Opetuslapsi Matias petti mestarin jo 2011

halla-ahoisti

Jari Leino kirjoittu facebookissa seuraavan paljastuskirjoituksen:

Hommafoorumilla on pientä dramatiikkaa ja viestejä poistetaan, joten pistän tämän tänne.
Kipupisteeksi on nyt konkretisoitunut se, että Matias ei halua minun kertovan eräästä episodista, joka on minun mielestäni Homman historian kannalta oleellinen.
Vuoden 2011 jytkyvaalivalvojaisissa The Mestari kuulemma katseli ihmetellen, että miksi hänen vaalipäällikkönsä Matias viihtyy niin hyvin perivihollisen pöydässä juttelemassa Sanna Ukkolan kanssa, joka tunnettiin ainoastaan siitä, että hänellä oli pakonomainen tarve purkaa fanaattista Halla-aho-vihaansa kolumneissaan.
Loppukesästä 2011 Matias ilmoitti minulle (joka siihen aikaan olin vielä mukana Homma ry:ssä ja yksi foorumin admineista), että hän lähtee Sanna Ukkolan matkaan. Tilanne oli täysin absurdi: Halla-ahon vaalipäällikkö ilmoitti jättävänsä kauniin, koulutetun ja fiksun vaimonsa lähteäkseen Sanna Ukkolan matkaan. Pidin sitä ensin vitsinä.
Kun minulle tuli selväksi, että Matias ei vitsaile, sanoin hänelle, että kyseessä on asia, joka vaikuttaa hänen asemaansa Homma ry:n puheenjohtajana ja foorumin vetäjänä. Esitin toivomuksen, että Matias itse ilmoittaisi tästä uudesta tilanteesta hommalaisille jossain sopivassa välissä. Silloin elettiin loppukesää ja minä asetin joulun takarajaksi tiedottamiselle.
Matias ei halunnut tiedottaa asiasta hommalaisille (joille tilanne selvisi joskus vuoden päästä ja se hyssyteltiin), joten minä tein vuoden lopussa omat johtopäätökseni ja erosin Homma ry:n jäsenyydestä ja pyysin poistamaan viestihistoriani foorumilta.
Lähdössäni oli toki yhtenä taka-ajatuksena epätoivoinen irtioton yritys ja halu palata normaaliin. Kuvittelin silloin vielä voivani hakea jotain julkisen sektorin töitä, mutta huonostihan siinä tietenkin kävi.
Pääsyy lähtööni oli kuitenkin se, että en halunnut olla tilanteessa, jossa minä joudun selittelemään Matiaksen tekemisiä hommalaisille, koska en itsekään pystynyt niitä hyväksymään.
Tämä oli pieni kertomus historiasta. Ei mitenkään maailmaa mullistava, mutta sellainen, jota teidän ei haluttu tietävän.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anti-reino

      Miksi reino tulee näiden asioiden kanssa julkisuuteen vasta nyt?
      Persut on jo menettäneet maineensa ja kannatuksensa, maahanmuuttokriittinen scene on osoittautunut täysin merkityksettömäksi yhteiskunnalliseksi toimijaksi, eikä halla-ahostakaan lopulta ollut kuin kommentoimaan iltapäivälehtien juttuja facebookissa.
      Asiat olisi pitänyt ottaa puheeksi silloin, kun niillä vielä uskottiin olevan jotain merkitystä.

    • Plörbsittelijä24
    • KokoTotuus

      Tähänkö päättyi aiheesta rabortointi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe