Suomi on herrojen maa. Jotkut Valtion virkamiehet saa 20000- 50000 euroa kuukaudessa palkkaa. Ja köyhän tulee tulla kuukaudessa 300-600 euron korvauksella toimeen. Vuokraan ja ruokaan menee monesti se 500-600 euroa kuukaudessa!. Joskus ylikin. On helppo tulla toimeen 5000-50000 eurolla kuukaudessa, mutta rikkaiden yrittäjien suuuryrityspomojen ja virkamiesten tulisi kokeilla puoli vuotta sitä 200-600 euron palkkaa. Niin todella ymmärtäisivät ettei niin pienellä korvauksella esimerkiksi isossa kaupungissa asuta. Toki asumistuen voi saada siihen 200-600 euron summan päälle. Ymmärrän toki, että on fyysisesti ja henkisesti vaativampaa työtä. Ja ei kaikesta työstä voi maksaa samaa palkkaa, mutta silti kohtuus pitäisi olla yläluokkien palkoissa!. Maltillinen palkkaratkaisu voisi olla hyvä juttu. Rikkailta palkkaa pienemmäksi 5-30 prosenttia!. Niin saataisiin köyhille isompi peruspalkka ja köyhän raha tulisi kulutukseen ja kansantaloutta kasvattaisi. Ei menisi rikkaiden ulkomaan tileille yms kaikenmaailman tileille siirrot ja kikkailut. Toki rikkaammat maksaa enemmän veroja kuin köyhät!, muttei oikeassa suhteessa köyhiih nähden!. Toki rikkaat on pää-osin rehellisesti varansa varmaan keränneet. Ja kova verotus hyödyttää Suomen valtiota jolla silti krooninen rahapula ja velka taakkana on. Kulutus lisää kulutusta ja epäsuoraan työpaikkoja. Ja saasteita toki tulee valmistuksesta ja kuljetuksesta ja joissakin tapauksissa loppukäyttämisestä. Myös Suomen 400000 ihmistä saisi työtä jos luotaisiin uusia työpaikkoja valtion tukiessa yrittäjiä pienet keskisuuret enemmän. Maltillinen yritysverotus myös tärkeää. Pitäisi siis valtion, työnantajan ja työntekijän sopia maltillinen kohtuullinen palkkaratkaisu ilman ahneutta!!. Kynnystä ja kustannuksia palkata työntekijöitä töihin pitäisi madaltaa selvästi!. Toki kustannuksia ja juoksevia välttämättömiä kuluja pitäisi voida karsia.
Talous ja työllisyys
Maggem
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664