Arto Hirvoselta kysely tarkastuspäällikölle

Pahoittelen, että joudun kääntymää teidän puoleen laillisuus kysymyksissä.
Kotkan kaupungin tarkastuspäällikkö vastaa laillisuudesta luottamusmiehille.

1. Tein valtuustoaloitteen Kotkan kaupungin lautakunilta tuleviin varajäsenten saanti oikeutta kokouskutsun ja esityslistan saannista. Avoimuuden näkökulmasta.

2. Esimerkki oli Tarkastuslautakunta jota ei ole Kotkan kaupungin omassa sähköisessä hallintosivuilla. Edes luoeetlossa ei näy olenkaan Tarkastuslautakuntaa.Miten varajäsen saa tiedon kokouksesta, joka voi olla muulloinkin kuin sovilussa aikataulu listalla.

3. Eikö varajäsenenkin ole syytä tietää mitä kulloinki käsitellään tarkastuslautakunnassa. Semmikin jos varsinainen jäsen on estynyt saapumasta kokoukseen. Hän voisi pyytää varajäsentä ottamaan tietokoneen auki ja seurata mihin varsinainen jäsen pyytää otta kantaa samalla tavalla, kuin varsinainen jäsen.

4. Kuitenkin Kotkan kaupunginsihteeri oli toimittanut viime valtuuston kokoukseen minulle hänen virallisesti alle kirjoitetun selosteen, jotta varajäsen löytää kokousasiakirjat Kaupungin sähköiseltä sivuilta. Mutta sinne ei laiteta Tarkastuslautakunnan kokouskutsua eikä käsittelylistaa salassapidon takia. Kotkalaista avoimuutta.

5. Kaupungin tiedottaja on yrittänyt korjata kaupungin mokan, mutta tarkastuslautakunnan kohdalla ei vieläkään ole edelliestä kokouksesta esityslistaa eikä pöytäkirjaa sähköisenä näkyvissä.

6. Tarkastuspäällikkö tulen seuraamaan, että varajäsenille lähetetään esityslista ja edellisen kokouksen pöytäkirja koska varajäsenenä voin joutua en seuraavassa kokouksessa tarkastamaan varajäsenenä ollessa kokouksessa.

7. Onko minun pyydettävä hallinto-oikeudelta onko varajäsenellä oikeutta tietää kulloisenkin tarkastuslautakunnan kokouksen esityslistan ja edellisen kokouksen pöytäkitja saada sähköisenä nähtäväksi.

8.Uuuden Kotkan kaupungin johtamissääntöjä päivitetään. Työryhmään on valittu kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajat edustajat mukaan paitsi minut Arto Hirvonen on pudotettu ryhmästä, koska minulla ei ole edustusta kaupunginhallituksessa.Kysyn tarkastuspäälliköltä Kotkan kaupungin avoimuuden nimissä, Eikö juuri se takia minut pitää liittää ryhmään, koska minulla ei ole kaupunginhallituksen kautta mahdollista saada tietoa mitä kulloinki päätetään uudesta johtosäännöstä. Tämä on suoranaista poliittista syrjintää valtuustonryhmän johtajaa kohtaan eli minua.

9. Liekkö syynä, kun minä vaadin kaupunginhallinnossa ja luottamusmiehille tasavertaista tietoa kaikille. (vai onko Asko Kervisen asia syynä, jotta Arto Hirvosta poliittisesti syrjitään).

!0. Tarkoittaako, että minun ei tarvitse noudattaa tulevia uusia sääntöjö näiltä osin.

Arto Hirvonen
kaupunginvaltuutettu
771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvä Hirvonen, pidä puolesi niitten koijareitten kanssa.

Äänestä
  • Hoidetaanko mitään asiaa Kotkassa laillisesti demokratian säännöillä?

    Äänestä

Kotkan kaupungin uudistus johto säänöksestä on kirjaimellisesti politisoitu. Vaikka halutaan avoimuutta Kotkan kaupungin hallintoon, joka ei ole politiikkaa. Vaan hallistoa niin luottamusmiesjohto Nina Brask ja Jari Elomaa haluaa sen politiikoida kaikilta luottamusmiehiltä siihen pääsyn vaikuttamaan.

Äänestä

Mitä se eroamaan joutuva änkyrä vieä huutelee?
Eikä tajua,että tämä roskapalsta ei ole virallinen kanava yhtään minkään asian hoitoon !!

Äänestä

Ompa täällä tietämättömiä miten hyvän hallintotavan mukaan myös tarkastuslautakunnan on toimittava. Joku tietämätön vähäkään lautakuntien toiminnasta tuputtaa täällä pöytäkirjoja voi lukea jälkikäteen. Myös varajäsen.

Kysyn tietämättömältä mitä hyötyä on jos kokouksen jälkeen varajäsen saa käydä lukemassa tarkastuslautakunnan pöytäkirja. Jossa hänen olisi pitänyt pitänyt olla päättämässä. Hölmöilkää muualla, mutta älkää sotkeko sellaista asiaa jota ette ymmärrä vähäkään menettelytavasta.

Äänestä

Miksi Arto Hirvonen on hyllytetty kunnan johtosäännön sekä kunnan hallinnon uudistamistyöryhmästä pois?

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan kunnanhallituksen alainen talouden tervehdyttämis työryhmä on niin merkittävä, että sen tulee noudattaa tasa-arvolain kiintiösäännöksiä.

Kunnan johtosääntö on vielä tärkeämpi asiakirja, joten voi kysyä, rikotaanko tässä jo Hirvosen oikeuksia yhdenvertaisuuslain poliittisen toiminnan 8§ sekä 10 § välitön syrjintä kohtien perusteella.

Syrjintä on välitöntä, jos jotakuta kohdellaan henkilöön liittyvän syyn perusteella epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta on kohdeltu, kohdellaan tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa.

Arto Hirvosen kohtelu asiassa täyttää syrjinnän perusteet. Asia on merkittävä demokratian sekä hallinnon yhdenvertaisuuden kannalta.

Äänestä

Nostakaa asia julkiseksi keskusteluun

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hirvonen.A kirjoitti:

Pahoittelen, että joudun kääntymää teidän puoleen laillisuus kysymyksissä.
Kotkan kaupungin tarkastuspäällikkö vastaa laillisuudesta luottamusmiehille.

1. Tein valtuustoaloitteen Kotkan kaupungin lautakunilta tuleviin varajäsenten saanti oikeutta kokouskutsun ja esityslistan saannista. Avoimuuden näkökulmasta.

2. Esimerkki oli Tarkastuslautakunta jota ei ole Kotkan kaupungin omassa sähköisessä hallintosivuilla. Edes luoeetlossa ei näy olenkaan Tarkastuslautakuntaa.Miten varajäsen saa tiedon kokouksesta, joka voi olla muulloinkin kuin sovilussa aikataulu listalla.

3. Eikö varajäsenenkin ole syytä tietää mitä kulloinki käsitellään tarkastuslautakunnassa. Semmikin jos varsinainen jäsen on estynyt saapumasta kokoukseen. Hän voisi pyytää varajäsentä ottamaan tietokoneen auki ja seurata mihin varsinainen jäsen pyytää otta kantaa samalla tavalla, kuin varsinainen jäsen.

4. Kuitenkin Kotkan kaupunginsihteeri oli toimittanut viime valtuuston kokoukseen minulle hänen virallisesti alle kirjoitetun selosteen, jotta varajäsen löytää kokousasiakirjat Kaupungin sähköiseltä sivuilta. Mutta sinne ei laiteta Tarkastuslautakunnan kokouskutsua eikä käsittelylistaa salassapidon takia. Kotkalaista avoimuutta.

5. Kaupungin tiedottaja on yrittänyt korjata kaupungin mokan, mutta tarkastuslautakunnan kohdalla ei vieläkään ole edelliestä kokouksesta esityslistaa eikä pöytäkirjaa sähköisenä näkyvissä.

6. Tarkastuspäällikkö tulen seuraamaan, että varajäsenille lähetetään esityslista ja edellisen kokouksen pöytäkirja koska varajäsenenä voin joutua en seuraavassa kokouksessa tarkastamaan varajäsenenä ollessa kokouksessa.

7. Onko minun pyydettävä hallinto-oikeudelta onko varajäsenellä oikeutta tietää kulloisenkin tarkastuslautakunnan kokouksen esityslistan ja edellisen kokouksen pöytäkitja saada sähköisenä nähtäväksi.

8.Uuuden Kotkan kaupungin johtamissääntöjä päivitetään. Työryhmään on valittu kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajat edustajat mukaan paitsi minut Arto Hirvonen on pudotettu ryhmästä, koska minulla ei ole edustusta kaupunginhallituksessa.Kysyn tarkastuspäälliköltä Kotkan kaupungin avoimuuden nimissä, Eikö juuri se takia minut pitää liittää ryhmään, koska minulla ei ole kaupunginhallituksen kautta mahdollista saada tietoa mitä kulloinki päätetään uudesta johtosäännöstä. Tämä on suoranaista poliittista syrjintää valtuustonryhmän johtajaa kohtaan eli minua.

9. Liekkö syynä, kun minä vaadin kaupunginhallinnossa ja luottamusmiehille tasavertaista tietoa kaikille. (vai onko Asko Kervisen asia syynä, jotta Arto Hirvosta poliittisesti syrjitään).

!0. Tarkoittaako, että minun ei tarvitse noudattaa tulevia uusia sääntöjö näiltä osin.

Arto Hirvonen
kaupunginvaltuutettu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu