Hirvittävän vaarallinen seminaari
"Tieto lisää tuskaa" seminaari, on jo kolmannen kerran saanut peruutuskirjeen valmiiksi sovitusta pitopaikasta. Ensiksi perui Helsingin yliopisto, Sitten Astoria-sali, nyt viimeisimpänä ravintola-laiva Wäiski. Alkaa vaikuttaa siltä, että joku jossain pelkää niin maan perusteellisesti.
Tässä listaa seminaarin sisällöstä ja puhujista, jonka järjestäjä Harri Eerola on lähettänyt kaikille tilavuokraajille:
Tieto lisää tuskaa seminaari. Kuusi alustajaa, jonka jälkeen yleinen keskustelu.
Mm. Ingrid Carlqvist, Dispatch Internationalin ruotsalainen pitkänlinjan journalisti, pitänyt puheen euroopan parlamentissa Ruotsin pakolaistilanteesta.
Jukka Davidsson geopoliittinen tutkija, Junes Lokka kansalaisaktivisti, Jukka-Pekka Rahkonen islam, Matti Ylitalo Ylöjärven valtuutettu, Seppo Huhta kymmenen uutisten ex-ankkuri kehuu suomen median tilan. Jari Leino tulkkaa Ingridin puheen ja juontaa. Meiltä tulisi järkkäreitä Junes Lähteenaro PSG-turvaa niin monta kuin tarvitaan.
Ei kuulosta kovin vaaralliselta tai epäilyttävältä, vai mitä?
Eikä tuota nyt parhaallakaan tahdolla saa rasistiseksi väännettyä, paitsi, jos uskoo, että meidän päättäjämme -ja Ruotsin myös, edustavat jotain erikseen suojeltavaa rotua tai sorrettua vähemmistöä.
Tätä mieltä ovat olleet myös kaikki tilavuokraajat, sillä tämän tiedotuksen luettuaan, he ovat tehneet sopimuksen tilan vuoraaamisesta seminaarille. Sen jälkeen on kuitenkin aina tapahtunut välissä jotain, joku on ottanut yhteyttä, ja jokseenkin samansisältöinen viesti on joka kerran lähtenyt seminaarijärjestäjille. Tässä esimerkkinä viimeisin:
ravintolalaiva_waiski_
Olemme saaneet yhteydenottoja, joiden perusteella olemme päätyneet johtopäätökseen, että tilaisuuden liian vahvan poliittisen luonteen ja muiden tulkinnanvaraisten tekijöiden vuoksi peruutamme tarjouksemme tilaisuudestanne 16.3., joten ko. tilaisuutta ei voida toteuttaa meillä(kään). Ravintolalaiva Wäiski ei halua ottaa yrityksenä kantaa suuntaan tai toiseen, mutta emme myöskään voi sallia tilojamme käytettävän ko. kaltaisiin tapahtumiin, jotka poikivat esimerkiksi merkittävien liiketoiminnallisten haittojen syntyä jatkossa, sen varmasti hyvin ymmärrät.
Juttu kokonaisuudessaan, kannattaa lukea:
http://mvlehti.net/2016/03/07/hirvittavan-vaarallinen-seminaari/
Pimeiden voimien tekosia
herrat-pelkää-rikoksiaan
1
<50
Vastaukset
- jyujyrtyrty
Nyt on viimeinen aika alkaa siivota yhteiskunnan rikoksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406