Suomenruotsalainen on ihminen, jonka syyspilviä muistuttava rajattu ja takertuva tietoisuus elää samsarassa Suomen puolella, mutta tuntee kaipuuta Ruotsiin. Suomenruotsalaisten esi-isät ovat rantautuneet Suomeen niin kauan aikaa sitten, etteivät kaikki suomenruotsalaiset tunnusta isänmaataan Ruotsia, vaan odottavat armoa suomalaisilta. Tätä pyrkimystä on kritisoitu laajasti relativistisen, mutta kansojen erilaisuutta korostavan modernin ja suvaitsevaisen nationalismin kannattajien taholta, esimerkiksi haaparantalaisella palvelimella toimivassa suomalaisessa sivustossa.
Suomenruotsalaisen isänmaa
11
<50
Vastaukset
- tämä_tiedoksi
Ruotsista aikoinaan saapuneet siirtolaiset tulivat lähinnä pohjoisesta periferiasta eli olivat jo valmiiksi (puoli)suomalaisia. Myös se selittää, miksi "surut" ovat geeneiltään suomalaisia eikä ruotsalaisia.
- selittävätekijä
Kielen vaihto on selittävä tekijä. Ruotsalaisia maahanmuuttajia (juuri noita Pohjois-Ruotsin suomalaisia siis) on Suomessa ollut ainan niin vähän, että käytännössä ei lainkaan.
- Herätkää.suomalaiset
Nyt isänmaattomina nämä eliittisurut koittavat pakonomaisesti liittää Suomea takaisin Ruotsiin. Ja on menestynyt aika hyvin. Jo monta yritystä on myyty Ruotsalaisille ja työpaikat samoin siirtyneet sinne.
Köyhä olet Suomi parka, ja köyhäksi jäät, jos et laita surueliittiä kuriin. - Suomi.tuhoutuu
Taas yksi Ruotsiin myyty tehdas muuttaa sen Ruotsiin. BillerudKorsnäs suunnittelee siirtävänsä paperikoneen Ruotsiin.
- Teletappila
Nyt isämaaton suru on myynyt maansa pala palalta Ruotsiin, kuten valtiollisen puhelinyhtiönsä. Kohta Sonerasta ei ole jäljellä kuin kalliisti maksettu Sonera-nimi, ja sekin muutetaan Teliaksi.
- Suruerehdys
Ja Ahvenanmaan sipsit siirretään Norjaan. Kuinka käy sipsien tullittomuuden? Jo nyt ne maksavat viidenneksen enemmän kuin kilpailevat sipsit.
- Kumma.maa
Kappas kun ankdam ei ole kommentoinut aloitusta. Se ei taida ylittää kipukynnystä kun siitä tunnistaa itsensä?
- Rötösherrat.kiikkiin
Lisäisin vielä että surut ovat kieroilleet Suomeen lainsäädännön, joka suojaa isojen yhtymien omistajia veroilta. Jos omistat yhtiön osakkeista yli 10 %, niin et maksa osingoista veroa yhtään. Eli voit nostaa palkkaa miljoonia euroja maksamatta mitään veroja tai eläkemaksuja.
- Vinoutunut.laki
Hyvin kirjoitettu aloitus. Harmi että pitää paikkaansa, koska isänmaattomina surut käyttävät hyväkseen Suomea ja suomalaisia samalla tavalla kuin Ruotsin vallan aikana.
Kokoomuksen avulla saadaan yhä pahempia etuuksia rikkaille suruille ja yhä enemmän porsaanreikiä jättää maksamatta veroja ja maksuja.
Viimeisin ehdotus arvopaperirekisteri, joka olisi sallinut siirtää laillisesti osakkeensa ulkomaille piiloon. Sitä ennen oli ehdotus katumuslaista, joka olisi jättänyt rahansa ulkomaille piilottaneet ilman rangaistusta. Melkein ilman veroja, joiden vuoksi rahat on piilotettu. Nyt nämä rahat ovat paljastumassa ensi vuonna, joten on vielä vuosi aikaa piilottaa rahat vielä paremmin. - Historiaa.uppsalasta
Suomalaiset ovat koko tunnetun historiansa ajan olleet kahden vahvemman valtiollisen kokonaisuuden puristuksessa. Kristillinen kirkko jakaantui vuonna 1054 kreikkalaiskatoliseen ja roomalaiskatoliseen kirkkokuntaan. Tämä johti niiden välissä olevien alueiden asukkaiden käännyttämiseen ristiretkillä oman valtapiirin laajentamiseksi.
Suomenkielisillä alueilla vaikutusvallasta kilpailivat Novgorod lähinnä Karjalassa sekä Tanska ja Ruotsi. Nykykäsityksen mukaan Suomeen tehtiin Ruotsista ristiretki 1150-luvulla. Tanskalaiset tekivät ristiretken Suomeen vuonna 1191, mutta paavi siirsi vuonna 1193 Suomen Tanskan Lundista Ruotsin Upsalan vakinaiseen alaisuuteen.- Historiaa.urjalasta
Ruotsi ei todellakaan ollut mikään "vahva valtiollinen kokonaisuus" 1100-luvulla!
Tanska hallitsi koko Etelä-Ruotsia. Pohjois-Ruotsi taas oli tuolloin puolisuomalainen. Joku Taalainmaa jäi ainoaksi turvapaikasi Ruotsin "kuninkaille". Kustaa Vaasakin joutui pakenemaan sinne vielä 1500-luvulla, kun tanskalaiset valtasivat taas kerran Tukholman.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418