Mistähän johtuu, että uskikset ovat tutkitusti tyhmempiä kuin ei-uskovaiset?
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/alykkyys_usko_tutkimus-6701
Ainakin tyhmempi uskoo kaikennäköisiin satuihin ja satuhahmoihin helpommin. Eli hoksnokka ei riitä käsittelemään, tajuamaan, että esmes kuolleista nouseminen jonain päivänä ei voi olla mahdollista. Tai tajuamaan raamattu-satukirjan selviä ristiriitaisuuksia ja suoranaisia mahdottomuuksia.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
Uskisten ÄO?
10
80
Vastaukset 10
- aatteidensatu
Jeesus on heidät ottanut omikseen, kun he ovat tunnustaneet, että eivät ole itse omin voimin pärjänneet synnittömänä.
Jos olisivat vähän älykkäämpiä, niin eivät tekisi syntiä. Eivätkä myöskään tarvitsisi apuja satuolento jessulta.
- eiuskonnollisuus
Aavaajan ei älykkäs ja ei sivistynyt vulgaari palstaesiintyminen / aktiivinen trollaustason älykääpiötoiminta on sitten mitä ilmeisempi äärimmäinen poikkeus tuohon tutkimukseen nähden.
Sitten on myös hyvä erottaa uskonnot ja jumalusko. Osa tiedemihistä on jumaluskovia (eivät välttämättä anna sille kristillisyyden muotoa) mutta ovat mitä ilmeisemmin ei uskonnollisia.Oikkeinnkirloituksesi taso kertoo sinusta ihan riittävästi. Ekassa lauseessa jo noin puolenkymmentä kieliopivirlettä.
Samoja tollakoita kaikki uskikset: kakan kääre vain vähän erilainen.
Mutta onko mukavaa olla noin kuudenkymmenen tieteellisen tutkimuksen mukaan tyhmempi kuin vaikkapa ateisti tai agnostikko naapuri?- eiuskonnollisuus
kookoo2 kirjoitti:
Oikkeinnkirloituksesi taso kertoo sinusta ihan riittävästi. Ekassa lauseessa jo noin puolenkymmentä kieliopivirlettä.
Samoja tollakoita kaikki uskikset: kakan kääre vain vähän erilainen.
Mutta onko mukavaa olla noin kuudenkymmenen tieteellisen tutkimuksen mukaan tyhmempi kuin vaikkapa ateisti tai agnostikko naapuri?"Mutta onko mukavaa olla noin kuudenkymmenen tieteellisen tutkimuksen mukaan tyhmempi kuin vaikkapa ateisti tai agnostikko naapuri?"
Olen angostikko.
Alusastian tasoisen vähä-älyisellä ja vulgaarilla trollaus-aktiviteetilläsi saatat korkeaälyisen, sivistyneen, kultivoidun ja veitsenterävän anlyyttisen älykkyyteni ja vertaisteni ylä-kastin häpeään ;-) - Hillarutuloo
eiuskonnollisuus kirjoitti:
"Mutta onko mukavaa olla noin kuudenkymmenen tieteellisen tutkimuksen mukaan tyhmempi kuin vaikkapa ateisti tai agnostikko naapuri?"
Olen angostikko.
Alusastian tasoisen vähä-älyisellä ja vulgaarilla trollaus-aktiviteetilläsi saatat korkeaälyisen, sivistyneen, kultivoidun ja veitsenterävän anlyyttisen älykkyyteni ja vertaisteni ylä-kastin häpeään ;-)Katoppas , Donald - setäkös se sieltä luuraa , ? ei siis se Duck , jolla on sentäs Se Minni mukana , vaan se Tramp , eiku siis , ; -
; ei siis kukaan muu voi olla , Ootahan , niin kyllä se Hillaru kohta höyhentää ,
Agnostikko? Jaa. No poikkeus vahvistaa säännön. Kuten jo Koljat, mooseksen poika, sanoi kuninkas Daavidille Kanan häissä, kun muuttivat veden viiniksi.
- eksytyksenhenkiä
Verkkouutset ja kirjoittaja ovat venäläisiä juutalaismuslimeja peite silmillä eivät koskaan näe Jeesusta . Pysykää kristuksessa ja ristillä .
- rikasmiesjalasarus
Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta . Lopunajan pilkkaajia. Sitten huomaavat jääneensä ulkopuolelle missä on hammastenkiristys . Sana rististä on hullutus niille jotka kadotukseen menevät.
HOOHOHOOOHOHOHOOHOOOHOOHOHOOHOHOOHOHOHOOOH!
HOHOHOHOOHOOHOOHOOHOHOHOOOHOHOOHOO!
Mitään taivasta ei ole. Lastenkaltaisilta typeryksiltä uskonnot keräävät rahat pois.
" ...parempi tapa tehdä miljoona dollaria on perustaa uskonto." -Ron Hubbard
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1201508
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2021000Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.145588Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.221501- 187499
- 25444
- 182433
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut10432Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen18393- 38388
