Vapaakauppausko, eurokuri, leikkaushallitukset

tuntemattomatsotilaat

Thatcherin hallitus, Reaganin hallitus ja siinä pienenä sinttinä mukana Holkerin hallitus aloittivat 1980-1990-lukujen taitteessa poliitikkojen aivopesemisen julkisen omistuksen yksityistämiseen ja suuryhtiöiden sääntelyn helpottamiseen.

Korruption avulla tätä menoa kesti neljännesvuosisata. Nyt vapaakauppausko, eurokuri ja leikkaushallitukset toinen toisensa jälkeen kaatuvat eri maissa.

Olemmeko nyt siirtymässä Vapaakauppauskon aikakaudesta Ilmastonmuutoksen aikakauteen? Siltä näyttää. Kaadetaan Sipiplän vapaakauppausko- ja leikkaushallitus.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokoomuskonnatsaalistaa

      Työtä ei saa jättää kesken. Jopa Amerikassa republikaani Trumph sanoo, että hän panee halpatuonnille 40%:n tullit ja rakentaa muurin Meksikon ja USA:n välille, etteivät ilmaistyöntekijät pääse Amerikkaan viemään amerikkalaisten työpaikkoja.

      Suomenkin pitäisi estää virolaisten, puolalalaisten ym. halpatyövoiman tulo Suomeen. Niin oli ennen ja töitä riitti suomalaisillekin.

      Hyväkäs Kokoomus vaatii, että jopa EU:n ulkopuolelta pitää saada maahan tuoda työntekijöitä. Siinä on meillä työväenpuolue! Eu oli jo vika tikki suomalaiselle työntekijälle. Vapaa maailmankauppa ja globalisaatio on hallaa suomalaiselle pienyrittäjälle. Enää ei jää muita vaihtoehtoja kuin kiristää työntekijöiden ehtoja , jotta suomalaiset pienyritykset pärjäävät ns. vapaassa kilpailussa. Tästähän on kyse.

      Kokoomus, Kepu ja Persut eivät ota kuuleviin korviinsakaan sitä, että koko taloussysteemi on hanurista. Tähän systeemiin ei enää kannata tuoda mitään näitä elementtejä, joita on tarjottu jo vuosien varrella, kuten nyt parhaillaankin. On menty metsään jo yli 20 vuotta.

      Jos halutaan työllisyyttä, mikä on kansantalouden perusta, niin lähtökohtien asetanta pitää olla jotain muuta, mitä se nyt on. Talous ja tuottavuus tulevat kaukana perässä.
      Nykyisinhän ainoa tavoite on yritysten suuret voitot ja raha. Sillä ei kansantaloutta viedä pitkällekään. Liiallinen tuottavuus kansantaslouden kannalta ei ole hyvä asia. Se syö työpaikkoja.

      Huomaa, että Sipilä on yritysjohtaja. Hän asetti tavoitteeksi 5%:n tuottavuusloikan.
      Jos hän olisi ajatellut yhtään kansataloutta, hän olisi asettanut hallituksen tavoitteeksi 5%:n työttömyyden. Se ei kyllä yritysjohtajan pirtaan sovi. Sellainen työttömyysloikka saattaisi alentaa tuottavuutta sen 5%.

      En ole seurannut, mitkä yritykset nyt niitä jättiosinkoja tänä vuonna jakavat, mutta eiköhän siellä ole niitä, jotka ovat eniten vähentäneet työntekijöitään. Kuten sanottu liika tuottavuus käy kansantaloudelle kalliiksi.

      • KansanProtestointipaikka

        Kirjoitit vähän, mutta allekirjoitan koko jutun. Täyttä asiaa joka sana, muuten pitkästä aikaa.
        Tämän tyylistä puhetta haluaisin kuulla esim. eduskunnan kyselytunnilla puhuttavan vaikkapa opposition suulla, mutta kun nykypoliitikoille tärkeintä on vain se oma palkanjuoksu / palkankorotukset.
        Kansan hyvinvointi ei heitä kiinnosta laisinkaan, kun ei kerran kukaan heitä näköjään voi siihen pakottaakkaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe