Avunpyyntö!

Ketähän olisi paras rukoilla, kun rektumiani kutittaa jo kolmatta päivää peräkkäin. Olen kokeillut vähän kaikkia YHWH-sedästä jessun pojasta Onaniaksesta aina kolmasti laulavaan kukkoon ja paratissin kaikkeinsta kavalimmasta silmälasikoprakärmeestä lähtien. Olen jopa raakannut kutisevan alueen ja tuputtanut sinne mirhaa, meiramia, mannaa ja munakokkelia.
Auttaisikohan jos keskittäisi rukoilun jollekkin yhdelle hahmolle? Mutta kenelle, siinäpä pulmaakerrakseen. Mikä olisi hyvin viisaiden jt henkistetty neuvo?
476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
Aloittaja

Sen verran on asia edennyt, että kun olen oikein oikein henkistyneenä lukenut Blow Jobin kirjaa, sekä rukoillut laupiaan samriinilaisen äitiä, marina matkaleenaa, niin selvisi rektumin kutiamisen primääri syy. Siellä on nimittäin pukamiin päässyt pesiytymään supiaisia. Supiaisethan olivat yksi epykgtiäläisten vitsuksista vaaraoiden maassa juuri ennen vedenpaisumusta.
Mutta millähän ne saisi pois? Kerupi sanoi minulle näyssä, kun onaniakammiossani hartaasti rukoilin, että ruåtsalaisten hellepäivän herkku, hapansilakka, tepsisi. Toinen ehdotus oli nalli ja dynamenttipötkylä.

Äänestä

Tässä on esimerkki mihin luopumus johtaa.

Äänestä
Aloittaja

Aha.Kiitos vastauksesta. Täytyy luopua sitten luopumuksesta. Täytyy ruveta alkamaan ottaa jt kaikkitietävä ulkokultaisuus, perusteeton ylimielisyys. Teennäinen hymy ja tekoveljeys. Alkaa puhumaan puppua ovilla, ja lähettämään rahaa pruuklyniin. Uskomaan kaiken maailman satuolentoihin. Tekemään kusetuksia ja vääryyksiä kun ne saa kätevästi "katumalla" poispyyhityiksi. Jos kokeilisi aluksi tällä kattauksella supiaisten lähdetystä.

Äänestä
Aloittaja

No nyt se apu löytyi. Ratkaisu oli niinkin ilmiselvä kuin että vanhan konekiväärin liipasinjousesta tehty anusaukon ryppynyöri oli kuoleentunut, eli metallin väsymisestä oli kyse. Nyt kun on vaihdettu uusi saksalaisesta Kruppin erikoisteräksestä takomalla valmistetty ryppynyöri, niin kelpaa taas laskea suolikaasua lähimmäisten iloksi. Samalla napsittiin supiaiset pois ja yhtään ei enää kutita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kookoo2 kirjoitti:

Ketähän olisi paras rukoilla, kun rektumiani kutittaa jo kolmatta päivää peräkkäin. Olen kokeillut vähän kaikkia YHWH-sedästä jessun pojasta Onaniaksesta aina kolmasti laulavaan kukkoon ja paratissin kaikkeinsta kavalimmasta silmälasikoprakärmeestä lähtien. Olen jopa raakannut kutisevan alueen ja tuputtanut sinne mirhaa, meiramia, mannaa ja munakokkelia.
Auttaisikohan jos keskittäisi rukoilun jollekkin yhdelle hahmolle? Mutta kenelle, siinäpä pulmaakerrakseen. Mikä olisi hyvin viisaiden jt henkistetty neuvo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu