Autoani kolhittiin. Kolhijana - tietysti - nastapelle.
Auto pajalla ja alla sitten sijaisauto. Liikennevakuutuksen piikkiin tulee pikkukinneri ja NASTOILLA.
Ymmärrän nyt, miten nastat parantavat liikenneturvallisuutta:
- Infernaalisen melun takia nopeudet putoavat.
- Melun ja teiden pilalle jyrsimisen takia edes keräkaalin älykkyysosamäärän omaava autoilija jättää kaiken turhan autoilun pois. Tämä tulee siis jo normaalin käytöstavoin varustetun henkilön huomaavaisuutena niitä 5.5 miljoonaa auton ulkopuolle jäävää kohtaan.
Tilapäisesti nastapelle
19
51
Vastaukset
- OlisikoAikaLopettaaItku
Kyllä nämä nastoja tai kitkoja sairaalloisen epätoivoisesti puolustavien kirjoitukset menevät jatkuvasti vain säälittävimpään suuntaan. On se kumma että toisten käyttämät talvirenkaat vievät kaiken keskittymiskyvyn ja ajatukset elämästä. Tänne tietysti voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa koska todistustaakkaa ei kirjoituksissa ole. Tämänkertaisenkin ketjun aloittaja on voinut keksiä koko tarinan ihan omasta päästään tai jättää kertomuksesta pois omat mahdolliset töppäilyt. Ja säälittävää on vielä sekin että nämä rengasfanaatikot kuvittelevat ihmisten muuttavan rengasmielipiteitään tai peräti vaihtavan rengastuksensa toiseen. Omaan rengastietämykseensä fanaattisesti ja kritiikittömästi uskovat varmaan vielä kuvittelevat pystyvänsä omaa ylivertaista osaamistaan lisäävän muiden mielikuvissa. He kun ovat niitä parempia ja viisaampia kuljettajia koska itse niin kuvittelevat. Ovat kyllä kaikkea muuta. Naurettavia ja säälittäviäkin omaa taisteluaan tuulimyllyjä vastaan käyviä idiootteja. Nasta-ja kitkarenkaat pyörivät halusivat rengasfanaatikot sitä tai eivät.
- tmpnastapelle
Omaa töppäilyä tuohon kolariin on aika vaikea saada mukaan:
- Ajoin tyhjälle parkkipaikalle aamun ensimmäisenä autona parkkipaikan auettua (puomillinen asiakasparkki).
- Poissaollessani autoa oli naarmutettu. Sivullinen ilmiantoi ja kolaroinut teki
kiltisti vahinkoilmoituksen, mistä hänelle kiitos.
Tässä tapauksessa jouduin siiis itse - syyttömänä osapuolena - käyttämään noita junttirenkaita.
Jos tuota ulinaa ei tarvitsisi minun tai muiden sivullisten kuunnella eivätkä piikkipyörät minunkin verovaroillani tehtyjä teitä bitumipölyksi jyrsisi niin puolestani itse kukin saisi millä tahansa keinolla itseään kiduttaa - jopa nastarenkailla ajamalla, jos siitä jotain perverssiä seksuaalista mielihyvää saa. - lommuvakuutus
tmpnastapelle kirjoitti:
Omaa töppäilyä tuohon kolariin on aika vaikea saada mukaan:
- Ajoin tyhjälle parkkipaikalle aamun ensimmäisenä autona parkkipaikan auettua (puomillinen asiakasparkki).
- Poissaollessani autoa oli naarmutettu. Sivullinen ilmiantoi ja kolaroinut teki
kiltisti vahinkoilmoituksen, mistä hänelle kiitos.
Tässä tapauksessa jouduin siiis itse - syyttömänä osapuolena - käyttämään noita junttirenkaita.
Jos tuota ulinaa ei tarvitsisi minun tai muiden sivullisten kuunnella eivätkä piikkipyörät minunkin verovaroillani tehtyjä teitä bitumipölyksi jyrsisi niin puolestani itse kukin saisi millä tahansa keinolla itseään kiduttaa - jopa nastarenkailla ajamalla, jos siitä jotain perverssiä seksuaalista mielihyvää saa.Olipa sulla mäisä... Minua kahden vuoden aikana parkkiksilla kolhittu jo kolmekertaa ja aina maksanut itse 150€.
- Ilmeisestiväärätrohdot
tmpnastapelle kirjoitti:
Omaa töppäilyä tuohon kolariin on aika vaikea saada mukaan:
- Ajoin tyhjälle parkkipaikalle aamun ensimmäisenä autona parkkipaikan auettua (puomillinen asiakasparkki).
- Poissaollessani autoa oli naarmutettu. Sivullinen ilmiantoi ja kolaroinut teki
kiltisti vahinkoilmoituksen, mistä hänelle kiitos.
Tässä tapauksessa jouduin siiis itse - syyttömänä osapuolena - käyttämään noita junttirenkaita.
Jos tuota ulinaa ei tarvitsisi minun tai muiden sivullisten kuunnella eivätkä piikkipyörät minunkin verovaroillani tehtyjä teitä bitumipölyksi jyrsisi niin puolestani itse kukin saisi millä tahansa keinolla itseään kiduttaa - jopa nastarenkailla ajamalla, jos siitä jotain perverssiä seksuaalista mielihyvää saa.Hoidappa äkkiä lääkityksesi kohdilleen!
- Jepjepjeptaas
tmpnastapelle kirjoitti:
Omaa töppäilyä tuohon kolariin on aika vaikea saada mukaan:
- Ajoin tyhjälle parkkipaikalle aamun ensimmäisenä autona parkkipaikan auettua (puomillinen asiakasparkki).
- Poissaollessani autoa oli naarmutettu. Sivullinen ilmiantoi ja kolaroinut teki
kiltisti vahinkoilmoituksen, mistä hänelle kiitos.
Tässä tapauksessa jouduin siiis itse - syyttömänä osapuolena - käyttämään noita junttirenkaita.
Jos tuota ulinaa ei tarvitsisi minun tai muiden sivullisten kuunnella eivätkä piikkipyörät minunkin verovaroillani tehtyjä teitä bitumipölyksi jyrsisi niin puolestani itse kukin saisi millä tahansa keinolla itseään kiduttaa - jopa nastarenkailla ajamalla, jos siitä jotain perverssiä seksuaalista mielihyvää saa.Heh. Vai kävi nastarenkaat muka raapimassa autoasi poissaollessasi. Joopa joo. Hyvin tuo juttusi kuvaa sinua ja tuota lapsellista fanaattisuuttasi...
- tmpnastapelle
Ilmeisestiväärätrohdot kirjoitti:
Hoidappa äkkiä lääkityksesi kohdilleen!
Itseni voisin itseni kuurouttaa ja mielialalääkkeillä hoitaa sen ulinan, teiden tuhoamisen ja pölyttämisen aiheuttaman mielipahan unholaan, mutta mitenkäs lääkitsen ne 5.5 miljoonaa muuta suomalaista?
- tmpnastapelle
Jepjepjeptaas kirjoitti:
Heh. Vai kävi nastarenkaat muka raapimassa autoasi poissaollessasi. Joopa joo. Hyvin tuo juttusi kuvaa sinua ja tuota lapsellista fanaattisuuttasi...
Kyllä minä mainitsin kolhijaksi sen autoani kolhineen nastarenkaisen auton kuljettajan - eli siis nastapellen. Nastat raapivat ajoalustaa.
- Hohhoijaataas
tmpnastapelle kirjoitti:
Kyllä minä mainitsin kolhijaksi sen autoani kolhineen nastarenkaisen auton kuljettajan - eli siis nastapellen. Nastat raapivat ajoalustaa.
Oleellistahan olikin, että kolhijalla oli nastarenkaat. Eikös?
Muutenhan koko pikkukolhulla ei olisi ollut väliäkään. Saithan nyt taasen yhden syyn luetella tuota huuhaalistaa nastojen ominaisuuksista ja purkaa pahaa oloasi nastarenkaisiin.
Voi voi teitä tuohon yhteen nastarengasvihaanne hirttäytyneitä onnettomia typeryksiä. Kovin on näkäjään vaikeaa päästä siitä henkisesti irti ja tervehtyä...
- hoitoon.vajakit
Täällä Etelä-Suomessa sairaimmat vajakit ovat rouhineet kohta viisi kuukautta nastoillansa. Täytyypä taas oikein laskea, kuinka monena päivänä niitä on tarvittu....aivan, EI YHTENÄKÄÄN.
- Kui_täh
et oo tainnut paljon lukea uutisia näistä kolaripäivistä ja siitä kuinka keli yllätti autoilijat
- ihanPiruuttaan
Alan tästä päivästä alkaen pidentämään viikolla nastarenkailla ajamaani aikaa, aina kun joku pässi tekee tuollaisia säälittäviä aloituksia.
- oimusiikki
Toivon hartaasti,että kusipäänä ajat nastoilla koko kesän..
- LääkäriinKantsisMennä
Ketjun aloittaja voisi ihan oikeasti käydä juttelemassa lääkärin kanssa. Ei ole normaalin ihmisen tapaista jauhaa autonrenkaista vuoden ympäri ikäänkuin ne olisivat mailman vakavin asia. Monet ovat huolissaan esim. turvapaikanhakijoiden tuomasta onegelmasta, moni taas hermostuu yhteiskuntasopimuksen neuvotteluista mutta joillekin vain nasratenkaat ovat suurin uhka Suomelle jollei koko ihmiskunnalle. Voi vittu mikä idiootti!
- hoitoon.vajakit
Eivät ne olekaan maailman vakavin asia. Sekö sitten poistaa niiden aiheuttamat ongelmat? Pitäisikö kaikkia ongelmia vähätellä sen takia, etteivät ne ole maailman vakavimpia ja jatkaa idioottimaista toimintaa?
- LääkäriinKantsisMennä
hoitoon.vajakit kirjoitti:
Eivät ne olekaan maailman vakavin asia. Sekö sitten poistaa niiden aiheuttamat ongelmat? Pitäisikö kaikkia ongelmia vähätellä sen takia, etteivät ne ole maailman vakavimpia ja jatkaa idioottimaista toimintaa?
Ei idioottimaista toimintaa pidä jatkaa siinä olet ihan oikeassa mutta silti jauhat nastarengaspaskaasi ympäri vuoden. Kannattaisiko jutella jollekin päättäjälle uhkakuvista joita nastarenkaat mielessäsi pyörittävät ennemmin kuin täällä itkeä? Kirjoituksesi ja itkusi tällä palstalla ei kiinnosta ketään, niillä ei ole mitään merkitystä nastarenkaiden käyttöön.
- Ehkäonliianvaikeaa
hoitoon.vajakit kirjoitti:
Eivät ne olekaan maailman vakavin asia. Sekö sitten poistaa niiden aiheuttamat ongelmat? Pitäisikö kaikkia ongelmia vähätellä sen takia, etteivät ne ole maailman vakavimpia ja jatkaa idioottimaista toimintaa?
Mutta kannattaisi ajatella vaihtoehtojen mukanaan tuomia ongelmia. Miksi poistaa yksi ongelma, kun vaihtoehto tuo vielä suuremmat ongelmat tilalle?
Onko tämän käsittäminen jo liian monimutkaista ja vaikeaa hoitoon.vajakille? - tmpnastapelle
Ehkäpä tällä palstalla kommentoidaan vain liikenteeseen liittyviä asioita?
- kateusvarmaan
Kitkat on vain nastapelleille ongelma.. Vie unetkin näköjään!
- Ajakaa
Millä haluatte, niin minäkin ajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410