Suomesta on hävinyt isänmaallisuus ja puolustus tahto. Katsoka miten Ukrainan upseri Sankari pärjää venäläisille kätyrille.
Otettava opiksi isänmaallisutta.
"Elävänä tai kuollena - Olen voittanut!" - Uusi kirje Nadjalta Savchenko
"Nyt aion päästä pois vankilasta omilla ehdoilla, osoittaa maailmalle, että Venäjä voidaan kierretään yhteen pasunaan, jos ei pelkää, ja olla luja kuin minä olen!" - Sanoo Ukrainan lentäjä.
Myös Nadja Savchenko sanoi, että ei halua odottaa epävarmuudessa ja pyysi tekemään kaikkensa ottaa hänet pois Venäjältä.
Ihmisoikeus puolusta oma maata.
4
<50
Vastaukset
- okkigaam
Totuuden on tultava ilmi ja valheen kuoltava! Nuo maahamme ja Eurooppaan hyökänneet Afrikan ja Lähi-Idän kansat eivät kuulu tänne. He ovat petoja jotka heinäsirkka lauman tavoin tuhoavat kaiken minkä eteensä tulee. Suomalaiset ovat raivanneet kuokan ja auran avulla maan, rakentaneet sen hyvinvoinnin, jonka saatanaan uskovat haluavat vallan himossaan tuhota. On naurettavaa kuvitella että he voisivat antaa meille muutakin kun taudit, raiskatut naiset. Hakatut eläkeläiset. Puhuttiin unelmasta kun heitä alkoi tulemaan pilvin pimein, mustana mistään mitään tietämättömänä laumana. Minullakin on unelma. Toivon tulevan päivän, jolloin voimme hengittää rauhassa, antaa toivoa toivottomille ja elää kauniissa maassamme jokaisen vuoden ajan mukana
- heikothermotko
Olet hyvä esimerkki siitä, miksi Suomen geenipooliin on saatava uutta materiaalia. Muuten degeneroidumme kaikki tasollesi.
- okkigaam
.
Churchill:
¨Yksittäisillä muslimeilla voi olla hyviä ominaisuuksia, mutta uskonnon vaikutus lamaannuttaa sosiaalisen kehityksen niiltä jotka seuraavat islamia. Sen voimakkaampaa taannuttavaa voimaa ei maailmassa ole. Ei vielä lähelläkään tuhoutumista, muhamettilaisuus on sotaisa ja käännytystyötä tekevä uskonto. Se on myös jo levinnyt läpi Keski-Afrikan, tuottaen pelottavia sotureita joka askeleellaan. Jos kristinusko ei olisi suojassa tieteen vahvoilla käsivarsilla, jota vastaan se itse turhaan taisteli, modernin Euroopan sivilisaatio saattaisi tuhoutua, kuten tuhoutui muinaisen Rooman sivilisaatio.¨ - viisaatodottavat
On tyhmää ryhtyä sankariksi ennen aikojaan. Meidän tilanteemme ei ole Ukrainan tilanne. Mutta saattehan te ryhtyä syömälakkoon isänmaan puolesta, en minä vastusta. Päästään samalla eroon tyhmemmästä ja heikommasta materiaalista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2162886Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1702539Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061182Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321072Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831035- 681028
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait274978Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka323946Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20919Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22778