Huhtiniemen tapahtumat?

lumetsulaa

Onko viulu vaiennut kokonaan Huhtiniemen osalta ja vieläkö tullaan kuulemaan mullistavia uutisia?

74

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä_huoli

      Kyllä jompikumpi palstan punikeista (Anni tai Erkki) vielä keksii sen, ihan uutena uutisena taas kerran. Eiköhän sitten sinne ole haudattu 100 000 vuoden 1918 lahdattua, 50 000 sotakarkuria, ja varmaan miljoona sotavankia.

      • sielläodottavat

        Ja Tampereella odottaa ainakin 5000 punaisen joukkohauta löytämistään ? Uskovat siihen vielä ihan tosissaan.


      • hautojaon
        sielläodottavat kirjoitti:

        Ja Tampereella odottaa ainakin 5000 punaisen joukkohauta löytämistään ? Uskovat siihen vielä ihan tosissaan.

        Tampereella on Kalevankankaan hautausmaan aidan vieressä, hautausmaan eteläpuolella, myöskin työläisten joukkohauta. Se on jollain tapaa merkittykin eli erottuu muusta luonnosta. Olen ollut sillä paikalla.

        Myös Aleksanterin kirkon puistossa on joukkohauta, sitä vaan ei maan omistaja eli kaupunki anna tutkia sillä mulkerolla perusteella "että ei siellä mtään ole". Kun tutkittais niin nähtäisiin.


      • suruapaljon
        hautojaon kirjoitti:

        Tampereella on Kalevankankaan hautausmaan aidan vieressä, hautausmaan eteläpuolella, myöskin työläisten joukkohauta. Se on jollain tapaa merkittykin eli erottuu muusta luonnosta. Olen ollut sillä paikalla.

        Myös Aleksanterin kirkon puistossa on joukkohauta, sitä vaan ei maan omistaja eli kaupunki anna tutkia sillä mulkerolla perusteella "että ei siellä mtään ole". Kun tutkittais niin nähtäisiin.

        Surupatsas ei suotta ole siinä missä se on. Patsas on paljastettu 1963 ja silloin noista massamurhan ajoista oli kulunut vasta 45 v eli olivat ihan tuoreita. Tilaisuudessa tai sen yhteydessä oli joku kaupungin herroja todennutkin vuoden -18 tapahtumiin viitaten, että "patsas on ihan oikeassa paikassa". Viittasi lähistöllä olevaan joukkohautaan jonka virallinen Suomi kiistää.


    • lumetsulaa

      Kyllä jos lukee tarkasti kaikki Huhtiniemestä kirjoitetut faktat niin suurempi osa faktoista kertoo sen että Huhtiniemen jutussa on perää, se että surmat eivät ole tapahtuneet juuri Huhtiniemessä vaan jossain lähettyvillä ja sen osoittaa joidenkin kertomukset siitä kuinka sotilaita kuskattiin kuorma-autoilla Huhtiniemestä yöllä jonnekin ja ne eivät olleet mitään normaaleja sotilaiden siirtoja.

      • Pötyä-lykkäät

        Huhtiniemessä oli ilmavoimien majoitusta. Sieltä ei kuskattu sotilaita muualle kuin lentokentälle töihinsä.

        Karkureita säilytettiin kokoamispaikoisa sekä varuskunnassa ja linnoituksen vankilassa.
        Heidät palautettiin kuulustelujen jälkeen yhtymiinsä rangaistaviksi.


      • Jonkun.suojeluako

        On tuosta usein täälläkin kerrottu, mutta aina se vaan kohdistuu Huhtiniemeen jostain syystä.


    • kyllä.löytyisi

      Huhtiniemi on iso alue ja siellä on tahallaan kaivatettu väärissä paikoissa.

      • Peittelyä

        Nimenomaan.


    • 4021

      Teloitusten alussa pieni osa teloitettiin huhtiniemessä ja sen jälkeen karkurit luovutettiin siellä paikalla olleille saksalaisille jotka veivät heidät junalla tuhoamisleirille sallaan ! .

      • Siinä-valepukki

        Huhtiniemessä teloitettiin kesällä -41 yksi suomalaisessa sotilaspuvussa oleva desantti. Siinä kaikki.

        Saksalaisilla ie ollut mitään tekoa karkureiden kanssa. Heidät tuomittiin lain mukaan yhtymissä.


    • HuhHuhTiniemi

      Huhtiniemeä halutaan harhautuksen takia pitää iskusanana koska tiedetään että varsinaiset teloitukset tapahtuivat ja joukkohaudat löytyvät Taipalsaaresta ja Luumäeltä.

      • Tutkittu-on

        Kaikki karkurien teloitukset tapahtuivat rintamayhtymissä.

        Taipalsaareen haudattiin kaatuneita odottamaan tunnistusta.
        Luumäelle koottiin V AK:n karkurit, jotka toimitettiin divisiooniin tuomittaviksi.
        Siellä toimi KEK, joka joutui hautaamaan vainajia tilapäisesti.


      • 6-1

        Muista hyvin, kuinka nuoruudessani 1950 -luvulla huhuttiin, että Huhtiniemessä on teloitettu vapaussodan aikana paljon punaisia. Suomen sotasurmien mukaan Lappeenrannassa/Lappeella teloitettiinkin sadoittain. Kaupunki kuului silloin Viipurin lääniin, missä teloitettuja oli 7342 kpl.
        Lappeenrannan vanhalla hautausmaalla oli punaisten joukkohauta, missä oli muistokivessä joukkohaudassa olevien lukumäärä yli 400. Nyttemmin joukkohautaa ei enää ole näkyvissä. Myös muistokivi on poistettu.

        Jatkosodan aikana taas Linnoituksessa, entisessä lääninvankilassa sijaitsi sotavankileiri. Leirillä kuoli tai teloitettiin toista tuhatta venäläistä. Kuolleet haudattin nykyisen 6-tien eteläpuolella olevan
        voimajohtolinjan alle. Vielä 1960 -luvulla kahdella hauta-alueella oli valkoiset puuristit(ortodoksiristit). Suurinmalla, joka on nykyäänkin jäljellä muistokivineen ja aitauksineen 6-tien ja Korkea-ahon tien risteyksessä on n. 700 venäläisen hauta.
        Venäjän vallan aikana Lappeenrannassa oli suuri venäläinen varuskunta. Entisellä varuskunta-alueella, eli nykyisellä Rakuunamäellä olikin melko kookas venäläisten hautausmaa. Lieneekö siellä enää nykyään ?

        Huhuja Lappeenrannassa teloitetuista suomalaissotilaista ei sodan jälkeen kaupungissa liikkunut. Huhut ovat ihmisiltä, jotka eivät sota-aikana vielä olleet syntyneetkään.


    • bhuhben

      Niin, Huhtiniemi on sanana sellainen josta kaikki muistaa hyvin mistä asiasta on kyse, totta että pääosin varsinaiset teloitukset tehtiin muualla eikä Huhtiniemessä.

      Sanoohan tuon tyhmemmän järkikin että jos täytyy joku teloittaa niin että mahdollisimman vähän voisi olla silminnäkijöitä tai korvin kuulijoita niin viedään teloitettavat syrjäisempään paikkaan ja siihen aikaan tiestö oli suppeampi kuin nykyään joten luonnollista että kuorma-autoilla päästiin ainoastaan seuraaviin pienempiin kyliin, ei silloin autolla ajettavia metsäteitä pitkin korpia ollut kuten on nykyään.

      • Teloitukset-toimeen

        pantiin divisioonissa ja niistä ilmoitettiin päiväkäskyillä varoitusmielessä.


    • HuhtiEiUnohdu
      • wsiege

        Noista jutuista puuttuu motiivi teloituksiin sekä miten teloitukset olisi voitu tehdä.

        Kesällä -44 armeija taisteli tosi paikan edessä Suomen olemassaolosta. Karkureita oli paljon ja se oli saatava pysähtymään. Karkurien teloituksilla oli vaikutusta vain pelotteena, eli ne luettiin päiväkäskyinä joukko-osastossa.

        Salaiset teloitukset eivät olisi toimineet pelotteena. eikä niillä olisi siten ollut mitään vaikutusta.

        Jutuissa puhutaan sadoista jopa tuhansista miehistä. Miten sellainen määrän teloittaminen salassa olisi käytännössä toteutettu? Tuomioistuimet, vartijat, kuljettajat, teloittajat, hautaajat paljonko väkeä olisi tarvittu koko homman hoitamiseen? Minkä kokoiset teloitusryhmät, montako teloitusryhmää ja miestä?

        Karkeallakin laskutoimituksella määrä on niin suuri ettei asiaa olisi sodan aikana eikä varsinkaan sen jälkeen voitu pitää salassa. Sodan jälkeen ei olisi ollut mitään pelkoa osallisena olevien kertoa kokemuksistaan.


    • lkijuh

      Sodassa tapahtuu ja ei mitenkään yksityinen ihminen voi kaikkea havaita ja ymmärtää mitä tapahtuu ja mitä on tapahtunut.

      Jos näitä teloituksia on tapahtunut niin motiivihan olisi selvä, sotilaskarkuruus, tottelemattomuus, rikokset. Moni nakkasi varmaan aseensa pusikkoon kesän -44 vyöryn alettua ja jos aikoi käpälämäkeen ja kiinni saatiin ja ei enää suostunut rintamalle niin se on käynyt motiiviksi. Miksi silminnäkijöiden raportit poljetaan kokonaan suohon eikä niitä uskota, onko kaikki tekaistuja, keksittyjä juttuja, kenties väärin ymmärrettyjä asioita?

      • wsiege

        Ei niitä silminnäkijöitä ole löytynyt. Kerro ketkä ovat nimellään kertoneet ITSE olleensa/nähneensä teloituksia tai teloitettujen hautaamisia?

        Jutut ovat toisen käden tietoja.


      • HuhHuhTiniemi

        Juurihan tossa oli lehtiartikkeli nimineen kaikkineen. Kyllä Suomesta löytyy ja varsinkin silloin löytyi riittämiin syrjäistä suota ja hiekkamonttua jossa teloitukset sujuivat, siitä ei epäilystä. Ja teloitusten motiivi oli selkeästi rangaistus ja kosto, eikä mikään rintamajoukkojen moraalin kasvatus.


      • xyzzyx
        wsiege kirjoitti:

        Ei niitä silminnäkijöitä ole löytynyt. Kerro ketkä ovat nimellään kertoneet ITSE olleensa/nähneensä teloituksia tai teloitettujen hautaamisia?

        Jutut ovat toisen käden tietoja.

        On löytynyt
        http://www.esaimaa.fi/Huhtiniemi-2007/2007/06/04/Tieto Taipalsaaren joukkohaudasta kiinnostaa Huhtiniemi-tutkijoita (4.6.2007)/200713517531/220


      • 20-15

      • wsiege
        xyzzyx kirjoitti:

        On löytynyt
        http://www.esaimaa.fi/Huhtiniemi-2007/2007/06/04/Tieto Taipalsaaren joukkohaudasta kiinnostaa Huhtiniemi-tutkijoita (4.6.2007)/200713517531/220

        Missä ruumiit ja missä tekijät täytyyhän Lauri Lindqvistin yksikkö ja tuolloinen palveluspaikka ja asetoverit olla tiedossa. esaimaan jutusta on kulunut yhdeksän vuotta mitä on selvinnyt?


    • Koko-huhu-oli

      sairaseläkkeellä olevan putkiasentajan mielikuvituksen tuotetta.
      Hän yhdisti murtovarkaudella löytämänsä ja väärentämänsä sotatuomarin arkistotiedot vanhoihin huhuihin ja syötti keitoksen toimittajille.
      Siitä se alkoi levitä. Tutkijat kiistivät tiedot heti.
      Sitten narahti myös professori Ylikangas ja kehitti oman sepitelmänsä.
      Tutkijajoukko kumosi hänet vastineellaan, jolloin Ylikangas joutui naurunalaiseksi.
      Koko juttu on pelkkä kupla, johon on sitten sotkettu tunnistamattomien sotavainajien tilapäishautauksia sekä karkurien kohtaloita.

      Kyseessä on hyvä esimerkki valehtelun voimasta ja siitä miten täysin järjetönkin huhu alkaa elää omaa elämäänsä.

      Tällä palstalla on siitä lukuisia muitakin esimerkkejä.

    • jbxvyfuwt

      Ei kokenut tutkija, kuten Ylikangas olisi jatkanut noin pitkään asian tutkimista ja kirjoittanut siitä kirjaa jos asiassa ei olisi jotain perää. Ylikangas osui arkaan asiaan joten hänet vaiennettiin.

      • Ylikankaan-pelasti

        täydeltä katastrofilta se, että asiaa tutkinut ja aluksi Holappaan uskonut Juhani Tasihin tajusi viimein asiakirjat väärennetyiksi ja varotti Ylikangasta. Hän ehti viime tipassa korjata kirjansa alkuosan, mikä näkyy edelleen sekavuutena,

        Kukaan ei tietenkään vaientanut Ylikangasta, vaan hän julkaisi vielä toisenkin kirjan jossa haki ihan uutta selitystä ja siirtyi käsittelemään kotirintamaa. Hän ei tietenkään voinut myöntää erehtynensä perusteellisesti uskomaan putkimiehen satuihin.Erityisesti nuorempi tutkijapolvi piti Ylikangasta naurunalaisena.

        Molemmissa kirjoissa näkyy hänen asiantuntemattomuutensa ja huolimattomuutensa tutkijana.

        Kyse on kaupunkitarinasta, jonka amatööri kehitti ja syötti herkkäuskoisille toimittajille ja johon lopulta uskopi puoli Suomen kansaa.
        Koko tarina on hyvä esimerkki valeiden toiston voimasta, jonka propagandan tutkijat hyvin tuntevat.


      • YliHuhtiCase
        Ylikankaan-pelasti kirjoitti:

        täydeltä katastrofilta se, että asiaa tutkinut ja aluksi Holappaan uskonut Juhani Tasihin tajusi viimein asiakirjat väärennetyiksi ja varotti Ylikangasta. Hän ehti viime tipassa korjata kirjansa alkuosan, mikä näkyy edelleen sekavuutena,

        Kukaan ei tietenkään vaientanut Ylikangasta, vaan hän julkaisi vielä toisenkin kirjan jossa haki ihan uutta selitystä ja siirtyi käsittelemään kotirintamaa. Hän ei tietenkään voinut myöntää erehtynensä perusteellisesti uskomaan putkimiehen satuihin.Erityisesti nuorempi tutkijapolvi piti Ylikangasta naurunalaisena.

        Molemmissa kirjoissa näkyy hänen asiantuntemattomuutensa ja huolimattomuutensa tutkijana.

        Kyse on kaupunkitarinasta, jonka amatööri kehitti ja syötti herkkäuskoisille toimittajille ja johon lopulta uskopi puoli Suomen kansaa.
        Koko tarina on hyvä esimerkki valeiden toiston voimasta, jonka propagandan tutkijat hyvin tuntevat.

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000059595.html

        Professori Heikki Ylikangas tyrmää uudessa tutkimuksessaan tiedot Lappeenrannan salaisesta kenttäoikeudesta ja 500-600 teloitetusta sotilaskarkurista. Hän pitää tietoja antaneen "syväkurkun" toimintaa huijauksena.
        Siten Ylikangas päätyy samoille linjoille Ilta-Sanomien tutkimusten kanssa. Lappeenrannasta löytyi viime vuonna joukkohauta, jonka ruumiita epäiltiin salaisessa kenttäoikeudessa teloitetuiksi. IS suhtautui ensimmäisenä tiedotusvälineenä epäilevästi huhuihin Huhtiniemen teloituksista.

        Ylikangas myöntää, että kesällä 1944 Lappeenrannassa ilmeisesti teloitettiin karkureita. Teloitettuja oli kuitenkin hänen mukaansa korkeintaan muutama kymmenen.

        Ylikangas on saanut "syväkurkun" kiinni tekaistuista tiedoista. "Syväkurkku" oli esimerkiksi luovuttanut Lappeenrannan kaupunginarkistolle muistiinpanoja, jotka Ylikankaan mukaan ovat "syväkurkun" itsensä laatimia.

        Ylikangas on Romahtaako rintama? -kirjaansa (Otava) varten käynyt mittavan määrän arkistoaineistoa. Hän arvostelee tiistaina julkistetussa kirjassaan sitä, että teloitettujen määrästä on annettu vääriä tietoja.

        IS löysi viime kesänä arkistolähteen eli sotapäiväkirjan, joka yhdistää teloitushuhun ensimmäiset syntyvaiheet ja vainajien siirtämisen kaupunkiin. Huhu teloituksista kesällä 1944 lähti todennäköisesti liikkeelle yhdestä Lappeenrantaan evakuoidusta kaatuneiden sotilaiden ryhmästä.


    • KovaaRaakaaToimintaa

      Sota on sotaa, siis julmaa.
      Valkoinen armeija kosti ja joukko tuhosi 1918.
      Oli myös raakaa etnistä puhdistusta, mm. tammisaaren joukkotuhonta. yms.

      Osaamista siis oli olemassa. Monet 1918 toimijat olivat vielä toimintakunnossa 1944 kesällä. Ja Hätä ja pelko oli suuri, kun Puna-armeija oli tulossa läpi.
      Tammisaaren joukko teurastajatkin poltti papereita ja arkistoja Tammisaaressa, puna-armeijan pelossa 1944. Synnin tunto tuli siis vasta puna-armeijan kautta !
      Kommunismi ateismi siis ohjasi jumalattomia kristittyjä katumaan ja kätkemään rikoksiaan !!! - Koomista.

      Tilanne kesällä 1944 oli sekaisin, toimittiin hädässä. Karkureita metsästettiin. Valkoisen armeijan perintö, ja osaajat olivat asialla silloinkin. Taka rintama kohteli kaltoin karkureita. Viekkaasti, ilman todisteita ja kirjauksia toimittiin, kuten 1918, ja se, saa ampua paikalla käskyn ( 1918), mukaisesti. Ruumiista oli helppo päästä eroon, Saatiin sotkettua ja laitettua kuormastoihin ja saatiin poljettua suohon, yms. Kun tilanne oli epäselvä, eikä ollut oikeutta, yms. valvontaa.. oli sotatila, suuri kaaos.
      Hyöty tästä oli se, että kun pelolla johdettiin, saatiin karkaileva armeija kuriin ja ryssä saatiin pysäytettyä. Kiitos pysäyttäjille.

      Ei sen kummempaa, eikä ihmeellisempää. Sota ei ole kaunista. Se on julmaa.

      • Ei-ole-kaunista

        toistella stallarien ja punikkien valeita. Ne kääntyvät tarkoitustaan vastaan.

        Niin kävi myös Huhtiniemen huhun levittäjille. Vain kaikkein typerimmät enää uskovat siihen.


      • LahtaritTakarintamalla

        Valkoinen armeija, suojeluskunta, jääkärit, yms. urhot ei ole valhetta, vaan eläneitä ja raakasti toimineita miehiä. ja joukkoja. Jopa rikollisia ja teurastajia,
        ( - Tammisaari, Lpr. Santahamina, Hennala,,, jne, Tampere, ja esim. Hansa Kalm, joukkoineen !! oli se tosi miehekästä tehokasta teurastus toimintaa!! Jopa Kekkonen nuorena likinäköisenä idealistina oli Haminan valleilla teurastamassa työmiehiä,, ja Viipuri, jne.. Osaamista siis oli paljon !! - on siis turha kieltää totuutta !! ).

        1944 tämä olemassa ollut osaaminen sai jatkoa, kun raakaa osaamista oli, niin ne karkurit laitettin maan poveen ja kuriin. ( - pelko ahneilla lahtareilla oli että perintömaat, omaisuus menee bolsevikeille !! pelko oli suur, - ja lahtari ei kunnioita työmiestä, vaan jumalaton ahneus ohjaa lahtaria..i)

        - ei sen kummempaa tai monimutkaisempaa se ollut.
        - Lisäksi tietoisesti rikollinen ei todisteita jätä !!! Muista se. Valkoisen hallinnon johtomiehet ovat olleet lakimiehiä, viranomaisia, täysin tietoisia tilanteesta.....


      • SuomenNeuvostotasavalta

        1944 Pelko oli lahtari piireissä suuri. Siksi Kuria tehtiin voimalla ja pelolla, karkulaiset tuhottiin. Todisteita ei jätetty, valko lahtarit toimi järjestäytyneesti omin luvin. Oli vaarassa että suomen ahneet lahtarit tuhoutuisi, jos puna-armeija ajaisi Helsinkiin.


    • Bror-Erik5564

      Viulu on vaiennut, mutta paska haisee ja balalaikka soi edelleen.

    • lumetsulaa

      Joopa joo, asiaa väännetään ja käännetään, aloitusviestin kirjoitin siksi että halusin katsoa onko vielä sama jengi ikkunasta kurkkimassa.

      Itse en usko että mitään suurta teloitustapahtumaa olisi tapahtunut, yksittäisiä ylilyöntejä ehkä on voinut tapahtua jotka eivät kuitenkaan liity tähän Huhtiniemen satuun.

      "Yli-Kankaan pelasti"-nimimerkki kirjoittaa tuolla edellä hyvän tekstin asiasta.

      Jos Suomessa aletaan valvomaan ihmisten netin käyttöä tarkemmin niin tällaisen viestiketjunkin alullepanolla voidaan selvittää mitä mieltä kukin on ja mihin päin kallellaan kirjoittaja on, pienistä tiedon sirpaleista voidaan koota ihmisestä kattava profiili.

      Myyrä on puhunut!

    • Suomipoikia

      Luin jostain, että virolaisia suomipoikia oltiin sodan jälkeen palauttamassa neuvostoliittoon. Osa palautettavista yritti karkuun ja ammuttiin. Näitä ilmeisesti haudattiin sitten huhtiniemeen. Joten suomalaisessa asepuvussa olleita ammuttuja ilmeisesti haudattiin.

      • 14-6

      • Täyttä-pötyä

        Suomipojat saivat Marskinluvalla joko palata kotimaahan taistelemaan tai mennä Ruotsiin.
        Enemmistö halusi kotimaahan. Pääosa Merivoimissa palvelleista halusi Ruotsiin, jolloin kenraali Valve järjesti heille kuljetuksen.


    • uyveeth

      Niin, jos kuljetettava/vanki yrittää karata niin ampuahan saa, niin oli vielä -80 luvun alussa armeijassakin, jos päävartion kopissa oleva ulkoiluhetkellä yritti karata niin olisimme saaneet ampua, ensin ilmaan varoituslaukaus ja sitten kohti, niin ei ihme että jos -40 luvulla on ammuttu lapaluiden väliin jos vanki karkaa.

    • PerndtAkurinen

      Teloitetut lähetettiin kotipitäjiin kaatuneina:
      http://yle.fi/uutiset/arkistot_vaikenevat_jatkosodan_teloituksista__ammuttuja_karkureita_on_saatettu_haudata_rintamalla_kaatuneina/7058916
      niin kuin loogista onkin. Miksi olisi haluttu perustaa kompromettoivia joukkohautoja jotka olisivat olleet todisteita vuosikymmenien ja jopa -satojen päästäkin. Sen sijaan vainajien kotipitäjiin toimittamisessa oli olemassa toimiva ja valmis logistiikka ja samalla todisteet hävisivät kaatuneiden joukkoon. Arkistoista tuskin etsiä kannattaa, kuka olisi edes silloin ollut niin pösilö että olisi halunnut nimensä esiintyvän sellaisen asian virallisissa dokumenteissa, kun noina aikoina oli vielä hyvässä muistissa vuoden -18 asiatkin ja kuka silloin teki ja mitä, kyllä se tiedettiin miten kauan omiensa teloittajan maine mukana kulkisi.

      • Turha-valehdella

        Teloitetuista on tarkat tiedot mm. oikeusministeriön arkistoissa.

        Teloitetut haudattiin aluksi teloituspaikan lähistölle.

        Myöhemmin Kannaksella teloitetut koottiin Rauhan hautausmaalle.
        Kenttäpiispa antoi sodan päätyttyä luvan siirtää teloitetut kotiseudulle haudattaviksi.

        Mitään joukkohautoja ei siis voinut syntyä, koska suurin teloitettujen kertamäärä oli neljä, yleensä 1-2.
        Kokonaismäärä kesällä -44 oli 47.
        Teloituksista ilmoitettiin aina kotiväelle.

        Ei tässä valehtelu auta, vaikka stallarit ja punikit kuinka kieroilevat.


      • roskat.pois
        Turha-valehdella kirjoitti:

        Teloitetuista on tarkat tiedot mm. oikeusministeriön arkistoissa.

        Teloitetut haudattiin aluksi teloituspaikan lähistölle.

        Myöhemmin Kannaksella teloitetut koottiin Rauhan hautausmaalle.
        Kenttäpiispa antoi sodan päätyttyä luvan siirtää teloitetut kotiseudulle haudattaviksi.

        Mitään joukkohautoja ei siis voinut syntyä, koska suurin teloitettujen kertamäärä oli neljä, yleensä 1-2.
        Kokonaismäärä kesällä -44 oli 47.
        Teloituksista ilmoitettiin aina kotiväelle.

        Ei tässä valehtelu auta, vaikka stallarit ja punikit kuinka kieroilevat.

        ------Myöhemmin Kannaksella teloitetut koottiin Rauhan hautausmaalle.---

        Kannakselta tultiin juoksujalkaa pois kesällä -44 eikä siinä vauhdissa teloitettuja kaiveltu ylös ja alettu kuljetteleen minnekään. Oli muutakin puuhaa yllin kyllin.

        Älä syötä roskaa !


      • Pötyä-lykkäät

        Teloitukset alkoivat heinäkuun puolivälissä. Rintama oli silloin kiteytynyt.
        Olet asiantuntematon valehtelija kuten kaikki Huhtiniemen huhuun hurahtaneet.


      • pv.valehtelee

        Lukekaa linkin jutussa olevat jatkolinkitykset. Tuskin teloittajien muistelmat ihan tuulesta temmattuja on kun tapahtumat on painaneet mieltä vuosikymmenet.


    • Ties-montako

      kerta tätäkin on jauhettu.

      Teloituksiin uskovien yhteinen piirre on täydellinen tietämättömyys aiheesta. Silloin on helppo uskoa, mihin tahansa väitteeseen, kunhan se on oman ennakkoasenteen mukainen.

      Kesän -44 teloitukset on tarkasti tutkittu ja tulokset tiedossa.

      Huhtiniemessä tai edes Lappeenrannassa ei ole teloitettu ainoatakaan karkuria.
      Putkimies Holapan kusetus näkyy edelleen tehoavan typeryksiin. Valeiden toisto lisää niiden tehoa.

      • sota-aika.auttaa

        ------Kesän -44 teloitukset on tarkasti tutkittu ja tulokset tiedossa.----

        On vaikeaa ellei mahdotontakin tutkia tarkasti ja luotettavasti 70 v takaisia asioita, joita ei ole mitenkään aikanaan dokumentoitu. Se antaa aina änkyröille tilaisuuden inistä "missä dokumentit, ei mitään ole tapahtunutkaan".

        Myös Ison Vihan ajoista on hirveästi dokumentoimatonta tietoa ja ne nämä oikeistolaiset änkyrät ovat aina julistaneet ehdottomiksi totuuksiksi.


      • esität.uskomuksia

        -----Huhtiniemessä tai edes Lappeenrannassa ei ole teloitettu ainoatakaan karkuria.----

        Sinulla lienee esittää todisteet väitteellesi. Vai oliko sittenkin uskon asia?


      • Esitä-sitten

        faktat teloituksista.
        Ei ole löytynyt ainoatakaan.
        Ylikangas on esitänyt väitteitä ja sitten perunut ne.

        Kts esim. Pasi Jaakkonen: "Huhtiniemi".
        Heikki Ylikangas: "Romahtaako Rintama?
        Jukka Kulomaa - Jarmo Nieminen:" Teloitettu totuus"

        ""On vaikeaa ellei mahdotontakin tutkia tarkasti ja luotettavasti 70 v takaisia asioita, joita ei ole mitenkään aikanaan dokumentoitu. Se antaa aina änkyröille tilaisuuden inistä "missä dokumentit, ei mitään ole tapahtunutkaan".""

        Se, mikä on tapahtunut, on myös dokumentoitu tai muuten tarkistettavissa.
        Muu on hupuhetta, johon uskotaan sen herkemmin, mitä heikommat tiedot.

        Viime sodista on junakuormittain dokumentteja, muusta aineistosta puhumattakaan.
        Huhtiniemen huhu on todistettu kaupunkitarinasta kehitetystä valekokoelmaksi, jonka laati sairaseläkkeellä oleva putkimies Holappa.

        "Myös Ison Vihan ajoista on hirveästi dokumentoimatonta tietoa ja ne nämä oikeistolaiset änkyrät ovat aina julistaneet ehdottomiksi totuuksiksi."

        Eii kuulu tähän,mutta Ison Vihan tapahtumia on voitu selvittää mm. oikeudenkäyntipöytäkirjojen avulla.

        Tarinoita eivät ole julistaneet ehdottomaksi tiedoksi muut kuin Huhtiniemen huhuun uskoneet asiantuntemattomat henkilöt.


      • EiAinaLöydy

        Entä faktat ja asiakirjat jotka todistavat Hitlerin käskeneen keskitysleirit ja massatuhonnan? Hämmästyttävää kyllä ei löydy yhtä ainutta.


      • Tämäompitotuus

        Kuulkaahan jotka olette tässä asiassa puolta tai vastaan, yksi asia. Minun isoisä oli kesällä -44 lähtenyt muutamien muiten sotilaiten kanssa livohkaan rintamalta Kannakselta Viipurin menetyksen jälkeen. Kun hänet oli sitten saatu kiini oli hänet viety vangiksi jonnekkin Lappeenrannan seutulle isoon hirrestä tehtyyn riiheen. Tuon riihen sisäpuolella oli keskellä ollut piikkilanka-aitaus,jonka tarkoitusta isoisä oli tiedustellut vartialta. Vartia oli sanonut, että sinne laitetaan kuolemaan tuomitut vangit. Karsinan sisälle oli sitten tuotu kuolemaan tuomittuja miehiä, jotka sitten yksikerrallaan oli viety teloitettavaksi. Tämä ei ole mitään valetta, vaan TOTTA. Isoisä kertoi tästä useampaan kertaan aikoinaan.


      • odotellaan
        Tämäompitotuus kirjoitti:

        Kuulkaahan jotka olette tässä asiassa puolta tai vastaan, yksi asia. Minun isoisä oli kesällä -44 lähtenyt muutamien muiten sotilaiten kanssa livohkaan rintamalta Kannakselta Viipurin menetyksen jälkeen. Kun hänet oli sitten saatu kiini oli hänet viety vangiksi jonnekkin Lappeenrannan seutulle isoon hirrestä tehtyyn riiheen. Tuon riihen sisäpuolella oli keskellä ollut piikkilanka-aitaus,jonka tarkoitusta isoisä oli tiedustellut vartialta. Vartia oli sanonut, että sinne laitetaan kuolemaan tuomitut vangit. Karsinan sisälle oli sitten tuotu kuolemaan tuomittuja miehiä, jotka sitten yksikerrallaan oli viety teloitettavaksi. Tämä ei ole mitään valetta, vaan TOTTA. Isoisä kertoi tästä useampaan kertaan aikoinaan.

        Aihe on edelleen hyvin arka eikä siitä haluta puhua. Vielä on elossa henkilöitä jotka ovat olleet mukana, joten 10 vuoden päästä ei enään syyllistetä ketään.


    • Päätösjohto

      Jotain kiellettyä on tapahtunut, koska kiistäminen on niin voimakasta. Missä on ne todelliset paikat onkin lööppien kärjessä kun joskus löytyy. Sitten loppuu myös kiihkeä kiistäminen.

      • Valeiden-kumoaminen

        on aina arvokkampaa kuin niiden tyrkyttäminen.

        Ei valeille löydy todisteita koskaan. Toisto ei te niistä tosia, vaikka typerykset niin uskovat.


      • PelkoUhkaaLahtaria

        Huono omatunto kalvaa yli sukupolvien. Ja kuten jo raamatussa sanotaan, että 3. polveen asti !
        Siinä esim. jämsän teurastaja ja jämsän kirkkoherran perilliset on tuomittuja yli sukupolvien.
        Raakat teot kostautuu. Jumalattomuus on ahneen Lahtarin uhka.


      • tuo_oli_hyvä
        PelkoUhkaaLahtaria kirjoitti:

        Huono omatunto kalvaa yli sukupolvien. Ja kuten jo raamatussa sanotaan, että 3. polveen asti !
        Siinä esim. jämsän teurastaja ja jämsän kirkkoherran perilliset on tuomittuja yli sukupolvien.
        Raakat teot kostautuu. Jumalattomuus on ahneen Lahtarin uhka.

        Siinä sitä kunnon ripulia, kuten vain aito kommaripässi osaa. Normaalisti kun seuraa politiikkaa, niin ihan hyviä puhujia löytyy joka puolueesta. Tänne saitille kirjoittavat punikit ovat taas poikkeuksetta aivan holhottavia, siis totaalisen hölmöjä. No, ei pitäisi olla yllätys, ja hauskaahan näitä on lukea.


      • ilkeäTyhmäLahtari

        sinäkin syntinen ahne Lahtari mälli, häpeä itseäsi.


    • hcdxd

      Eikös dokumentteja ole myös tuhottu jonkun verran kesän -44 ajoilta? Vai olenko väärässä. Ei kai kesän -44 ajalta olevat dokumentit ole aivan aukottomia?

      • Turha.kiistää

        Kyllä tuhottiin. TV-dokumentti stella-polariksesta kertoi myös arkistojen tuhoamisesta, joten ei mikään uusi asia. Ohjelmassa haastateltiin henkilöitä jotka olivat siinä mukana eri tavoin. Osa perheenjäseninä. Kaikki arkistot ym. paperit ei mahtuneet mukaan, joten kokko pystyyn vaan.


    • Jotain_perää_näissä_on

      Minäkin olen jostain lukenut, että virolaisia vapaaehtoisia tai sitten Suomen armeijassa palvelleita inkeriläisiä oltiin palauttamassa Neuvostoliittoon. Keräyspaikalla ryhmä virolaisia (tai inkeriläisiä ?) yritti karkuun, jolloin suomalainen vartiomies ampui näitä. Ilmeisesti heidät sitten haudattiin tuonne Huhtinimeen. Näin sodan jälkeen Huhtimiemeen ilmeisesti aivan oikeasti haudattiin suomalaisten ampumia, Suomen armeijan asepuvussa olleita vainajia.

      Luin tästä tapahtumasta jostain Palautukset -nimisestä (?) kirjasta, kun etsin palautettujen nimiä. Joku suhteellisen viimeaikainen kirja tuo oli.

      • Luit-väärin

        Inkeriläisiä pakeni palautettaessa jonkin verran.
        Eivät suomalaiset heitä ampuneet, vaan sulkivat silmänsä

        "Näin sodan jälkeen Huhtimiemeen ilmeisesti aivan oikeasti haudattiin suomalaisten ampumia, Suomen armeijan asepuvussa olleita vainajia."

        Kova on valehtelun tarve. Olet säälittävä.
        Kuitenkaan et tiedä, minkämaalaisia he olivat ja kuoliko kukaan. Silti tiedät heidät haudatun Huhtiniemeen.
        Miksei sitten näitä löytynyt, kun Huhtiniemi tutkittiin ja kaivetut alueet tarkistettiin?


    • huydw

      Jos vanki yrittää karata niin sen sai sodan aikana ampua jos ei muuten pysähtynyt ja olipa missä asepuvussa tahansa, mitä tuosta jauhaa.

    • Heimopataljoonan_miehiä

      Joo, eipä tämä enää ole kovin ajankohtainen ja kiinnostava aihe.

      Linkissä on kuitenkin tutkielma luovutetuista:
      http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20110050/urn_nbn_fi_uef-20110050.pdf

      Lapppeenrannan vankilan kautta luovutettiin myös Heimopataljoonassa palvelleita sotilaita. Paikkakunnan huhujen mukaan näiden lastauksissa tapahtui ainakin kerran karkausyritys, jonka yhteydessä useita luovutettaviksi matkalla olleita ammuttiin. Kaipa nuo on sitten haudattu Huhtiniemeen.

      • Miksi-sotket-asioita

        Tämä neuvosotkansalaisten palauttaminen sodan jälkeen on aivan eri asia kuin karkurien kohtelu sodan aikana.

        Ansiokkaan tutkimuksen mukaan asetta ja väkivaltaa ei saanut käyttää.
        Huhut ovat samaa lööperiä kuin muulloinkin.

        Kun ketään ei ammuttu, ei ketään haudattukaan.
        Ja Huhtiniemi ei ollut hautapaikka muutenkaan. Kuolleet venäläiset sotavangit haudattiin omiin joukkohautoihinsa.


    • HuhuhuHuhtiniemi

      Huhtiniemessä tuomittiin ja tapettiin suurhyökkäyksessä mahdottoman tehtävän eteen laitettuja ja hermonsa menettäneitä sotilaita. Oikeampi toiminta olisi ollut sotatuomioistuin joka olisi tuominnut epäonnistuneet johtajat jotka eivät millään tavalla valmistaneet joukkoja tulossa olevaan.

      • Turha-valehdella

        Mikään toistomäärä ei muuta valetta todeksi.

        Karkurit tuomittiin kenttäoikeuksissa, joista yksikään ei sijainnut Lappeenrannassa.

        Armeija oili taisteluvalmiina asemissaan vuosikausia.


      • NäinO

        Dementoitunut mannergeim järjesti mottitalkoita kun olisi pitänyt tarkkailla sotatilannetta idässä.


      • Marski-ei-ollut

        dementoitunut. Hän seurasi sotatapahtumia hyvin tarkkaan päivitäin ja sai tietoja myös ulkomailta.
        Hän järjseti Kannaksen puolustuksen uudellen talvella -44 ja siirsi sinne lisäjoukkoja.


      • ValkeaSaari

        Ja hyvin järjestikin. Koskaan maailmanhistoriassa ei ole nähty niin hyvin järjestettyä ja järkähtämättä murtumattomana pysynyttä puolustusasemaa.


    • kukasseoli

      Kukas se ei oikein uskonut täysin radiotiedustelun antamaa tietoa?

      • Marski-käytti

        kaikkia tiedustelutietoja hyväkseen.
        Ei radiotiedustelu mikään ihmeidentekijä ollut, vaikka monesti onnistuikin.
        Kaikkea ei kerrottu radioissa, eikä kaikkia sanomia kyetty avaamaan.


    • kukasseoli

      Kyllä mielestäni historian kirjoitukset kirjoittaa hieman päin vastaista ja nimenomaan kesän -44 osalta, uskoi toki mitä radiotiedustelu kertoi muttei täysin, piti oman päänsä.

    • Kannattaa_epäillä

      Ei savua ilman tulta, eikä Jaakkosen tai kenenkään muunkaan teloitusten vastaiset perustelut minua liiemmin vakuuta. Itse huhu ja sen kasvaminen on kokonaan toinen asia, mutta kokonaiskuvaa muodostettaessa ja eri yksityiskohtia tarkasteltaessa ei voi olla epäilemättä teloitusten laajamittaisuutta. Kyllähän Lappeenrannan alueella todennäköisesti teloitettiin sotilaskarkureita.

      Miksi salassa? Tietenkin siksi, ettei suuren miesmäärän teloituksia voitu kertoa kansalle, koska kansa ja omat sotilaat eivät olisi hyväksyneet omien sotilaiden joukkoteloituksia. Teloitusten tarkoituksena oli yksinkertaisesti rangaista rintamalta karanneita ja sinne palaamasta kieltäytyneitä.

      Teloitukset oli arka aihe ja tuntuu olevan joillekin vielä tänäkin päivänä. Itse en anna paljon painoarvoa sotilaiden tutkimuksiin Huhtiniemestä ja muistakaan sotaan liittyvistä ikävistä asioista, koska heillä on niin sanotusti "oma lehmä ojassa", enkä usko heidän objektiivisuuteen tässä asiassa. Sen verran raivokkaasti he ovat käyneet Huhtiniemi-asiassa toisenlaisia näkökantoja vastaan.

      Jos teloituksista jotain dokumentoitiin, niin aineisto tietenkin myöhemmin hävitettiin. Eihän se olisi kestänyt mitenkään päivänvaloa. Ja sitten kaivauksiata: sanoohan sen järkikin ettei esimerkiksi noin vähäiset kaivaukset todista mitään. On liian paljon epäilyttäviä yksityiskohtia (esim. eri ihmisten kertomukset ja kokemukset, löytyneet tuntolevyt, ym.)

      • VallitsiTäysiKaaos

        - suomi oli romahtamassa kesällä -44.
        - tilanne oli katastrofi, valkoinen suursuomi aate murtui.
        - oli suuri pelko kaiken menetyksestä. ja siksi ennakoivasti sotasyyllisyys todisteet peiteltiin.
        - äärimmäisiä kuri toimia hoiti taka rintaman valkoiset voimat, salassa, kätkien, vaieten, todistusaineistoa ei jätetty.
        - ruumiit oli helppo liittää kuljetuksiin tai kätkeä hajautetusti. Oli Kaaos.
        - tämä raaka, hajautettu toiminta oli sitä 1918 mallin, ammutaan paikalla toimintaa.
        - on naivia ja turha haikailla paperien ja muiden todisteiden perään.
        - 44 kosto ja kuri ei paljastunut , niin kuin paljastui asekätkentä..
        - Lisäksi oli pelottelu teatterin oloisia, kuria parantavia julkisia teloituksia, joista tehtiin paperit.
        - on turha kiemurrella, sodassa vaan vääryys toteutuu, julmuus toteutuu.
        - näin on käynyt muuallakin ja muissakin sodissa...

        Kumma että juuri Huhtiniemi on jotenkin korostunut. Kun ei ne Valkoiset olleet niin tyhmiä, että olisivat puna armeijalle jättäneet todisteita. Valkoisissa piireissä osattiin ajatella tulevaisuutta ! Ja hoidettiin asia ja puhdistus ilman joukkotuhonta todisteita..


      • mä_vähä_tuumaan
        VallitsiTäysiKaaos kirjoitti:

        - suomi oli romahtamassa kesällä -44.
        - tilanne oli katastrofi, valkoinen suursuomi aate murtui.
        - oli suuri pelko kaiken menetyksestä. ja siksi ennakoivasti sotasyyllisyys todisteet peiteltiin.
        - äärimmäisiä kuri toimia hoiti taka rintaman valkoiset voimat, salassa, kätkien, vaieten, todistusaineistoa ei jätetty.
        - ruumiit oli helppo liittää kuljetuksiin tai kätkeä hajautetusti. Oli Kaaos.
        - tämä raaka, hajautettu toiminta oli sitä 1918 mallin, ammutaan paikalla toimintaa.
        - on naivia ja turha haikailla paperien ja muiden todisteiden perään.
        - 44 kosto ja kuri ei paljastunut , niin kuin paljastui asekätkentä..
        - Lisäksi oli pelottelu teatterin oloisia, kuria parantavia julkisia teloituksia, joista tehtiin paperit.
        - on turha kiemurrella, sodassa vaan vääryys toteutuu, julmuus toteutuu.
        - näin on käynyt muuallakin ja muissakin sodissa...

        Kumma että juuri Huhtiniemi on jotenkin korostunut. Kun ei ne Valkoiset olleet niin tyhmiä, että olisivat puna armeijalle jättäneet todisteita. Valkoisissa piireissä osattiin ajatella tulevaisuutta ! Ja hoidettiin asia ja puhdistus ilman joukkotuhonta todisteita..

        Kun punikki ei saa unta, koko saitti kärsii pässin ripulista....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe