimus Stalin, jonka kuolemasta tänään olemme saaneet suruviestin, on nykyajan suurimpia hahmoja."

      Vanha kiero Paasikivi oli oikeassa. Myös Adolf Hitler ja Mao Tse Tung kuuluvat nykyajan suurimpiin hahmoihin.

    • lukekaapojatsaattetupakk

      He he,Stalinin henkilökohtainen arvovalta oli niin suuri,että esimerkiksi Roosevelt useaan otteeseen neuvotteli hänen kanssaan ohittaen muut liittoutuneiden johtajat.
      Samaten Churchill kertoi sattuneen erään tapaamisen aikana,että vaikka hän oli päättänyt ottaa saapuvan Stalinin vastaan istualtaan,oli hänen kuitenkin pakko nousta seisomaan Generalissimuksen astuessa huoneeseen.
      Että pientä se on joidenkin suomalaisten poliitikkojen hymistelyt,kehuihan se Rytikin Jatkosodan syttyessä Hitleriä neroksi julkilausumassaan Suomen presidenttinä.

    • KamuPirunKanssa

      Todellisuudessa kyse ei ollut mistään "Stalinin henkilökohtaisesta arvovallasta" VAAN Rooseveltin äärimmäisestä naiiviudesta ja hyväuskoisuudesta! Roosevelt uskoi, että Uncle Joen kanssa tullaan juttuun henkilösuhteilla ja erehtyi pahan kerran!

      Rooseveltin tyhmyys maksoi lännelle PALJON!

      • felixsteiner

        Olen samaa mieltä, despootti stalin sotajoukkoineen olisi pitänyr ajaa omien rajojensa taakse kesällä 1945 eikä antaa jäädä miehittämään ja pitämään hirmuvaltaansa etisiin euroopan vapaisiin maihin (siis puola,liettua,latvia,viro,unkari,tsekkoslovakia jne) olihan läniliittoutuneille alakanut tihkua jo tietoa neuvostojoukkojen barbaarisesta käytöksestä miehitetyissä maissa(tästähän alkoikin läniliitoutuneiden ja neuvostoliiton välit sit pikkuhiljaa kylmentyä)


      • stalinrulasivaan

        Hehe,tuo Rooseveltin luonnehtiminen"äärimmäisen naiiviksi ja hyväuskoiseksi" on juuri sitä parasta besserwisserismin ja jälkiviisauden lajia.
        Kato sillon pelattiin niillä korteilla mitkä oli jaettu.
        Stalinilla oli kyky oivaltaa olennaiset seikat ja laaja näkemys poliittisen pelin ja sodankäynnin ohjaamisesta.
        Sen lisäksi hän tietenkin oli raaka,häikäilemätön ja vainoharhainen.


    • Näin.se.vain.on

      Stalin oli 1900-luvun ehdottomia suurmiehiä, tämä on historiallinen fakta.

      • Kyllä-olikin

        Suurmies Stalin liittoutui suurmies Hitlerin kanssa 23.8. 39 ja siitä alkoi suursota, jossa Stalin yritti kahdesti tuhota Suomen, mutta epäonnistui.


    • HistorianHylkiö

      Jooseppi on historian hylkiä ja täysin rinnastettavaissa Adolf Hitleriin! Lähes kaikki kusmutterin ptsaat on poistettu Venäjällä ja Euroopassa! Tämä on historiallinen fakta.

    • demarienvihollno1

      ..Stalin murhautti valtavasti venäläisiä ihmisiä. Ja Stalin teki miljoonista venäläisistä rikollisia ja roskasakkia. Homma eteni maailmanlaajuiseksi valehteluksi. Myös suomessa SDP, SKDL pauhasivat kansojen ystävyydestä sosialistisessa maailmassa 80-luvun loppuun asti. Vieläkin amerikka ja cia ja Israel olivat syynä kaikkeen maailmassa joillekin vasureille.
      Hirveintä on se, että SDP kantaa punalippua ja laulaa samoja lauluja kuin Stalinin Neuvostoliitossa..

      • KansanDemokraatti

        Hertta Kuusisen teloitusryhmän päällikkö. Pitääkö paikaansa?


      • beethooven

        Suomen tasavallan presidentti ja pääministeri olivat Stalinin kuollessa syvästi pää kumarassa surren aidosti naapurimaan suur-miehen poismenoa. Helsingissä valitsi syvä hiljaisuus tuona päivänä vielä hyvinkin. Kirkoissa rukoiltiin.


    • TodellisuusJaHarhat

      Tottakai he olivat ulkoisesti surevan näköisiä, mutta todellisuudessa Suomessa huokaistiin helpotuksesta! Viimeinkin pskakasasta päästiin!

      Samasta asiasta kertoi Parvilahti, joka oli tuolloin vankina Vorkutan rangaistusleirillä! Kun Stalinin kuolemasta ilmoitettiin niin vangit nostivat toisilleen peukkuja pystyyn! "Yhtä vähemmän taas"!

      • SeAravakasteinen

        Unto Boman ei ollut vankina vaan lomailemassa Sotšissa kiitoksena Neuvostoliitolle tekemistään palveluksista. Siinä oli kunnon R Y S S Ä. Esimerkillinen mies. Upaa, upaa, upaa!!!


    • Remotestalin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe