Siis aika älytöntä, Ruotsalaisia on ollut jo tuolla Thaimaassa viikko, ja varmaan on kaikki sairaalat kartotettu, suomikin on jo tuonut kaikki pois. Siis voiko todella olla niin että lapsista ei huolehdi kukaan, pedofiilit pystyy viemään niitä sairaaloista miten tahtoo. Pojan isän isänkin piti lähteä vartavasten hakeen poikaa, eikö siitä paikanpäällä kukaan huolehtinut.Toihan on pedofiilien kultakaivos, kun maastakin pääsee ulos ilman passia. Ja pojan elossa olo on tiedetty pitkään, siksi pappakin sinne lähti. Siis järki nyt jollekkin käteen ja äkkiä.
Länsimaat ???
vähä huolta
0133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.